Peliraportti, LoF-seikkailut

Tapahtumat

Seuraavana päivänä Kolra Kazbegin luettelo saapui ja sankarit totesivat että eipä siinä oikeastaan mitään jännää heille ollut. Siksi Amra, Bouzak ja Burburtep päättivät lähteä etsimään kaupungilta toista kauppiasta myymään heille taikaesineitä. Fenthor oli viettänyt yönsä Amwyr Yuseifahin kartanossa eikä siksi ollut paikalla.

Kolme sankaria olivat kulkemassa Iltahämärän portin, Katapeshin eteläisen sisäänkäynnin läpi, kun vastakkaisesta suunnasta, kaupungista päin, portille ryntäsi väkijoukon läpi joukko aseistautuneita miehiä ja naisia, ilmeisesti seikkailijoita. Vartijoiden huudot kuuluivat heidän perästään ja kun koko ryhmä oli portin alla, molemmat ristikkoportit pudotettiin.

Sankareiden seuratessa vierestä, pakenevat seikkailijat nappasivat panttivangeiksi pari sivullista, avasivat sivuoven porttirakenteiden sisälle, heittivät panttivankinsa ulos parin hidastavan taian kera ja pakenivat portaita ylös, surmaten vartijoita mennessään. Vasta loitsinta sai sankarit liikkeelle ja he ryntäsivät perään. Bouzak kaatui portaissa rasvaan, mutta Burburtep ja Amra jatkoivat ylös asti, taistellen lyhyesti ryhmän velhon kanssa ja saaden kiinni jousiampujan ennen kuin muut pakenivat joko köysin tai taikuudella muurinharjalta. Velhokin muuttui kaasuksi ja liihotti tiehensä.

Lyhyesti, osoittautui että pakenevat seikkailijat olivat varastaneet alkemisti Maulles Wisartilta erään kirjan, jonka hän tahtoi takaisin. Wisart palkkasi sankarit hakemaan sen. Heidän kiinni ottamansa nainen oli Robina Nopsajalka, salamurhaaja. Kuulustelemalla häntä he saivat selville rosvojen piilopaikan sijainnin kaupungin ulkopuolella, puolenpäivän matkan päässä.

He lähtivät viipymättä, vastaanotettuaan ensin jälleen yhden ostotarjouksen Kakishonin kääröstä, mutta piilopaikka oli hylätty. He kuitenkin löysivät kolmitornisen rakennuksen pohjapiirrustuksen ja kuulustelivat paikalle jäänyttä rosvoa, joka oli putsaamassa viimeisiäkin arvoesineitä paikalta. Tältä selvisi että rosvojoukon johtaja, Mossa Kakht, oli sopinut tapaamisen seuraavana iltana luovuttaakseen kirjan ostajalle. Yövyttyään paikalla he matkasivat takaisin Katapeshiin ja näyttivät pohjapiirrosta Wisartille, joka tunnisti sen heti Kolmitornin majataloksi, hyvämaineiseksi paikaksi.

H-hetki lähestyi ja viipymättä seikkailijat lähtivät kohti majataloa. Siellä he lahjoivat tiensä yksityiseen kerrokseen, jonka Kakht ja hänen ostajansa olivat varanneet.

Väkivaltaahan siitä seurasi. Ostaja apureineen pääsi pakoon, mutta kaikki rosvot saatiin otettua hengiltä tai vangiksi, minkä jälkeen Katapeshin vartiosto teloitti heidät paikan päällä vakavasta varkaudesta.

Katapeshissa ei tarvitse edes etsiä seikkailua. Se löytää sinut.

Päivämäärät

Aroduksen 11.-12. päivä, 4710 AR.

Sivuhahmoja

  • Rayhan Xobhadi, velho, entinen seikkailija ja historiantuntija
  • Badra, katapeshilainen kauppias
  • Mossa Kakht, rosvopäällikkö
  • Robina Nopsajalka, salamurhaaja
  • Santinar, hullu illusionisti
  • Maulles Wisart, alkemisti, tietäjä ja velho

Palkkiot

  • 3 200 xp.
  • 4 827 gp.
  • studded leather armor +1 (2)
  • potion of haste (2)
  • potion of cure serious wounds (2)
  • cloak of resistance +1 (2)
  • oil of slipperiness
  • brooch of shielding (20 points)
  • arcane scroll of lightning bolt (CL 7th)
  • ring of protection +1
  • arcane scroll of shield
  • 10 arrows +1
  • chainmail +1
  • amulet of natural armour +1
  • wand of summon monster I (3 charges)

Palaute

Joo, tää meni puihin, myönnetään. My bad. - NiTessine
Ei se pelkästään sun vika ollut. Itseäni ei oikeastaan napannut koko touhu kun pelattiin tämä. -Lehmuska \\

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped