Recap:

Kaksi vanhaa seikkailijaa pyysi teidät etsimään tovereitaan, jotka eivät olleet tulleet vuositapaamiseen.

Ensin menitte puolihaltia Taergan Flinnin talolle. Palvelijat olivat juju-zombeja, makuuhuone myllätty ja työhuoneesta löytyi daemoneja. Talon omistajaa ei näkynyt missään, elävänä tai (epä)kuolleena. Epäilykset siitä, että jotain ikävää on tapahtunut, heräsivät.

Palatessanne takaisin raportoimaan eräällä Cassomirin aukiolla tapahtui outoja, kun muut paitsi Mero näkivät näyn, jossa vanha ja nuori mies riitelevät ja sitten nuori puukottaa vanhan hengiltä. Minkä jälkeen havahduitte siihen, että aukiolla oli tehty myös oikea puukotus. Poliisille juttelun jälkeen selvisi, että näitä on tapahtunut jo pidemmän aikaa samalla aukiolla. Poliisipäällikkö antoi luvan käydä jututtamassa ensimmäistä asian tiimoilta pidätettyä Pääskysen vankilassa, mutta että käyneet siellä vielä.

Raportoitte tapahtuneista asioista takaisin Brandalle ja Verukselle, varustauduitte ja lähditte kohti Toivonnotkon kylää, jossa toinen puuttuva Kultavartiolainen on hoitokodissa. Kylän aukiolla kohtasitte jostain naisesta riitelevät sisarukset, jotka eivät rauhoittuneet ilman väkivaltaa. Ovat nyt kahleissa mukana odottamassa oikeutta.

Löysitte tienne Äidinhoivon hoitokodille. Paikka on yhtä ränsistynyt kuin Toivonnotkon kylä muutenkin, potilaita pidetään nälässä, lääkärit olivatkin naamioitunutta pimentokansaa ja yhdessä huoneessa oli lapsen näköisiä hirviöitä. Dern Fosimuth löytyi vihdoin, mutta että vielä ehtineet puhua hänelle.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped