• Kirvesluodon pimeään tyhjyyteen tuijottava Sinami kuuli vain oman hengityksensä äänen. Viereisestä hollituvasta löytyi keino avata ovet jotta toverit pääsisivät sisään myös. Tuvassa oli myös luuranko, jäänne vanhasta tullimiehestä joka oli jäänyt taakse sulkemaan ovet. Porukan ollessa kasassa päätetään aloittaa linnoituksen perinpohjainen tutkiminen, ja heti ensimmäisen oven takaa löytyy karmaiseva yllätys; lauma nälkäisiä ja raivokkaita ghuuleja ryntää seikkailijoiden kimppuun kielet pitkällä ja kynnet lihaa hamuten. Alexandran diviini voima ajaa osan kalmoista karkuteille, mutta yksi livahtaa tästä läpi ja käy jähmettämässä Sinamin kirotulla kosketuksellaan. Roudan ja Oscarin nuoli-ja vasamakeskitys yhdistettynä Alexandran loitsuihin tekee selvää jälkeä raadonsyöjistä, ja Sinami virkoaakin hetken kuluttua. Kuinka paljon näitä lihansyöjiä täällä voi olla?
  • Kirvesluodosta ollaan selkeästi lähdetty tehokkaasti, sillä juuri mitään irtaimistoa lukuun ottamatta ei huoneista löydy. Ylemmällä varustuksella vaani kaksi jättiläismäistä hämähäkkiä, jotka olivat tehneet pesän sinne. Osaa huoneista yhdisti käsinkaivetut tunnelit, luultavasti ghuulien tekemät, joita Alexandra oli innoissaan tutkimassa. Lopulta he löytävät tiensä valtaistuinsaliin, jossa ghuulien johtaja piti karmivaa hoviaan. Sekä Oscar että Alexandra jähmettyvät ghuulien kosketuksesta, Sinamin pitäessä keskustaa tankkimaisella tahdilla Roudan juostessa ympäri huonetta ghuuleja karkuun jousensa laulaessa. Sinamin loitsu saa Alexandran virkoamaan, ja Oscar karistaa itse oman kohmelonsa pois. Pian taistelu on ohitse. Ghuulien johtajalta löytyy sekä poikkeuksellisen hieno platinainen tiara että sormus, joka merkitsee hänen asemansa linnoituksen Portinvartijana, ylimpänä turvallisuuden vastaajana.
  • Linnoituksen yläkertakin on vielä ghuulien hallussa, ja hirviöt olivat täyttäneet vanhan kylpyaltaan kuolleiden kääpiöiden luilla. Ghuulit tapetaan, ja pian selviääkin ratkaisu Kirvesluodon kiroukseen; linnoitukseen saapunut lähettiläs Vyldara tapettiin karusti sänkyynsä, ja hänen kallisarvoinen tiaransa varastettiin. Vyldara nousi bansheena, jonka kuolettava huuto tappoi kääpiöitä ja nostatti sitten ylös raadonsyöjinä. Banshee vaatii myös seikkailijoita poistumaan hänen valtakunnastaan, mutta Alexandra kieltäytyy. Heidän onnekseen banshee ei ehdi kirkaista ennen kuin Alexandran ja Roudan yhteispelillä kirkujan olemus saadaan hajotettua. Viereisestä kammiosta löytyy Vyldaran ruumis, ja ghuulilta löytynyt tiara asetetaan hänen otsalleen, päästäen riivatun sielun haudantakaiseen rauhaansa. Portinvartijan huoneesta löytyy arkku, joka aukeaa tältä löydetyllä sormuksella. Portinvartijan taika-hansikkaat menevät hyvään käyttöön Sinamilla!
  • Viimeisestä kaivetusta onkalosta löytyy ghuulien pesä, ja viimeiset tämän kauhean kirouksen uhreista saatetaan viimeiseen lepoon. Linnoitus on nyt puhdistettu, ja kenties samalla likainen luku Kirvesholman historiassa suljettu lopullisesti.

'


Banshee Vyldara

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped