Kaupunki ilman hallitsijaa?

Pharast 22. Vuosi 4708 AR

Tapahtumat

Jahdattuaan koko päivän ennustuskorttejen katastrojeja, Pettyneet tapaavat omille asioilleen lähteneen Zeranin majapaikasta. Tämä kertoo jäljittäneensä erästä ystäväänsä aluksi kantakaupungilla, mutta lopulta päätyen Wanhaan Korvosaan ja varisialaisten kommuunniin. Kommuunissa tapahtuneen romuhdauksen syylliseksi paljastuvat Besha ja Milezza. Zerran oli aluksi hiipinyt sisään näkymättömänä, mutta pian rohkaistunut päätynyt ruokalan emännän Esmeraldan juttusille. Kun selvisi Zeranin parannustaidot tämä käytti monta tuntia ja paketin siteitä paikaten romahduksessa haavoittuneita. Pedeistä löytyi myös kaksi hyvin kuumeista miestä, toisen iho punoittava ja ärtynyt. Vaikutti vakavalta kiertotaudilta, mutta tarkempaa käsitystä Zeran ei saanut. Tämä palveluksen jälkeen hän pääsi levolla olleen dramaattisen Tsuran ja tämän pojan puheille. Poika muisti nähneensä Zeranin toverin, mutta tämä oli löytänyt kommuunista nuoren pariskunnan, jonka seurassa oli osallistunut liiketoimiin. Lopulta liiketoimet vetivät kolmikon jonnekin kaupungin syövereihin, noin vuosi sitten.

Unet sujuvat rauhallisesti, mutta aamulla aamiaisämpylä jonossa selviää, että keltaisin ruttolipuin varustettu kauppa-alus seilasi jokea ylös edellisenä yönä, huomioimatta rannikkovartioston varoituksia. Lopulta alus ammuttiin joen pohjaan katapulteilla.

Pettyneet käyvät katsomassa varislaiaskommuunin potilaita, ja toisen kuumeilijan tila on pahentunut entisestään. Hänen punoittava ihonsa puskee paiseita. Rolthin kirjaston ja potilaan perusteella pystytään päättelemään että kyseessä on tosiaan vakava tartuntasairaus, joka ei kuitenkaan ole edes historian valossa tunnettu. Majik alkaa valmistaa vauhdilla antiplaque varastoa, vaikka kaupungin kuumeaalto on jo alkanut vaikeuttaa saatavuutta.

Illalla lähdetään vartiostoon selvittämään lisää muukalaisaluksesta ja kaupunkia vaivaavasta taudista. Cressida on kuningattaren puheilla muiden silmää pitävien kanssa, mutta vartioston kapteeni Grau Soldado pyytää ystäviltään uutta palvelusta. Veljen tytär on vakavasssa kuumeessa ja yskässä Polun Päässä äitinsä Tayce Soldadon hoidossa. Varaton suku ei pysty palkkaamaan Abarin pappia avuksi. Pettyneet ottavat haasteen vastaan ja tuntia myöhemmin Grau vapautuu vuorostaan ja pitkä kävely kaupungin halki ja joen yli alkaa. Polun Päässä päädytään huonokuntoiselle paritalolle, ja sisältä löytyy alakerrasta pari alle kymmenvuotiasta lasta ja Abarin pappi Ishani Dhatri, joka ei pappisvalansa takia voi pyytää Abarin pyhää apua ilman rahallista korvausta, mutta silti hän keittää yskää lievittävää eksoottista teetä epäonniselle tytölle. Besha painostaa tätä rikkomaan valansa, mutta köyhä pappi voi luvata itse maksaa vain kymmenen kultaraa temppelille. Grau ja Tayce ovat olleet yläkerrassa Briennen sairaspedillä, mutta nyt Grau kutsuu Pettyneet ylös. Surkea tyttö on puolitajuton, hervottoman yskän ravistama ja hänen ihollaan näkyy pelttavan tuttuja paukamia. Nimi taudille selviää, Punainen Usva! Ishani pystyy myös kertomaan että sama tauti on iskenyt Abarin pappeihin, ilmeisesti rahalähetyksen yhteydessä. Zeran jää yöksi hoitamaan Brienneä vuorossa Taycen kanssa. Majik toimittaa aamuksi erän alkemistista antiplaqueta. Kuin ihmeen kautta tytön tilanne vakiintuu ja paikalle saapuva Ishani on toiveikas ja säästää Abarin loitsun seuraavalle sairaalle (ja varakkaalle) sielulle listallaan.

Zeran ottaa loppupäivän lepoa, kun muut lähtevät vartiostoon. Cressida ottaa ilahtuneena Pettyneet vastaan. Hän osallistui kuningattaren vastaanottoon, jossa esiteltiin kuningattaren ruttotohtorit ja virallisesti myös harmaat neidot, heillä on kaikki valta kehittää parannus Punaisen Hunnun epidemiaan. Päätohtorina toimii Reiner Davaulus, Ileosan perhetohtori Cheliaxiasta. Kaupungilla pyörii myös bamflettejä samasta julistuksesta. Pettyneet selvittävät myös kaiken mahdolisen upotetusta ruttoaluksesta Direptioniosta. Se oli aikanaan Nidalilainen kauppa-alus, jokseenkin menestyneen kauppiaan laivastossa, mutta sen käynnit lakkasivat viisi vuotta sitten. Kauppiasta jäljitetään vielä kaupungilla, mutta myös hänen varastonsa on jo vaihtanut käsiä. Varsinainen punainen silakka!

Pettyneet alkavat suunnitella sukellusta seuraavalle aamulle. Kalastaja Justus palkataan aamun ensisäteiden aikaan hoitamaan heidät uppoamispaikalle. Magiaa joka mahdollistaa sukelluksen vastaanotetaan hieman Cressidalta, mutta suljetun Academian ympäristöltä löytyy maagisia kappoja hyllyt notkuen kääröjä ja elikseerejä. Ennen paluuta levolle Zerania lähestyy kurja lähettipoika ja tätä pyydetään käymään wanhan ystävän juttusilla, muiden jatkaessa asumukseen.

Zeran tapaa ystävänsä Erie Keltasilmän tämän huomaamattomassa kirpputorissa, jonka hyllyt notkuvat roinasta ja suoranaisesta jätteestä. Tämä hiljaisesti puhuva vanha rouva on luontaisen hermotunut kertoessaan että hänen erityinen ystävänsä on eilen yöllä murhattu Länsi-Rannalla väkijoukon toimesta. Pelokkaat ihmiset kuvittelevat viattomien hiirulaisten olevan Punaisen Hunnun takana. Pelko on luonnollista ja yhteisöt ovat nyt hyvin varovaisia, mutta joukko nuorukaisia on kokoontunut ihmisvihaisen Girrigzin laumaan ja he suunnittelevat jos ei avointa sotaa, niin ainakin skirmish iskuja kaupunkilaiai vastaan. Erie toivoo rauhallista välien selvitystä, mutta tarvittaessa Grizzigz on uhrattava heimojen edun nimissä. Zeran sanoo, että tehtävä sopii hänen porukalleen ja että barbaarikin kantaa jättimäistä nukuttajaa. Hän unohtaa kuitenkin mainita pommien räjäyttelijä Majikin lähtiessään..

Pettyneet innostuvat iltatehtävästä ja kaupungin viemäristöön laskeudutaan sataman lähistöltä. Zeran yrittää seurata Erien ohjeita Girrigzin pesälle, mutta pannahinen hänen hajuaistinsa ei rottamaisen vahva ja tunti töhräytyy viemäreissä hyppelehtien ja välillä molskauttaen saappaita tai enemmänkin karmivaan liejuun. Lopulta palataan alkuun ja kuin ihmeen kautta reitti aukeaakin eteen. Pettyneet päätyvät pian ylimääräiselle kapealle louhitulle käytävälle, jonka ensimmäista hallia vartio kirkujasieni. Se kierretään, mutta pian tuijotetaan kahta ihmisrotta vahtia, he irvistelevät ja ärisevät eivätkä ole todellakaan vastaanottavia. Kun Pettyneet vaativat audienssia kaksikko livistää syvemmälle pesään. Seuraavasta hallista ehytetään vahdit ja neljä muuta vihaista ihmisrottaa sekä satoja oikeita tai äärimmäisiä rottia. Karmaiseva taistelu alkaa nukkumatin heilautuksella ja kontrolliloitsuilla, mutta rottaswarmin syöksyessä kaiken keskelle Majik räjäyttää kerran toisen ja komannenkin. Vaikka itse Girrigz liitty taisteluun, oitis varjoonsa sidottuna näyttämö päättyy rottien laajalle levittyvään yökätövästi lihalle ja karvalle käryävään ruumiskasaan. Viereisessä suljetussa viemärin pätkässä lyllertää jättimäinen tapparaetana helposti laajennettavan aukon takana, joka jätetään ruokailemaan liejuvirtaan. Pettyneet suuntaavat vatsaansa pidellen syvemmälle pesään, mutta muuta ei asetu heidän tielleen. Girrigzin salista kerätään aarteet, sotasuunnitelma kartat ja aseet talteen. Yön ollessa pitkällä, Pettyneet suuntaavat takaisin asumukseensa levolle. Herätys on aikainen ja Eriekään ei varmasti ole aivan tyytyväinen massakuolemasta kuullessaan..

NPC:t

  • Grau Soldado - vartioston kapteeni, joka sortui viinaan vastuiden paineessa. Palveluksessa
  • Erie Keltasilmä - viiskymppinen huomaamaton nainen joka pitää sotkuista nimetöntä kirpputoria satamassa.
  • Esmeralda - Viamiosin Suudelman ystävällinen keittäjätär
  • Girrigz - ihmisvihainen nuori rotta lykantrooppi, jonka pieni leiri tuhottiin viemäreissä.
  • Ishani Dhatri - uuttera Abadarin pappioppilas, joka työskentelee kovasti Punaisen Hunnun pysäyttämiseksi.
  • Justus kalastaja - kalastaja, joka toimittaa Pettyneet Direptionin uppoamispaikalle ja odottaa heidän paluuta alukselle
  • Reiner Davaulus - Ileosan perhetohtori Cheliaxiasta, Punaisen Hunnun epidemian päätutkija ja tohtori.
  • Tayce ja Brienne Soldado - Graun veljen leski ja tytär. Tytär oli yksi ensimmäisistä Punaisen Hunnun uhreista Polun Päässä
  • Tsura - Viamios:in Suudelman varisialaisköyhäilistökommuunin autoritäärinen johtajatar.

Palkkiot

Rats nest

  • potion of blur - 150gp - Besha
  • +1 chain shirt - 1075gp - Besha
  • +1 mithral rapier - 1 500gp
  • 230gp
  • 12x alchemist fire - 120gp - Majik
  • generic arms for militia - 100gp
  • 4x potion of cmw - Shared
  • bottle of air (unlimited air suply) - 3 625gp
  • pearl of power 2nd lvl (prepare again prepared and cast spell) - 2 000gp

Yhteensä xxx

Jako neljälle xxx

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped