Jossain Kodar-vuorilla

Esipuhe

Sarenith 8. Vuosi 4709 AR

Sankarit hyökkäävät Xin-Shalastiin lopettaakseen riimuherra Karzougin heräämispyristelyt lopullisesti. Vuorilla liikkuminen on kuitenkin hankalaa, ja tuntemattoman pedon ja sään ahdistellessa sankarit päätyvät muinaisen kääpiökaivosretkikunnan kapiinille. Sitä asuttavat tänä päivänä vain haamut, kun seurue taantui ihmissyöntiin.

Yksi haamuista lupasi kuitenkin apua Xin-Shalastin löytämiseksi, jos petturiveljen ruumis palautetaan kabiinille. Auttavatko sankarit tätä surkeaa mainaria, vai suuntaavatko he eteenpäin omin avuin uhmaamaan Kodar-vuoria?

Tapahtumat

  • Silas Vekker haamua päätetään auttaa, ja kääpiö retkikunnan muistikirjaa tutkimalla selviää sekä kääpiöseuruetta kohdannut onnettomuus sekä myös viimeinen kaivuupaikka, jossa Silaksen veli on kuollut
  • Matka päätetään tehdä lumimyrskyä uhmaten. Päivä venyy jo pitkälle, mutta vanhaa kärrypolkua onnistutaan seuraamaan aina kaivuupaikalle asti. Vuorenrinteessä näkyy suuri tunneliaukko, mutta ylempänä rinteessä on muitakin aukkoja. Lentäen ja teleportaation avulla siirrytään suoraan ylemmäs vuoren seinämälle. Kapeaa polkua seuraamalla huippu lopulta saavutetaan.
  • Huipulla odottaa karu näky. Kaksi jäätynyttä osin syötyä kääpiöruumista ja lähes kolmekymmentä hautakiveä. Hautakivet eivät osoita kuitenkaan hautapaikkoja, ja kääpiöruumistakin nousee pahat henget jotka koittavat tuhota seurueen puremalla ja törkkimällä. haamut kuitenkin lyödään magian voimin, vain Vradania päästään haukkaamaan todenteolla.
  • Ruumiita tutkitaan, mutta niiden karu muoto ei kerro kumpi, jos kumpikaan on Karivek Vekker. Vraidan on itse asiassa varma että kumpikin ruumis on väärä. Päätetään tutkia vuorta lisää. Alaspäin matkatessa sydänkammioissa törmätään kaksitoista päiseen jäähydraan, kuitenkin sankarit ehtivät valmistatua tämän hirvityksen kohtaamiseen, eikä hyrda aiheuta juurikaan ongelmia. Yö vietetään vuoressa, ilman että uusia kääpiöruumita löydetään.
  • Kovapkkanen hiipii aamulla sisälle vuoren kammioihin ja todella ulkona sää on muuttunut hyvin kylmälsi. Sankarit lähtevät jälleen uhkaamaan säätä ja välttyvätkin pahemmilta paleltumilta. Vekkerin kabiiniin päästään iltapäiväksi.
  • Silaksen haamu ilmestyy, mutta vahvistaa sankarten pelot. Karivekin ruumis on löytymäyttä. On herännyt epäilys, että Karivek on kuoleman sijaan taantunut joksikin muuksi hivitykseksi. Sillä hetkellä joku jättimäinen ryntää Argon kynsissään niin että kabiini tärähtää perusteellisesti. Sankarit ryntäävät ulos, mutta hyökkääjä on jo kadonnut, vain Argonin vammat ja kuuluva töminä rakennuksen takaa paljastaa että uhka on todellinen.
  • Tara lennähtää rakennuksen katolle katsomaan töminän aiheuttajaa ja ikäväkseen toteaa tuijottavansa peuranpäistä jalatonta hirvitystä. Hän katoaa, mutta hirvitystä moiset temput eivät hämää. Se ryntää ja nappaa Taran jättimäisen suunsa puristukseen. Muut sankarit etsivät epätoivoisesti keinoa päästä rakennuksen katolle, samalla kun wendigo tekee Tarasta puolustuskyvyttömän paketin ja lennättää tämän kansaan ilmaan. Vain Aarmanin nerokas idea, napata Tara teleportaatioloitsulla wendigon jo uduksi muuttuneetsa muodosta pelastaa Taran. Utu sinkoaa taivaalle, jättäen sankarit tyhjin käsin.

NPC:t

  • Wendigo, ihmissyönnin ja kurjuuden rienan henki, pakeni sumuna kabiinilta
  • Vekkerin veljekset, Silas ja Karivok. Kokeneiden mainariveljesten huhuttiin löytäneen Xin-Shalast 30 vuotta sitten, mutta Vekkerit ja vahvistettu retkikunta katosivat.

Palaute

Jako

Jakamatta

Palkkiot

Viimeinen kaivanto

  • +4 Greataxe
  • +4 improved cold resistance padded armor

Vekkerien kabiini

  • +1 punching dagger
  • 5 000gp sack of gold dust a' 1 000gp, 40 pounds each
  • 3 000gp sack of gold nuggets a' 1 500gp, 40 pounds each
  • Mining Ledger

Ahneuden hautaholvi

  • 10 000gp kultaa ja jalokiviä haudan koristeluista 40 pounds

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped