Tiimikokoonpanosta

Ajattelin tosiaan joko Unchained Rogueta tai Empiricist Investigatoria. Tarkoituksena olisi tehdä hahmo, jolla olisi skillejä (ja trapfinding), tarjoaisi monenlaisia kykyjä ja olisi tukena meleessä. Mietin myös tässä vaiheessa, kun saadaan mahdollisuus rakentaa vitostason hahmoja, niin oltaisko tiimihenkisiä ja mietittäisiin esimerkiksi Teamwork-feattien ottamista?

Kertokaahan työ muutkin, että minkälaista ideaa tulevasta hahmostanne teillä on, niin voidaan sitten yhdessä miettiä ja rakennella jo ennen hahmonluontikertaa. -Atteisti

Oma hahmoideani on nelikymppinen varisialaisperheenisä, joka elättää perheensä pugilistina ja sekalaisilla hanttihommilla. Medium on tosiaan sekalainen jokapaikanhöylä-class, joka vaihtaa bonuksiaan ja spellejään karhipakka-teemaisten henkien kautta mielellään joka päivä, koska liian monta päivää putkeen saman hengen kanssa altistaa hahmon riivaantumiselle. (Eri henkivaihtoehtoja tulee levuttamisesta ja karismabonarista, minimi on kait tasolla 4-5 kolme tsipaletta.) Yleisestikään medium ei ole missään yksittäisessä hommassa erityisen hyvä, mutta tekee useampaa ihan kelvollisesti.

Teamwork-featit sinällään sopisivat ihan hyvin hahmolle. Ajattelin ottaa tason jotain muuta classia joko saadakseni martial-profikat tai jotain muuta kätevää, kuten vaikka rakastamani brawlerin martial flexibilityn ja IUSn. Medium armoriin on profat jo mediumista, niin huono puujalka kuin se onkin. Heppu siis todennäköisesti kekkuloi meleessä, rangelle on vähän kehnot vaihtoehdot ja spellejä tulee päivässä aika vähän. -Loviatar

Mun hahmoidea on vielä vähän muovaantumassa, mutta tosiaan spiritualist. Se on vähän kuin wisdom-pohjainen occult-versio summonerista, lyhkäisesti. Sillä on siis phantom, joka on vähän eidolon-tyyppinen lemmikki, mutta siinä on vähän jännyyksiä, kuten että se voi materialisoitua sekä ektoplasmana (eidolon-tyylinen) että incorporealina (ei voi hyökätä silloin mutta tehdä muuta), tai olla spiritualistin mielessä jolloin se antaa skillibonareita. Mut phantom ei oo ihan niin kova meleettäjä kuin eidolon. ENIVEI, tää mun hahmoidea on joku nuori nainen joka on aina halunnut tehdä jotain konkreettista sankaruutta ja nyt kun sillä asuu aave mielessä niin se rupeaa sankariksi, jeejee. Tää on hiukan auki vielä. Phantomille mietin tota anger-focusta jolloin se on HIUKAN parempi meleessä, mutta sen AC on hiukan huonompi.

Teamwork-featit kuulostaa oikein siistiltä! Mun hahmopari on selkeesti tarpeeksi avuliaita ruvetakseen ottamaan teamwork-featteja. - Gome

Multa on siis tulossa ihmispaladiini. Dern Fosimuth on vanhempien kaveri ja sitä kautta perhetuttu, mutta hahmo viettänyt viime vuodet tiepartiossa à la Abadarin ritarikunta. Teamwork-featit mahdollisuus jos tuttavuus on ollut riittävän pitkä. En oo etukäteen juuri kattellu TW-featteja mutta mitään buildia tälle ei tosin ollut valmiina mielessäkään (paitsi että ei arkkityyppiä tai elukkaa), joten siltä osin auki. -Gastogh

Niin tosiaan pitää varmaan miettiä tunteeko tyypit toisiaan etukäteen että onko ne voinut ottaa teamwork-featteja nyt tässä ennen kuin seikkailu alkaa. Pitää pohtia taustatarinaa! Mä ajattelin että mun hahmon linkki tähän tarinan juoneen olis se että Kultavartio on joskus pelastanut sen persnahan. Muuten tää mun hahmo on vielä aika avoinna. Luonnetta on vähän tullut mieleen. - Gome

Mie ajattelin, että oma hahmo olisi Brendan oppilas, ollut työssä kultavartiolla ja sitten vain kerännyt mainetta ja mammonaa muilla teillä, kunnes kutsu tuli auttamaan. Ajattelin, että tyyliin Outflank -feat olisi melkoisen kiva, jos meleettäjiä on messissä. Tämä feat toimisi ainakin Kultavartion opetuksen kautta, mutta varmaan myös muidenkien taistelukouluttajien kautta.

Mari, tuleeko tuo jo tutuksi käynyt feat-sääntö tähän kampanjaan mukaan? Eli siis jos hahmolla on olemassa prequt Power Attackin, Deadly Aimin ja Combat Expertisen käyttämiseen, niin niitä voi käyttää ilman featia. -Atte

Mun puolesta Uitham (joo tällä nerolla on jo nimikin) on ihan hyvin voinut tehdä jossain vaiheessa duunia muiden kanssa, tosin ei varmaan ole pitänyt lähempää yhteyttä muihin, koska on vähän vaelluskuumeinen ja levoton eikä osaa tehdä samaa duunia puolta vuotta pidempään. Nuorempana asui naapurustossa, jossa asui myös yksi Rhoman lapsista perheineen, ja tutustui tätä kautta etäisesti myös Rhomaan. Otti myöhemmin yhteyttä, kun halusi selvittää asioita henkien kutsumisesta ja kontrolloinnista, eikä keksinyt ketään muutakaan. Kävi muutaman kerran tämän luona opettelemassa juttuja.

Outflank on helppo ja selkeä vaihtoehto, kannatan. -Lovi

Preppaudun mentaalisesti ottamaan outflankin. Huomatkaa +4 BAB-vaatimus. -Gastogh

Outflank kuulostaa hyvältä. Saan sen varmaan ainakin phantomille, muistaakseni spiritualistin babi ei oo tarpeeks korkea vielä vitostasolla. -Gome

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped