Mekanismin wiki

Meranus / Teemat

Pelin teemat

Oletan, että pelin fiilis ja teemat syntyvät toden teolla vasta, kun ryhdymme/ryhdytte pelaamaan. Peli siis saa olla teidän ja hahmojenne näköinen. On kuitenkin varmaan hyvä tietää, mitä olen itse kaavaillut ja kuvitellut päiväunissani.

Supervallan edustajat piskuisella planeetalla – ilman tulitukea

Pelihahmoilla on periaatteessa paljon sanottavaa paikallisiin asioihin, mutta toisaalta vähän kykyä todella muuttaa asioita ilman paikallisten myötävaikutusta. Tähän sisältyy myös mahdollisuus kolonialistiseen, ylemmyydentuntoiseen, röyhkeään ja muodollisen alentuvaan käytökseen kaikkea paikallista kohtaan. Pelaajat saavat päättää itse, kuinka pitkälle haluavat viedä tämän. Ei kuitenkaan täysin huumoripeliä, ja lisäksi kannattaa muistaa, että hahmonne on kuitenkin valittu tähän hommaan siksi, että heillä luulisi olevan edellytykset selvittää juttu.

Tiede ja tutkimus

Pelin keskeinen, pitkäaikainen jatkumo syntyy hahmojen tekemistä biologisista tutkimuksista, joiden tuloksesta paljolti riippuu, mitä toimenpiteitä (riidanaiheita) pelihahmot suosittelevat paikalliselle hallitukselle. Tämä hoidettaneen siten, että tutkimus etenee automaattisesti tuottaen joka pelikerran alkuun uuden raportin. Näiden raporttien tietoja kuitenkin käytetään ennen kaikkea henkilöiden välisten keskustelujen ja pelikerran päämäärien tuottamiseen. Tarkoitus ei ole, että heitellään noppia ja katsotaan, mitä tietoja hahmot saavat ulos mittauslaitteista. Tarkoitus on, että tutkimusetapit tuottavat enemmän tai vähemmän järkyttäviä uutisia, jotka johtavat pelihahmojen päättämiin toimenpiteisiin, jotka ovat se seikkailu, joka kullakin pelikerralla pelataan.

Mysteerit

Mistä biologinen anomalia todella on peräisin? Mitä tekee tähtilegioonan taistelulaiva kiertoradalla, valot sammuksissa? Miten paikallinen ajattelu yhdistää kovan teknologian kaiken läpäisevään uskonnollisuuteen? Minne örkit menivät? Miksi täällä on jälkiä täysin vieraasta ekosysteemistä? Ovatko aseman tutkijat kultisteja?

Militantin politiikan kaiut

Keisarikunta on lävitse militarisoitunut hirmuvalta, mitä suurin osa miljoonan planeetan kansalaisista ei tiedä. Meranus ei kuulu Keisarikuntaan, mutta sillä on omat ongelmansa naapurinsa kanssa. Hallituksilla on isoja pyssyjä, päättäjillä pienet aivot. Televisiosta tulee viihdeohjelmaa samaan aikaan, kun kauppalaivoihin hitsataan panssareita ja tykkilavetteja. Kello tikittää, mutta kukaan ei tiedä, kuinka lähellä kahtatoista viisarit todella ovat.


Interstellaarinen tilanne on kiristynyt, mutta Jumalan kiitos meillä Meranuksella ei ole mitään hätää.
- Meranuksen Ortodoksipuolueen puhemies, elinkeinoministeri, Meranuksen ylipappi Ahasver Meria Livornus II Meranuksen Ylimmässä Pyhässä Uutismessussa (SHo-NeM)

Page last modified on 2009-09-01 11:30

Mekanismin wiki is powered by pmwiki engine running with lt960.