Kauppakilta Huurajuoksijat

Prologi

Seikkailijat saivat kiinni salamurhaajan, joka tarkoitus oli tappaa heidät kaikki. Helva-noidan avulla he saivat tietää salamurhaajan palkanneen miehen nimen sekä kadun jolla salamurhaaja oli hänet tavannut. Kirves-Jorganin jäljille voitaisiin päästä Jadekorttelista käsin.

Jadekorttelin vieraanvaraisuus

Aamusta seikkailijat suuntasivat Jadekortteliin, etsimään paikkaa jossa Kirves-Jorgan oli tavannut salamurhaajan. Paikka löytyi satamasta, pimeältä kadulta. Halla seurasi mutaan jääneitä jälkiä takaisin kivetetylle kadulle, josta jälkiä ei enää pystynyt seuraamaan. Seikkailijat päättivät kysellä viereisistä rakennuksista hieman lisäinfoa Jorganin liikkeistä.

Venevuokraamon ukko vannoi, ettei ollut nähnyt Kirves-Jorgania, hulluhan mies olisi jos tulisi kaupunkiin edellisten temppujensa jälkeen. Hieman utelemalla seikkailijat saivat kuulla, että Jorgan oli pari vuotta sitten tappanut Svein Verikotkan vasallin Grungirin metsässä ja joutunut näin vangituksi. Kuitenkin eräs kauppias oli maksanut Jorganin verirahan ja mies oli selvinnyt ilman teloitusta. Tämä kauppias oli Thorborg Silverskorr, Huurajuoksijoina tunnetun kauppakillan johtajatar. Viereinen rakennus on kuin kohtalon oikusta Huurajuoksijoiden toimitilan joten seikkailijat päättävät käydä visiitillä.

Kuitenkaan visiitti ei ole niin yksinkertaisesti toteutettu kuin voisi toivoa. Killan virkailija ei sulata Titoksen ja Hallan suoraa, suorastaan syyttävää tapaa ilmaista halunsa päästä Thorborgin juttusille. Tilannetta ei helpota se, että Kirves-Jorganin nimi mainitaan, virkailija ei suostu kuuntelemaan tälläistä panattelua ja laittaa vartijat heittämään seikkailijat ulos. Nazrak kuitenkin ohjaa toverinsa ulos mutta ikäväkseen he huomaavat, että vartijat jäävät ulos vahtimaan että he todella häipyvät.

Uusi suunnitelma

Tästä takaiskusta pettyneenä mutta myös rohkaistuneena (Titos on varma, että kilta salailee jotain) Titos suuntaa Keldan luokse, Halla taas simasaleihin utelemaan Thorborgista. Nazrak suuntaa takaisin karavaanille, jossa hän käy lyhyen keskustelen Shalelun kanssa. Hallan retki tuottaa jonkin verran tulosta: Thorborg on syrjäänvetäytyvä mutta taitava kauppias, jonka jokainen sijoitus näyttää tuottavan tulosta. Thorborg todella maksoi Jorganin verirahat mutta miestä ei ole sen jälkeen kaupungissa nähty, mikä toisaalta ei ole ihme. Pari vuotta sitten, Thorborg osti Snorri Kivisilmän linnoituksen joka sijaitsee kaupungin ulkopuolella. Halla koittaa mustamaalata Thorborgia mutta simasalien asiakkaat eivät lämpene tälläiselle, onhan Thorborg sentään Verikotkan suosiossa.

Titos löytää Keldan ja saa kuulla, että ilman kauppiastahoa Huurajuoksijat ovat vaikeasti tavoitettavia. Kelda kertoo tarinan menettämästään hevosesta, josta Huurajuoksijat eivät suostuneet maksamaan verirahaa ennen kuin Keldalla oli toinen kauppias mukanaan. Titokselle soturitar antaa neuvon, menkää kauppiaan kanssa keskustelemaan niin ehkä saate jotain tietoa irti.

Titos kertoo tämän suunitelman Sandrulle, joka on heti mukana. Sandru ottaa mukaansa Nazrakin, joka ei riehunut kiltatalolle aamusta ja he suuntaavat Huurajuoksijoiden luokse. Titos lähtee Ameikon, Koyan, Shalelun ja Spiveyn kanssa ihastelemaan Toragin katedraalia, kun taas Halla kiertelee satamassa ja koittaa selvitellä päätään.

Sandru otetaan vastaan Huurajuoksijoiden killassa ja pian Nazrak saa ihastella Sandrun kykyä kertoa pajunköyttä ja nyhtää tietoa ulos killan toimihenkilöstä. Nazrak saa kuulla Korpinpesästä, Snorrin linnakkeesta jonka kilta osti hieman hämärissä olosuhteissa Snorrin sairastuttua mutta toimihenkilö vakuuttaa kaupan olleen rehellinen. Nyttemmin Thorborg on laittanut paljon rahaa kiinni Korpinpesään, tekeillä on varmasti jotain suurta killan hyväksi. Kilta tekee paljon kauppaa ympäri Linnormimaita mutta myös Kruunun ylitse Tianiin. Sandru ja Nazrak jättävät killan taakseen, Sandru toteaa Nazrakille että joko toimihenkilö ei tiedä paljoa tai jättää taitavasti paljon kertomatta.

Yöllinen retki

Karavaanilla keskustelu seuraavasti siirrosta käy kuumana. Sandrun ja Nazrakin retki oli hyödyllinen, uuso tieto Thorborgista tuli tarpeeseen. Korpinpesä näyttäisi seuraavalta paikalta josta kannattaisi katsoa mutta kysymys siitä miten herättää keskustelua. Neuvottelemalla? Vastaus voi olla sama kuin kiltatalolla. Rynnimällä väkisin sisään? Millä perusteilla ja todisteilla? Sandrun kehotuksesta keskustelu jätetään sikseen ja sitä jatketaan myöhemmin.

Sandrulla on kuitenkin suunnitelma. Hän tuo ninjalta saadun mustan puvun Titokselle ja rohkaisee nuorukaista tekemään sen mitä hän on koko päviän halunnut tehdä: lähteä nuuskimaan Huurajuoksijoiden kiltataloa. Titos kiittää rohkaisusta ja ottaa asun mukaansa. Sandrun nerokkaan valheen turvin Titos pääsee karavaanilta kaupungille ilman suurempia uteluita. Kiltatalon läheisyydessä Titos pukee asun päälleen, ottaa varkaantyökalut sekä katoamis-juomat käden ulottuville ja on valmis tutkimaan taloa.

Kiltatalolta poistuu illasta paljon väkeä mutta Titos näkee kuusi vartijaa, jotka jäävät taloon. Osa ilmeisesti käsketään nukkumaan kun taas osa jää talon sisälle vartioimaan. Titos murtautuu sisään takaovesta, alkaen tutkimaan paikkoja nopeasti. Talossa on pimeää mutta Tyrskyvallista löytynyt tiennäyttäjä valaisee hänen matkaansa. Yläkerrasta ei löydy mitään kiinnostavaa, eikä oikeastaan alakerrastakaan ennen viimeisimpiä huoneita. Makuutilan nurkasta löytyy kahlehdittu ja hakattu Ukshakka. Nopeasti Titos vapauttaa naisen ja johdattaa tämän takaisin karavaanille.

Karavaanissa riemuitaan Ukshakkan löytymisestä. Opas kertoo heille miten jäi vangiksi mutta myös tärkeän tiedon: hänet oli tarkoitus viedä Korpinpesään elossa, kuin se edellinenkin vietiin. Ukshakka uskoo tämän tarkoittavan Ulfia, joka on siis elossa! Karavaani keskustelee siitä miten Korpinpesän kanssa tulisi toimia ja mikä on koko karavaanin rooli siinä. Suurempaan lopputulokseen ei päästä kuin, että seikkailijat ja Spivey lienevät ne joiden vastuulle Korpinpesän tutkiminen jää. Karavaani palaa takaisin nukkumaan.

Epilogi

Yö laskeutuu kaupungille yööe vaan ken tietää mitä huominen tuo heidän eteensä. Johtolangat osoittavat nyt yhteen suuntaan, kohti Korpinpesää jossa Ulf sekä mahdollisesti heidän vihollisensa odottavat.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped