Herra Jensen
  • Kerättyään itsensä kasaan taistelussa Sotavuorta vastaan, sankarit kyselivät tietoja hieman lisää Fioresta (jonka oikea nimi on Slik Sinikieli) ja siitä mitä hän tietää Olynderista. Ei paljoa, käy ilmi nopeasti, mutta hänen suunnitelmansa ovat loppusuoralla koska hän on kutsumassa "upseerejaan" Ikikesään rituaalia varten. Kaksi näistä sankarit ovat tappaneet jo - Felicia ja Ordun Sotavuori - ja Slik on kolmas, ja neljäs ja viimeinen on Valya Sielunhalkoja, barbaari. Kimpsut ja kampsut kerätään kasaan, ja levon jälkeen Ordunilta "saatu" kaukosiirtoloitsukäärö kulutetaan, ja äänekkään poksahduksen saattelemana sankarit ovat palanneet takaisin Ikikesään!
  • Loitsu paiskasi heidät suoraan Linene Harmaatuulen pieneen yksiöön, ja uniltaan heräävä Harmaatuuli on sekä yllättynyt että liikuttunut nähdessään Alexandran huoneessaan. Aika on kuitenkin kortilla, ja suunnitelmaa aletaan punoa. Ikikesän Öiden uusimmassa numerossa paljastuu, että Alexandran luuranko-hevonen on noussut paikallisen kryptidin tasolle, ja Olynder oli saanut kaupungin kiitokset napattuaan sen. Ilmiselvä päämäärä on siis Olynderin kaupunkiasunto, mutta erilaisia suunnitelmia tämän retken lisäksi pohditaan: pitäisikö kaupunkia varoittaa? Voiko vielä evakuoida? Entä jos epäonnistumme? Lopulta Linenen avulla palkataan tuttu tiefling viemään sanaa varmuuden varoiksi Syväveteen, ja viesti lähetetään myös Ren Fellbloomille, joka on kiinni marssisulkeisissa tällä hetkellä. Linene mukanaan sankarit lähtevät Fellbloomin kaupunkiasunnolle murha mielessään.
  • Kaupunkiasunto, viralliselta nimeltään Smaragditalo, on suhteellisen tavanomaisen näköinen korkea puutalo, jonka puutarha on suorastaan pittoreski. Pihan ovi on auki, ja talon pääovelle kolkutetaan. Pienestä luukusta katsoo ulos ynseän näköinen mies, joka kertoo, että Olynder ei ota vastaan vieraita. Tämän jälkeen ovi lyödään sisään, ja taloon astutaan sisään. Pian vastaanottokomitea saapuu paikalle myös: Olynderin ajurit, herrat Jensen ja Garen, jotka avaavat tulen pistooleillaan mutta oikeaa vastusta heistä ei ole. Alexandra ei tuhlaa tilaisuuttaan, ja nostattaa herrat takaisin ylös zombeina. Toisessa kerroksessa Olynderin ääni puhuttelee heitä pilkalliseen sävyyn, ja huoneessa oleva patsas-arvoitus on juuri niin ikävä ja omalla tavallaan nöyryyttävä että vain Olynder olisi voinut keksiä sellaisen. Tie kuitenkin jatkuu yhä eteenpäin, mutta talon emäntä ei ole vielä näyttäytynyt...
  • Kolmannessa kerroksessa Olynderin ääni kehoittaa heitä viettämään aikaa vanhojen tuttujen kanssa, ja pian aavemainen Felicia ja kaksi epäkuollutta Talosin akolyyttia hyökkää heidän kimppuunsa. Felician aavemainen ääni kaataa pari sankareista maahan, mutta Alexandra ja tämän zombit käyvät aggressiiviseen hyökkäykseen, zombien erityisesti loistaessa yllättävillä oikeilla koukuillaan. Pian kuolleet ovat taas kuolleita, ja matka jatkuu neljänteen kerrokseen. Täällä on Olynderin kirjasto, sekä taas yksi arvoitus. Shakkilaudan nappulat hämmentävät heitä jonkin aikaa, kunnes oikea kombinaatio löydetään ja matka jatkuu eteenpäin. Samalla huoneesta löytyy myös kirjoja, jotka antavat vihjettä siitä, mitä Olynder on tekemässä: hän on tutkinut Ikikesän taiallista historiaa, erityisesti suojakupua suuren kuilun yläpuolella...
  • Viides ja viimeinen huone on yllättävästi mutta johdonmukaisesti tyhjä, ja Olynderin ääni pilkkaa heitä, sanoen että hänellä ei ole aikaa tänään heille, olisitte kuunnelleet ovella. Huoneesta ei juuri löydy mitään, ja pettyneet ja väsyneet sankarit valuvat takaisin alakertaan...jonka ovella odottaa yllätys. Suuri punatukkainen barbaari ja tämän taustatiimi! Valya Sielunhalkoja kertoo pysäyttävänsä sankarit tässä ja nyt, todistaen olevansa Olynder Fellbloomin uskollisin palvelija.

Nuo sanat kuitenkin kuolevat Valyan huulille, tämän kaatuessa koristen maahan. Samassa hetkessä tämän soturit seuraavat perässä, ja lopulta myös Linene kaatuu maahan kuolleena. Noitamestarin kirous on langennut Ikikesän ylle!


Herra Garen

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped