"Siinä on dunsku, mikset jo holvaa?" - Tapahtumat



  • Heti alkuun joukkio kuulustelee armottomasti viime kerrasta henkiin jäänyttä, Kyrialian vangitsemaa jousiampujaa. Miekkonen ei kuitenkaan tiedä juuri mistään mitään. On kuitenkin ollut Neuvoston leivissä ja tuntee nyt jo edesmenneen puolituismaagin (josta Eidi teki muhennosta) "Jakajana", tavallista rivijantteria hieman korkea-arvoisempana, rangaistuksia jakavana vääpelinä. Yleisesti ottaen vankia pidetään niin vähäpätöisenä, ettei edes hänen tappamisensa kannata, vaan hänet päästetään pakoon, toki asiaankuuluvien perhettä ja kaukaisempiakin sukulaisia koskevien tappouhkaisten evästämänä.

  • Seuraavaksi sankarit keskittävät huomionsa ainoaan oveen, joka rakennuksessa on vielä avaamatta. Ehkä vähemmän yllättäen ovi paljastuu maagisesti ansoitetuksi. Joukkio siirtyy asiaankuuluvasti näönkantaman ulkopuolelle lukuunottamatta Bessarionia, jonka tehtäväksi jää avata ovi Maagin Käden avustuksella. Ansan kantama paljastuu vain vähäiseksi, joten ovi saadaan auki ilman enempiä haavereita. Takaa paljastuvat jyrkästi alaspäin vievät portaat.

  • Portaiden alapäässä odottavassa huoneessa etujoukkoina saapuva Eidi joutuu seinävaatteiden takaa ilmestyvien hiippareiden yllättämäksi. Näiden heppoiset taidot eivät kuitenkaan aiheuta vakavaa vaaraa Eidille tai hänen jäljessään saapuville Kyrialialle ja pian väijyttäjät huomaavat olevansa alakynnessä. Yksi vihulaisista onnistuu kuitenkin räpiköimään eteenpäin huoneesta vievästä ovesta, edeten käytävään ja siitä edelleen seuraavaan huoneeseen, josta ilmestyykin lisää rivihiippareita sekä haltiapapitar.

  • Haltiapapittaren epäpyhä mahti ei ahtaista käytävistä huolimatta kuitenkaan pysäytä päättäväisiä seikkailijoita ja pian papittarenkin on paettava henkensä edestä verenhimoista Kyrialiaa. Muut seikkailijat papitar sentään saa pidettyä pois kimpustaan loitsimalla näiden tielle kiviseinän. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan riitä, sillä seinä pidättelee Eidiä vain hetken ja tiefling ehtii paikalle parahiksi murhaamaan haltian yhteistyössä Kyrialian kanssa haltiapapittaren yrittäessä epätoivoissaan paeta halki satunnaisesti lieskoja sylkevien pilarien täyttämän hallin. Kyrialia ja Eidi eivät halua kokeilla onneaan, vaan perääntyvät, huomaten sopivasti lähistöllä salaoven.

  • Sillä välin haltian jahtaamisesta piittaamaton Marshal on löytänyt toisen salaoven ja edennyt sen läpi luonnon muovaamaan luolaan. Luolassa ei kuitenkaan odota tervetulokomitea, vaan raivohulluutta lemuava ja resuinen tieflingjoukkio, jotka välittömästi alkavat ahdistaa Marshalia ja Boria - heikoin tuloksin, tosin.

  • Rheinhart, Eidi ja Kyrialia ilmestyvät salakäytävästä luolan toiseen päähän Bessarionin tullessa avustamaan lähemmäs Marshalia ja Boria. Tuota pikaa ryysyinen vastapuoli onkin nujerrettu.

  • Seuraavaksi etenemisuunnaksi valikoituu luolasta eteenpäin vievä luonnon muovaama käytävä, joka johtaa... uuteen käytävään, tällä kertaa sentään louhitun näköiseen. Sankarit valitsevat satunnaisesti suunnan ja lähtevät etenemään. Risteyksiä ei tule vastaan ja pienen matkaa kuljettuaan joukkio päätyy ovelle, jonka takaa löytyy höyryn täyttämä, pyöreä ja kuilumainen huone. Kuilun pohjalla näyttää olevan vettä ja yhdellä kuilun seinämistä näyttää sijaitsevan jonkinlainen maaginen hallintalaitteisto. Ylhäältä höyryn seasta kuuluu ääniä, jotka paljastuvat höyryriiviöiksi. Nämä ahdistelevat sankareita hieman, mutta jälleen kerran vaikutukset jäävät lähinnä kiusallisen tasolle.

  • Liukasteltuaan kuilua kiertävää käytävää huoneen toiselle puolelle ja todettuaan olevansa täysin kykenemättömiä vaikuttamaan seinämän maagisen hallintalaitteiston kanssa millään tavalla, ryhmä jatkaa toiselta seinältä löytyvän oven takaa alkavaan käytävään, joka näyttää lähes identtiseltä huoneeseen johtaneen käytävän kanssa.

  • Päättäväiseti lähdetään etenemään, kunnes matkanteko yhtäkkiä tyssää, kun edempänä käytävälle materialisoituu hieman epäkuolleelta vaikuttava olento. Edessä jälleen kerran kulkeva Eidi havaitsee lähemmäksi päästyään vihastuksekseen, että kyseessähän on selvästi Westcrownin edesmenneen pormestarin, Dargentun kuolemanjälkeinen inkarnaatio. Onnekkaasti miehen mahtavista maagisista voimista ei näy merkkiäkään, joten Eidi pääsee makselemaan kalavelkoja rehellisessä lähitaistelussa, Dargentu-kalmon taakse lennähtäneen Kyrialian avustaesss.

  • Molempien osapuolten huidottua tovin verran varsin antiklimaattisesti ohi toisistaan, Dargentu viimein saadaan palautettua kuolleeksi kuolleeksi. Asiaankuuluvasti edesmenneeltä ryöstetään kaikki mahdollinen, koska Wiscranien Silmät ottavat rikkailta ja pitävät itsellään, vai miten se menikään?

  • Käytävää jatketaan eteenpäin. Toiselta seinustalta paljastuu kaksi varastohuonetta, joista toisessa piileskelevät höyryriiviöt Kyrialia käy surmaamassa. Kummastakaan huoneesta ei kuitenkaan löydy mitään tajunnanräjäyttävää.

  • Käytävän toiselta seinustalta paljastuu haarautuva salakäytävä. Joukkio tutkii toisen haaran, joka päätyykin hallin lähistölle, jossa Kyrialia ja Eidi surmasivat naispapittaren. Tämän jälkeen käydään vielä tutkimassa pari huonetta sisäänkäynnin lähellä, jonka jälkeen päätetään pitää tuumaustauko seuraavan etenemissuunnan päättämiseksi.

Henkilöt

  • Ei tavattuja nimellisiä henkilöitä

Takaisin Arkistoon tästä.

Edelliseen peliin tästä.

Seuraavaan peliin tästä.


Palkkiot

Mainitsemisen arvoiset

  • Ring of Protection +3 Eidi
    • Eidin Ring of Protection +2 taisi mennä Kyrialialle? Sazmo 2016-03-02 18:42
  • Ring of Wizardry I
  • Scroll of Sending
  • Wand of Cure Moderate Wounds (15 chrg - käytetyt?)
  • ''Wand of Spiritual Weapon (7 chrgs)
  • mwk breatplate
  • light steel shield
  • +1 shortspear
  • Headband of Inspired Wisdom +2
  • golden holy symbol of Mammon (arvo 120 gp)
  • 8 x Potion of CMW

Hädin tuskin kiinnostavaa

  • +1 leather armor x 8
  • mwk rapier x 8
  • mwk crossbow x 8
  • arvoesineistöä, arvo n. 2400 gp
  • Edellisistä sessiosta:
    • Tavaran myynnistä rahaa yhteensä 25090 gp (jos tasajako, niin 5018 gp per hahmo) Shade 2016-02-07 09:14

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped