Hukka

- Paksut, märät lumihiutaleet, joita erutakit kutsuvat qanikiksi, peittää näkyvyyden pahasti. Akariel tekee hieman tutkimustyötä koiravaljakollaan, ja huomaa edessä olevan oudon näyn; lumen keskeltä paistaa vihreä, vehreän keväinen alue jossa lunta ei ole lainkaan. Kolme mailia leveää aluetta ei koiteta kiertää, vaan sen läpi pusketaan. Luonnottoman keväinen alue on hämmentävä, kuten myös jättimäinen pohjoisen hirvi joka kuljeskelee ruhtinaan tavoin alueella.

- Metsän reunalta löytyvä kolmioriimu paljastaa, että tämän takana on Kesän Sanansaattajat, Irriseniläinen kapinajärjestö. Tästä innostuneina päättävät sankarit etsiä heidät käsiinsä metsästä. Tunnin pälyilyn jälkeen ainoa asia, jonka he onnistuvat löytämään on parivaljakko harvinaisen nälkäisiä Hukkia, jotka pistetään kylmäksi nopeasti. Mutta Sanansaattajia ei metsästä löydy, ja karavaani jatkaa matkaansa aluksi yövyttyään keväisessä lehdossa.

- Aamulla lumisade on jo rauhoittunut, ja matka jatkuu taas. Karavaani saapuu raunioituneeseen kylään, joka on hylätty joskus 1300 vuotta sitten. Sielä harhailee kaksi kappaletta Desnan pappeja, jotka käyttäytyvät todella kummallisesti. Grag menee kylän ainoaan pystyssä pysyneeseen rakennukseen, Desnan kirkkoon, ja näkee karmaisevan näyn, jossa pienet lapset joutuvat jättiläisten ja peikkojen nappaamiksi. Pian tämän jälkeen "papit" paljastuvat huecuva-epäkuolleiksi, ja kylän kirottu historia paljastuu; Ulsgaardin papit uhrasivat lapset Baba Yagalle selviytymisen toivossa, mutta kuolivat silti itse. Temppelistä löydetään aarteita, ja levottomien yöunien jälkeen matka jatkuu.

- Pian he saapuvat Ellsprinin kylän laitamille, Jäätikköjärven rannoille. Keskellä tietä makaa mies, ja kun Akariel menee tutkimaan sitä, kuuluu varoitushuuto läheisestä torpasta; ennen kuin Akariel tajuaa reagoida, jokin juoksee tuhatta ja sataa hänen kimppuunsa, pistäen Akarielia viileällä pistomiekalla olkapäähän.Pikalainen ei kuitenkaan kestä kauaa, kun la Gorda peittää tämän kimaltavaan jauheeseen ja Akariel pamauttaa loitsuiskulla tämän tuhannen päreiksi. Toisen keijun ääni kuuluu, kun tämä vaatii toverin vapauttamista kaivosta, silloin hän voi vapauttaa "velipojan". Mies tiellä on kuollut. Torpassa oleva nainen on surun murtama, mutta pyytää hakemaan hänen poikansa pois keijujen kynsistä.


Huecuva

- Metsässä he kohtaavat loput pikalaisista, kuten myös jätti Cromin, joka kuitenkin kaatuu nopeasti Akarielin loitsuiskuun. Pikalaiset tuottavat päänvaivaa, ja Akariel käy vapauttamassa vangitun pojan- joka paljastuu fauniksi, ihmisten ja satyyrien jälkeläiseksi. Lopulta viimeinenkin pikalainen pistetään kylmäksi, ja palataan takaisin torppaan. Pikalaisilta löytyi karvalakillinen rahaa, joka päätetään lahjoittaa surevalle perheelle. Aamulla he päättävät hoitaa kaivossa asuskelevan keijun pois päiväjärjestyksessä, sillä soittomiesten velipoika paljastui lapsenmurhaajaksi. Pitkän ja hämärän skenaarion jälkeen kaivossa asuva Säkkimies on tapettu.

- Ellsprinin tiellä he kohtaavat sillalla peikon, joka vaatii tullin papereita. Pablo huijaa Peikkoa päästämään heidät läpi, sekä tyhjentämään tavaransa sillalle. Jos täällä on jo peikkoja vahtimassa teitä, mitä edestä löytyy? Pian se selviää, sillä Lumikruunun varjo on jo heidän yllänsä...


Pikalainen Faernip

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped