Pentheron kartano

Pihalla kohtasimme pelottavan illuusio väkijoukosta joka pyrkii sisälle. Uima-altaasta löytyi valtava tuhatjalkainen, jonka poltin. Päätimme jättää kryptan tutkimisen myöhemmäksi. Toisella puolen pihaa kaivo, tallit tai vaja. Vajassa suuri kuolemanhurtta kävi päälle mutta Wyatt surmasi sen kirveellään. Löysimme kolikoita ja korvakorun hurtan pesästä. Toisessa vajassa epäkuolleita luurankoja ja vilja-aitassa skarabikuoriaisparvi. Viljavarastosta löytyi adamantiininen raskas varsta.

Aloitimme kartanon tutkimisen keittiöstä. Eräällä pöydällä lojui kauan sitten luurangoksi muuttunut ruumis, jonka kylkiluiden välissä törrötti ruostunut tikari. Vieressä oli pieni kivinen pyhäkkö jossa seinillä hieroglyfeillä ylistysiä Abadarille, Sarenraelle ja Pharasmalle sekä uskonnollista kuvastoa. Parvekkeen reunustamassa atriumissa oli seinillä kuvia eläimistä ja taivaallisista olennoista sekä auringosta ja kuusta. Keskellä huonetta oli patsaalta näyttänyt hiekkaotus joka yhtäkkiä puhua muinaisella osiriaanilla ja kyseli ketä olemme. Pian se kuitenkin kävi kimppuumme zzz... Wyatt laittoi löytämämme varstan hyvään käyttöön ja tuhosi pitkällisen taistelun jälkeen hiekkaotuksen. Kartanon vessassa oli päätön, muutaman vuoden kuolleena ollut, raato pytyllä. Kylpyhuoneen seinillä kuluneet muraalit joissa elämää joen varrella. Eteisessä muraaleja ja tervetuloa toivottavia hieroglyfejä. Huoneessa seinän vierellä asennossa seisovia agressiivisia luurankoja. Kuulimme naisen huutoa "NE ovat sisällä, suojelkaa perhettä!" johon toinen ääni vastasi "Liian myöhäistä, pelastakaa itsenne!" Osa joukkiostamme meni hetkellisesti sekaisin kun kuulimme taiselun ääniä ja kuvittelimme vihollisia ympärillämme. Ruokailuhuoneessa oli vahva mädäntyneen haju, pöydälle oli aseteltu kuusi kiillotettua ihmisen päätä hopealautasilla.

Siirryimem yläkertaan. Ensimmäinen huone näytti ikivanhalta makuuhuoneelta, yhden vaatekaapin takaa löytyi kulunut, lukittu ja ansoitettu arkku. Arkussa oli kultaharrkoja, joissa sinetti, jota emme tunnistaeet. Parvekkeen viereiseen huoneeseen näytti livahtavan jokin otus. Otus osoittautui Varguilleksi. Tuhosimme varguillet ja vanha djinniystäväni Aladdin saapuikin antamaan vinkin että kryptassa on ongelmia.

Menimme kryptaan ja Aladdin jäi ulos vartioimaan ova, koska ei päässyt sisään joidenkin suojien takia. Krypytassa oli kivialttari ja ihmisten muotoon muotoiltuja pylväitä. Varjoista kimppuumme astui tahmatassu. Aseemme tarttuivat tahmatassuun, joka yritti paeta ne mukanaan mutta viime hetkessä tarkka niskalaukaukseni surmasi hirviön. Aladdin joutui poistumaan paikalta tässä välissä. Kimppuumme kävi myös lauma epäkuolleita kissoja jotka yrittivät vyöryä ylitsemme. Wyattin kirves teki niistä selvää. Sukutarina koristi kryptan viimeisen huoneen seiniä. Sarkofagissa oli vainajan lisäksi maaginen muumioitu kissa.


Tärkeitä Henkilöitä

  • Sigrun Tulitukka, Aavikon tytärten seikkailijaryhmän johtohahmo ja bardi pohjoisesta.
  • "Hullu Koira" Marn, Puolituisseikkailijaryhmä Koirasoturien puolituis johtaja.
  • Musta Suudelma, Hiekkaskorpionien johtaja, mysteerinen nainen.
  • Falto, Kryptanetsijien johtaja, seikkailija Absalomista.
  • Velriana Hypaxes, Poltetun käden johtaja, taldaani osirionilogisti.
  • Aladdin, ystävällinen djinni ja Agniezkan hyvä ystävä.

Loot

  • 3pp, 40 gp, 13 sp, 12 cp
  • turquoise earring (15gp)
  • adamantine heavy flail (1507gp)
  • Ariseti's engagement ring (ring of protection +1, haunted!)
  • silver anklet set with tiny gems and an ankh charm (150 gp)
  • tarnished silver serving tray (35gp)
  • small ornate vase (75gp)
  • +1 scale mail (600gp)
  • +1 light crossbow (1167gp) Surenchinua
  • x5 cold iron bolts (5sp) Surenchinua
  • x10 bolts (5sp) Surenchinua
  • golden holy symbol of Sarenrae (25gp)
  • x6 silver goblets (x6 45gp)
  • x6 silver plates (x6 30gp)
  • large darkwood box (100 gp)
  • white silk Osirian wedding robe that is extremely fragile with age (requires restoration)
  • several pieces of inexpensive jewelry (35gp)
  • strand of freshwater pearls (200gp)
  • small sealed tube contains five applications of kohl of uncanny discernment (750gp)
  • long scroll tube holds a rolled-up papyrus painting-a self-portrait of Ariseti, accompanied by her signature in Ancient Osiriani (80 gp)
  • small lacquered wooden box containing an ancient board game whose rules have been forgotten over time. Inside the box are several small, carved stone playing pieces. The box functions as the game board. (50 gp)
  • gold wedding ring (An inscription in Osiriani inside the band of the ring reads, "To Akar from Panhet, Love Eternal.") (50gp)
  • 20 small gold ingots, each bearing a seal (20x 25gp)
  • dead man's headband (1800gp)
  • mummified guardian (1750gp)
  • Pentheru's gold funerary mask (150gp)
  • gold-and-turquoise scarab pendent (50gp)
  • several small semiprecious stones (40gp)
  • Total: 9651,42gp

Varat ennen myymistä

  • 963 gp 2 sp

Otetut

  • +1 light crossbow 1167gp Surenchinua
  • x5 cold iron bolts 5sp Surenchinua
  • x10 bolts 5sp Surenchinua

Ostetut

  • Wand of Cure Light Wounds 750gp
  • Mithrall Breastplate 4200gp
  • +1 Mithral Shirt 2100gp Surenchinua
  • +1 Mithral Shirt 2100gp
  • Mwk Thiefstools 100gp

Loppusumma

196gp 6sp 2cp

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped