[-Peliraportti

(:toc:)

Tapahtumat

Kaikesta huolimatta edes tuomari Rautatappura ei ollut käärmeen pää, vaan oli vielä noustava ainakin yksi askel hierarkiassa ennen kuin kultti oli lopullisesti nitistetty. Rautatappuran kuulusteluista selvisi että Xanesha, jolta hän otti käskynsä, piti majaansa Yön tornissa, Vihasillan alaisissa varjoisissa slummeissa. Sinne siis.

Yön torni oli ikivanha kellotorni, joka oli alun perin rakennettu osaksi tukikohtaa, josta Magnimarin vartiosto olisi saattanut tuoda lakia ja järjestystä slummeihin. Yritys oli epäonnistunut ja oli ihme, että ränsistynyt torni kelloineen ei ollut romahtanut jo vuosia sitten.

Pohjakerroksessa sankarit kohtasivat suuren variksenpelättimen kaltaisen golemin. Viikate teki rumaa jälkeä, mutta hirviö lopulta kellistettiin. Ylhäällä Xaneshan palkkalistoilla olleet ugotholit yrittivät surmata sankareita pudottamalla heidän päälleen yhden tornin lukuisista kelloista, mutta tästäkin he selvisivät.

Lopulta, he kohtasivat itsensä Xaneshan, matriarkkalamian ja naisen kaiken takana. Tiukan taistelun jälkeen Kajo onnistui kumoamaan Xaneshan lentoloitsun ja käärmeenruumiinen hirviö putosi kuolemaansa.

Pormestari Grobaras oli suuresti kiitollinen.

Päivämäärät

Rovan 29.-30. sekä Lamashanin 1.-3. päivä, 4707 AR.

Sivuhahmoja

  • Tuomari Rautatappura, Norgorberin pappi
  • Haldmeer Grobaras, Magnimarin pormestari
  • Xanesha, nainen kaiken takana

Palkkiot

  • 4800 xp
  • 125 gp, 309 sp
  • pormestarin palkkio, 6000 gp/lärvi
  • Seivästäjä, arvo 9000 gp
  • medusa mask
  • Sihedron medallion (ks. Peli 6) -Michiell
  • snakeskin tunic -Jearis
  • ring of protection +1 -Jearis
  • cloak of elvenkind, arvo 1250 gp
  • large +1 scythe, arvo 1168 gp (+1 ench.+mwk+large/2)
  • hopeinen vihkisormus, 75 gp
  • hopeinen peili, 50 gp

Hoplaa, Korvosan kruunuja jäi käteen jokaiselle 8339 gp 8 sp. Jaettu viidelle ja laskettu ylläolevien myyntitulojen mukaan. Make your +1's into +2's.

Seivästäjä

Large +1 spear. Once per day as it strikes a foe, you can trigger it (as a free action) to unleash a 30-foot-radius burst of despair that affects all creatures not wielding an impaler of thorns. Creatures affected must make a DC 16 Will save or become overwhelmed with sadness and despair, suffering a -2 penalty on attack rolls, saving throws, ability checks, skill checks and weapon damage rolls for six minutes. The target struck when this effect is triggered must also make a second DC 16 Will save or become nauseated with despair for one round.

Medusa Mask

+4 to all saves vs. visual effects (gaze attacks, many illusions). 1/day as a standard action may target a creature within 30 feet who must make a DC 15 Fort save or become petrified for 1 minute.

Snakeskin Tunic

+1 armor bonus to AC, +2 enhancement bonus to Dex, +2 resistance bonus to saves vs. poison.

Paperit

Jearis tulkkasi Rautatappuran päivä- ja tilikirjan, jossa Rautatappura selittää armaasta Xaneshastaan, joka on vienyt hänen sydämensä ja antanut hänelle uuden tavan murhata ja mainitsee monia vierailuita tämän luo Varjotornissa. Lisäksi tilikirjassa on maininta Punaisen sirkan veljeskunnalle toimitetusta "Vorelin perinnöstä" ja siitä saadusta maksusta.

Xaneshan piilopaikasta löytyi lista nimiä ja ammatteja, joista osa oli yliviivattu. Yliviivattuihin lukeutuivat Rufus, Banny Harker, ukko Hambley sekä kolme Hiekkasärkän lähellä surmattua salakuljettajaa. viivaamattomien joukossa oli pormestari Haldmeer Grobaras.

Palaute

Lyhyt sessio, vähän tapahtumia. Ilman oheishässäköitä ois varmaan menny tuntiin... Pidin kumminkin, Lamia ilman Fly'ta oli kuin kala kuivalla maalla. Ja saatiin sentään sykli loppuun. Lootista Skrym ei tartte kun rahat joilla parannellaan sitten miekkaa. -Zathow

Pädäms, mahtava sessio. Turpa soi, mutta niin soi lamian (ja Kajon) pääkin. Paras hetki oli ehdottomasti taistelu golemia vastaan. Tiedä sitten mitä olisi käynyt jos Xanesha olisi ottanut tilanteesta vaarin ja iskenyt sankareiden kimppuun silloin... -Muser

Loppu hyvin, kaikki hyvin? Sessio meni sujuvasti ja Rautatappura oli virkistävän yhteistyöhaluinen.
Puuttuuko palkkioista se pormestarin antama 6000/nenä, vai ymmärsinkö väärin? -Veltzeh

Eiköhän tuo ylin summa ollut per nenä. Vai?

Niin joo, konvertoin Paizon foorumeila pyörinyttä ketjua noudattaen Radiant Servantin. On Keskustelu-osiossa. -Muser

Hups, sössin noiden palkkioiden kanssa, nyt on selkeämmin. Expa on per lärvi, joo. -NiTessine

Hullo, ottaako Jearis ton meduusamaskin väijyjänaamion tilalle, kun kukaan ei tunnu sitä haluavan ja lasketaanko nuo looteista jääneet massit? Ilman Medusa Maskin hintaa, noista tulee 2339 gp 8 sp myydyistä looteista ja siihen päälle 6000 gp per pää Grobaraksen lahjoituksista, eli 8339 gp 8 sp jokaiselle ryhmän jäsenelle. Rahoissa ollaan pojat ja tytöt. -Muser

Kyllä Jearis sen voi ottaa. Haluaako kukaan väijyjänaamiota? Pitäiskö toinen myydä vai pidetäänkö molemmat ja käytetään aina tarpeen mukaan, vai?

Joo, pidetään kumpikin! +5 bonus hiippailuun on aika muikea, jos siihen tulee tarvetta. Kajo ei välittäisi turhamaisuudesta pukea kumpaakaan päälleen ja oikeastaan väijyjämaskista ei ole hyötyä kuin sulle, koska haarniskattomuudesta tuleva hyöty dexapohjaisiin kykyihin vaan kumuloi sitä. Medusanaamio nyt vaan on yleishyödyllinen ja senkin voi prestidigitoida mordantlaiseksi.-Muser

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped