Sadiri

alias Sudenpään Sadiri, Hukannotkon Sadiri, Tuittupää-Sadiri ja Sudenhammas, joillekin myös "Tuo kirottu Susinarttu!" Nykyään Auringonkeihään Sadiri.

Sadiri karkasi kotoaan 14-vuotiaana häidensä aattona. Pako sai alkunsa isosta riidasta äidin kanssa aiheesta järjestetyn avioliiton pakollisuus. Painelleessaan suutuspäissään ulos Sadiri tönäisi vahingossa vastaantullutta isosiskoaan. Tämä kaatui portaissa ja nähdessään veritahran laajenevan viimeisillään raskaana olevan siskonsa hameessa, Sadiri otti jalat alleen. Tulevan avioliitto oli jo nostattanut epämääräisiä ajatuksia karkaamisesta ja nyt niistä tuli totta. Sadiri päätyi rantaan ja lähti ensimmäisellä löytämällään paatilla merelle tietämättä mitä tulisi tekemään. Jospa hän vaikka hukkuisi.

Perhe

Sadirin isä Dahan Rautakoura on seppä, erittäin juro sellainen. Lisänimen ovat lapset monesti kokeneet selkänahassaan hölmöiltyään. Varsinkin lapsena kroonisesta enpäs-taudista kärsinyt Sadiri sai muutaman kerran tukkapöllyä isän kärsivällisyyden loputtua. Isä kommunikoi lähinnä urahtelemalla ja äityy puhumaan vain kun hänellä tärkeää sanottavaa.. Äiti Lota on ylpeä ja itsetietoinen nainen, joka ei arastele kertoa mielipiteitään. Äiti on taitava savenvalaja ja opettaa mielellään taitoa myös perheen ulkopuolisille. Vanhemmat pitävät tiukkaa kuria eivätkä säästele vitsaa, mutta oman väen seurassa hellyydenosoitukset varsinkin äidin taholta ovat tavallisia. Perhe elää käsityöammateista ja varsinkin isän takomat esineet ovat tunnettuja omalla saarella.

Sadirilla on kaksi vanhempaa ja neljä nuorempaa sisarusta. Veli Aganad Sepänpoika tutustuu kalastuksen saloihin saaren toisella puolella appensa opastuksella. Kolme vuotta vanhempi sisar Maayo Varmakäsi on tunnettu sekä äitinsä veroisesta savenkäsittelykyvystään että miekankäsittelytaidostaan lähikylien säteellä. Maayo on ihailtu ja arvostettu ja Sadiria usein verrataan tähän. Yleensä Sadirista piikkinuijineen on puhuttu hieman alentavaan sävyyn, varsinkin jos Maayon taitoja sivutaan samassa keskustelussa. Ensimmäinen asia jonka Sadiri on maailmasta ymmärtänyt on hänen ja Maayon välinen kilpailu. Tytöt tulevat hyvinkin toimeen keskenään, mutta kilpailu on aina taustalla ja molemmat tietävät sen. Syvälle Sadirin selkärankaan on iskostunut ajatus, että on pakko edes kerran näyttää olevansa siskoa parempi.

Maayo on naimisissa ja raskaana ja juuri se jota Sadiri vahingossa tönäisi.

Ensimmäinen asia, josta Sadiri muistetaan omana itsenään on parin vuoden takainen tappelu. Suunsoitosta alkaneessa nujakassa Sadiri peittosi yksinään tusinan verran kylän poikia. Seurasi monta ruhjetta, vertavuotavaa nenää ja molemminpuolista kyräilyä, mutta kahakka osoitti että Sadirista itsestäänkin on johonkin.

Sadirin omina ase on jykevästä puusta veistetty yhdenkäden nuija, johon on upotettu noin kymmensenttisiä piikkejä. Ase on karu, eikä siinä juurikaan ole koristeluja.

Oli tilanne mikä hyvänsä, mukana kulkee aina isän tekemä veitsi. Veitsi on kokonaisuudessaan noin kaksikymmensenttinen. Muuten pelkistetyn veitsen kahvan päätyä koristaa irvistävä suden pää. Samanlainen veitsi löytyy perheen kaikilta lapsilta. Isä tapasi tehdä perheen uusimmalle tulokkaalle veitsen tämän syntymäpäivänä ja lapsi sai sen käyttöönsä ollessaan tarpeeksi vanha sitä käsittelemään. Veitsi on isän tapa osoittaa, että välittää lapsestaan. Sen avulla lapsi pystyy suojelemaan itseään.

Kysymyksiä

Kuinka vanha olet?

Ensimmäisessä pelissä hahmo on jo suorittanut aikuistumisriittinsä ja on pakenemassa omista häistään. On siis täyttänyt 14.

Millainen perheesi on?

Iso. Äiti, isä ja seitsemän lasta joista Sadiri on kolmas. Neljä tyttöä, kolme poikaa. Nuorin oli vuoden ikäinen Sadirin paetessa. Vanhemmalla siskolla ja veljellä jo omaa perhettä.

Mistä olet kotoisin?

Sudenpään heimoa ja klaania Sudenpään saaren pohjoiselta rannikolta. Pienestä elementtien ja kovan onnen pieksemästä kylästä nimeltä Hukannotko.

Mitä ajattelet Jumalista ja Pienistä Jumalista?

Sadiri ei ole koskaan perustanut hengellisistä asioista, mutta osaa kyllä osoittaa Jumalille vaadittavaa kunnioitusta. Ei kovin paljon omakohtaista kokemusta, joten suhtautuminen on varovaisen neutraalia.

Onko sinulla kokemuksia Petokansoista? Minkälaisia? Mitä ajattelet heistä?

Omat kokemukset mer-kansasta ovat positiivisia, onhan yksin Sadirin lapsuudenystävistä heitä. Muihin kansoihin Sadirilla ei ole ollut kosketusta ja varsinkin susikansaan suhtautuu hyvin suurella varauksella.

Onko sinulla kokemuksia Pohjanväestä? Minkälaisia? Mitä ajattelet heistä?

Ei omakohtaisia kokemuksia, ainoastaan kauheita huhuja ja tarinoita. Suhtautuu suurella ennakkoluulolla ja epävarmalla vihamielisyydellä.

Onko sinulla kokemuksia muista heimoista? Minkälaisia? Mitä ajattelet heistä?

Toisen heimon jäseniä Sadiri ei ole koskaan nähnyt, mutta on kuullut yhtä sun toista ja on innokas näkemään, millaista väkeä maailmalla on.

Sadiri, mikä on parasta elämässä?

Vapaus päättää itse. Voittaminen.

Kuvaile toistaiseksi eletyn elämäsi tärkein tapahtuma tai henkilö.

Kohtaaminen lapsena mer-kansan jäsenen kanssa. Kohtaaminen tapahtui uimareissulla, jossa tapasi suunnilleen ikäisensä pojan nimeltä Mahoyu, jolla oli pyrstö jalkojen tilalla. Kohtaaminen avasi Sadirin silmät: jos maailmassa voi olla jotain näin erikoista, niin mitä muuta se voi tarjota? Kohtaamisesta alkoi ystävyyssuhde. Sadiri ei ole kuullut ystävästään neljään vuoteen. Viimeinen muisto on se, että ystävä ei ilmestynytkään sovittuun tapaamiseen vaikka nimenomaan lupasi.

Mitä pelkäät?

Jumiutumista tiettyihin kuvioihin, kiinnostuksen menettämistä maailmaan.

Mitä vihaat?

Mikä motivoi sinua?

Se että voi itse vaikuttaa asioihin.

Mikä tekee sinusta niin erityisen, että Valloittamaton Aurinko ylistää sinut?

Suuntia

  • Häpeällinen pako kotoa on painanut vuosia. Nyt ylistymisen myötä Sadirilla on ehkä tilaisuus näyttää, että hänestä on muuhunkin kuin perheen häpeäpilkuksi.
  • Yasay otti rukkaset hieman huonosti. On parasta viimein ottaa härkää sarvista ja etsiä tyyppi jostain.
  • Jos Shin joskus vielä tavoittelisi faxin paikkaa tai muuta asemaa, Sadiri tukisi häntä voimakkaasti. Hänellehän on luvattu opetusta, jos hän peittoaisi fax Shinin...
  • Veljen kuoleman kostaminen.
  • Menneisyydessä ei ole kovin monta asiaa joista olla ylpeä. Tulevaisuudessa sen sijaan voisi olla sijaa sellaisille. Maine saaren parhaana taistelijana on asia, josta ainakin itse voisi olla ylpeä. Ja varmasti vanhemmat olisivat ylpeitä tyttärestä, joka tunnetaan Pohjanväestä saamistaan voitoista.
  • Elämä Sudenpäässä ei tunnu enää todennäköiseltä vaihtoehdolta, vaikka ikävä vielä ajoittain kalvaa. Siksi oman paikan löytäminen ja kotiutuminen isolle saarelle on tärkeää.
  • Ragay tietää, miten druunien ja muiden kanssa toimitaan. Jos joku kuitenkin haluaisi vahingoittaa tätä, hän joutuisi ensin ottamaan mittaa Sadirista.
  • HANKI MAKUUHUONEESEEN SALAMURHAAJAN KESTÄVÄ IKKUNA!

Mer-kansan nimiä

Anghet, Alula, Amista, Atisa, Chirika, Echa, Guafi, Guaiya, Inapo, Kamia, Kurihi, Lai, Langit, Layacna, Mahoyu, Mai'ana, Monaeka, Naile, Neno, Pulan, Rai, Sukori, Tailayag

Statit

MOTIVATION: Olla vapaa menemään
HAIR: Purple-black
EYES: Black
HOMELAND: Sudenpää/Katajan kylä Erun saarella
SEX: Female
AGE: 19

INTIMACIES:

Sudenpään kunnia
Mahoyu

ATTRIBUTES

STR 4, DEX 4, STA 4
CHA 4, MAN 3, APP 2
PER 3, INT 2, WITS 2

ABILITIES

DAWN: Martial Arts 3, Melee 5, Thrown 2, War 2
ZENITH: Integrity 1, Presence 2, Resistance 2, Survival 1
TWILIGHT: Lore 1, Medicine 1
NIGHT: Athletics 3, Awareness 2, Dodge 2, Stealth 1
ECLIPSE: Sail 1, Socialise 1

SPECIALTIES

Linguistics:
Erunkieli 1
Naiskieli 1
Mer-tongue 1
Melee:
Clubs 2
Presence:
Intimidation 2

INTIMACIES

Sudenpään kunnia
Mer-ystävä Mahoyu

VIRTUES

Compassion 3, Conviction 4, Temperance 2, Valour 2

WILLPOWER 7

ATTACKS:

Fist: Speed 5, Accuracy 8, Damage 4B, Defense 5
Club: Speed 5, Accuracy 10, Damage 12B/2, Defense 6
Goremaul: Speed 5, Accuracy 13, Damage 20B/4, Defense 6

SOAK: 12L/15B
HARDNESS: 6L/6B
HEALTH LEVELS: -0/-1/-1/-1/-2/-2/-2/-2/-4/Incap

CHARMS

  • Ox-Body Technique
  • Body-Mending Meditation
  • Hungry Tiger Technique
  • Melee Excellency
  • Durability of Oak Meditation
  • Integrity-Protecting Prana
  • Presence Excellency
  • Investigation Excellency
  • Dipping Swallow Defense
Kaksi charmia lisää.
->Taas mulla on liian vähän charmeja. :P Katson kun kerkiän.

ESSENCE 3

Personal (Essencex3+wp) 16/16
Peripheral (Essencex7+wp+virtues) 23/39
Committed 5 (Goremaul), 3 (Armour), 8 (Sunspear)

BACKGROUNDS

Ally 1 (Mer-folk)
Contacts 1 (Katajakilven klaani, Umayam)
Artifact 2 Orichalcum Lamellar armour
Artifact 2 Orichalcum Goremaul (iiiso nuija, jossa repivät piikit)
Artifact 4 Sunspear
Resources 4 (Auringonkeihään Kuningatar)
Backing 3 (Auringonkeihään Klaani)
Influence 3 (Auringonkeihään Klaani)

Ase on orichalcumista tehty iso ja painava nuija. Sen päässä on piikkejä, joissa on pienet, lihaa repivät väkäset. Kahva on koristeltu yksinkertaisin, geometrisin kuvioin. Nuijan omisti aikanaan henkilö, jolla oli taipumusta taistelutilanteissa berserkkikohtauksiin ja arkena viinaan ja naisiin. Henkilö ei tehnyt elämänsä aikana mitään niin kunniakasta, että hänen nimeään olisi syytä muistaa.

BANKED

6 Experience points

BURNED

Essence 2->3 16xp, Charm 8xp

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped