Muutokset:

  • Favored Class: Fighter -> Druid (menetti kaksi skill rankia fighterista)
  • Abilities: str 15, dex 16, con 14, int 12, wis 11, cha 10 (ilman human bonusta: dex 14) -> str 15, dex 16, con 12, int 12, wis 10, cha 9 (kokopenaltylla: str 13, gnomebonuksella: con 14), 4. tason abilitynosto +1 str (13 -> 14)
  • Skills: Knowledge Nature -1 Rank, Survival -1 Rank (Fighter favored class skillrankit) -> Druidista 6 skillrankia (favored classista mukaanluettuna 1 rankki) seuraavasti: Diplomacy +1 Rank, Handle Animal +1 Rank, Knowledge (nature) +1 rank, Linguistics +2 rank, survival +1 rank.
  • Languages: Linguistics: Gnome, Sylvan, Druid: Druidic
  • Race Abilityt: Lisäyksenä Low-Light Vision, Keen Senses, Obsessive, Illusion Resistant, Weapon Familiarity, Hatred, Defensive Training

Tulin kuitenkin lopulta siihen tulokseen, että Hernfoldt on sydämeltään soturi, eikä varmasti paljoa tästä tule muuttumaan. Druidiyhteisöön päästyään hänet otettiin tasavertaisena vastaan, ja hän otti omasta tahdostaan asemakseen ja elämäntehtäväkseen luonnon suojelemisen miten sen parhaiten osaa; aseellisin keinoin. Siispä suurin osa ajasta, jonka Hernfoldt viettää druidien parissa kuluu uuteen ruumiiseen tottumiseen, ja karhunpentu Kjellin opettamiseen ja kasvattamiseen.


Hernfoldt "Karhunkaataja"

"Kauan sitten kylän päässä, syntyi kaksi poikaa, kaksi perillistä kylänpäällikön, karhuntaljoin verhotun.
Jo kolmen iästä, sanovat, toisiansa alkoivat harjoittaa, ja kun teränsä yhteen kalahti, saattoi kuulla ukkosen.

Karhuntalja harteillaan karhunkaataja taistoa uhmaa,
Luonnon voimat sydämessään; vielä kaatuu viimeinen.

Suuri on hänen väkevyytensä, valtava hänen voimansa.
Karuilla mailla kasvanut, mies alla jäisen vuorituulen.

-Sovitus erinäisistä Moonsorrown kappaleista.


Ragnar Karhunkynsi, isäni, pitää vahvaa kuria yllä pohjoisen Andoranin kuudesta suurimmasta ulfenheimosta Karhunkouran heimon päällikkönä. Telmimme veljeni Asbjornin kanssa jo nuoresta pitäen harjoittaen toisiamme tulevaisuudessa häämöttävää aikuisiän murrosrituaalia varten. Isääni kunnioitetaan suuresti hänen johtamistaitonsa kuin myös väkevän soturin maineensa vuoksi, mutta yksi teko on ylitse muiden, sillä hän on omin käsin taltuttanut villiintyneen täysikasvuisen karhuemon, kun tämän pesää häirittiin vahingossa. Samaan ei ole moneen miesmuistiin kukaan yltänyt.

Kasvoimme Asbjornin kanssa vahvoiksi sotureiksi, ja kävimme usein kahdestaan metsällä. Eräänä kertana, kun olimme pidemmällä metsästysretkellä, Asbjornin kimppuun kävi nuori, emostaan juuri itsenäistynyt karhu-uros, joka oli vähällä riistää veljeltäni hengen. Kuin onnenkantamoisen kautta onnistuin voittamaan karhun pitkällisen verisen kamppailun jälkeen ja pelastamaan pahoin vammautuneen veljeni hengen. Tästä selvittyämme takaisin kotiin sain kunniakseni lisänimen "Karhunkaataja", sillä vaikka karhu ei ollut täysikasvuinen, oli se kuitenkin väkevämpi kuin moni täysikasvuinen mies, ja minun katsottiin tuosta hetkestä pitäen olevan aikuinen mies, vaikken ollut vielä pariin vuoteen täysi-ikäinen. Toki kannoin karhulta nylkemääni taljaa ylpeänä saavutuksestani joka ylsi miltei isämme saavutuksen rinnalle, ja monesti sain kuulla kuinka minusta povattiin isälleni seuraajaa kun aika hänestä jättäisi. Mutta minun kävi sääli veljeäni siksi, että hänen vammautumisensa johti vasemman kätensä poistamiseen, eikä hänestä silmäpuolenakaan enää suurta soturia minun laillani tulisi. Kun aika sitten koitti Asbjornin miehuusriitin, hän oli ollut vammautumisestaan lähtien heimon shamaanin opissa, ja olikin osoittautunut varsin lahjakkaaksi oppilaaksi, eikä hänen tarvinnut osoittaa kamppailun merkein aikuistumistaan.

Noin vuosi sitten lähdin kiertämään Andorania laajemmalti kuin koskaan, ja päädyin lopulta Synkkäkuun Laaksoon jossa olen nyt viettänyt aikaani uusien ystävieni parissa muutamia kuukausia, ja toistaiseksi olen viihtynyt täällä, Andoranin ehkä pahamaineisimman metsän, Synkkäkuun Metsän kupeessa sijaitsevassa Haukkanotkon tukkilaiskaupungissa. En tosin pidä Tukkiliittouman tavasta määrätä asioista, ja mikäli voin mitenkään laittaa kapuloita heikäläisten rattaisiin, teen sen mielelläni.


Jo pitkän aikaa olen tuntenut suurta vetoa takaisin luonnon keskuuteen, pois Haukkanotkon turmeltuneesta ilmapiiristä. Sillä tunnen sanoinkuvaamatonta rauhantunnetta aina kulkiessani Artfellin ja Synkkäkuun metsien läheisyydessä, siinä missä muut ovat olleet silminnähtävästi varuillaan tai jopa suorastaan peloissaan. En vielä täysin ymmärrä tätä, mutta minusta tuntuu, että saamani johdatus Vihreän Uskon saloihin on kasvamassa jonkinlaiseksi yhteydeksi minun ja luonnon välillä. Nyt kun sitä tarkemmin ajattelen, uskon Siunatun Nereian avanneen kauan kiinni olleen sieluni silmän. Toki olen aina pitänyt luontoa suuressa arvossa ja kunnioittanut kaikkea elävää, mutta vasta nyt, niin luulen, olen alkanut ymmärtää paremmin...

Lähdettyäni Kirvesmies-tovereideni matkaan selvittämään Tukkilaisia kohdannutta onnettomuutta ja sen aiheuttajaa, kohtasimme luonnon irvikuvia, epäkuolleita olentoja ja kovin vihamielisen vastaanoton mitä ilmeisimmin koboldeilta tukkilaisten leirissä. Jatkettuamme matkaa pelastaaksemme koboldien sieppaamat ihmisparat, kuljimme Kylmänä sydämenä tunnetun kirotun Synkkäkuun metsän aluetta kohti, kuljimme myös läheltä Siunatun Nereian valtakuntaa, jolloin havaitsin rauhoittavan lämmöntunteen kasvavan sisälläni. Päätin pian tämän jälkeen, että kunhan siepatut saataisiin turvaan, lähtisin etsimään johdatusta ja neuvoa Kuningatar Nereialta. Minun pitää keskustella tovereitteni kanssa Haukkanotkossa sijaitsevani mökkini vuokranmaksusta ja siitä kenelle annan avaimet mökkiini, sillä luulen olevani poissa kauan...


...En vieläkään täysin pysty käsittämään mitä minulle on tapahtunut. Tokihan tiedän mitä toverini minulle kertoivat, ja sen ymmärrän varsin hyvin. Nythän on niin, että taistellessani kaameaa Merlokrep Ensimmäisen epäkuollutta koboldinruumista vastaan, menetin henkeni ylivoimaisen vastuksen edessä. Kuoleman hetkestä muistan kuitenkin sanoinkuvaamattoman rauhan tunteen, jonka olen tuntenut myös ollessani luonnon keskuudessa. Sitten seuraava asia minkä muistan on, kun heräsin kovin tutun lammen keskellä sijaitsevalla saarella, miellyttävän viileällä kivipaadella; vierelläni tuo tuttu, jumalaisen kaunis olento, Keijujen Kuningatar Nereia. Heräämisen jälkeiset hetket olivat sumeita ja epäselviä, mutta minulla oli jännä tunne, ettei kaikki ollut niinkuin ennen, en vain tuossa vaiheessa sitä käsittänyt. Kun toverini astuivat lammen rannalta aamunkoitteessa lähemmäs, huomasin heidän olevan käsittämättömällä tavalla suurempia kuin minä, vaikka ennen ainoa minua suurempikokoinen oli mahakas Fenn. Tuossa vaiheessa havaitsin, että ylläni oleva tunika oli aivan liian suurikokoinen, ja noustessani istumaan kivipaaden reuna tuntui olevan kovin korkealla maasta, sillä jalkani eivät yltäneet likimainkaan maahan. Kun tervehdin ystäviäni, lamaannuin hetkeksi oman ääneni äänenkorkeudesta, joka kuulosti minua paljon pienemmän olennon ääneltä. Meni tovi hiljaisuudessa, ennen kuin ymmärsin. Olen kuullut joskus voimakkaiden shamaanien kykenevän tuomaan kuolleen takaisin elävien kirjoihin, mutta ei niinkuin jumaltenpalvojat, vaan herättävän kuolleen uudessa ruumiissa; uudelleensyntymisen lahjalla. Kuultuani aiemmista tapahtumista tajusin sen: Olin tullut herätetyksi kuolleista, uudessa ruumiissa, tarkemmin ottaen synnyin uudelleen maahisena. Tieto oli lamaannuttaa minut perin pohjin, mutta Nereia sanoi rauhoittavasti, että luonnon henget olivat sallineet sieluni palata takaisin, sillä minun olisi alun alkaen pitänytkin syntyä olentona, joka on lähempänä luontoa kuin muut.

Toverini ojensivat minulle Merlokrep Ensimmäisen kuolettavan kirveen kokiessaan, että minulla olisi sille enemmän käyttöä kuin heillä, ja tottahan se oli. Ase oli mitoitettu pienikokoiselle olennolle, ja minun vanhat varusteeni olivat aivan liian suuret, jotta voisin niitä enää käyttää. Heti, kun olin saanut ajatukseni jokseenkin kerättyä, pyysin ystäviäni ottamaan mukaansa minulle tarpeettoman omaisuuden, ja myyvän ne tai antavan ne jollekin, joka niistä eniten hyötyisi. Toivoin myös, että varusteistani saatu varallisuus tuotaisiin minulle, tai jonnekin sovittuun paikkaan, josta voisin ne aikanaan noutaa; sillä Nereian mukaan minun oli jäätävä hänen luokseen kuukaudeksi ja päiväksi, jotta hän voisi opettaa minua elämään uudessa kehossani, ja koska hänellä oli minulle eräs hyvin tärkeä tehtävä...

...Kuukauden kuluessa opin monia asioita, joista olen hyvin kiitollinen. Nereia oli vakuuttunut siitä, niin hän kertoi, että sieluni on mitä soveliain druidin tielle, ja hän johdatti minut salaiseen paikkaan josta en kerro sen enempää kuin, että kohtasin monia druideja ja shamaaneja, jotka ottivat minut mielihyvin keskuuteensa, ja opettivat minulle salaisuutensa Nereian siunauksella. Koin druidiyhteisössä asemakseni ja elämäntehtäväkseni luonnon suojelemisen miten sen parhaiten osaan; aseellisin keinoin, joita olen koko tähän astisen elämäni ajan hionut, enkä voi kuvitella kykeneväni muuttua. Siispä suurin osa ajasta, jonka vietin druidien parissa kului uuteen ruumiiseeni tottumisessa, ja karhunpentu Kjellin opettamiseen ja kasvattamiseen. Vielä on opittavaa jäljellä ennen kuin voin palata entisten tovereideni pariin, mutta en vaihtaisi hetkeäkään pois täällä viettämästäni ajasta, sillä vasta nyt, niin outoa kuin se onkin, etenkin oudossa kehossa, tunnen oloni vapautuneemmaksi kuin koskaan aiemmin!

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped