Komentaja Trespaxin raportti.

Lordi Entretax Arkont ensimmäisen kuun viidentenä päivänä vuonna 6883 porttien aikaa.

Teidän pyhyytennne, maailman valo, Kuninkaiden kuningas. Arkontin noitakuningas, Moeniumin noitaherra, Suuremman magiakillan suurmestari, Sisemarin, Nuiamarin ja kaikkien henkimaaimmojen ylin herra. Sydämmeni täyttyy onnesta voidessani osoittaa teidän mahtavuudellenne, mitä nöyrimmin tämän raportin herrani ja valtiaani Herttua Trespaxin, Silian valloittajan, Tulikuningattaren kaupungin noitaherran ja Kolmanne armeijakunnan Noitakenraalin menestyksestä teidän mahtavuutenne antamalla tehtävällä Silian valloittamiseksi.

Kuten teidän mahtavuutenne käsky herraani edellytti, hän lähti liikkeelle vuoden 6882 porttien aikaa kolmannen kuun viidentenätoista päivänä. Hänen armeijansa eteneminen Siliaan aloitettiin kolmesta suunnasta rannikolta, sisämaasta ja sumuvuoret kiertäen. Kaikki kolme keihäänkärkeä tunkeutuivat nopeasti Siliaan ja tuntemamme alueet palautettiin teidän mahtavuudellenne kuukausien sisään. Tämän jälkeen aloitettiin kartoittamattomien alueiden valloittaminen, joka kuten olitte ottaneet huomioon, edistyi hyvin hitaasti ja olimme valloittaneet kolmanneksen pohjoisesta keisarikunnasta vasta tänä keväänä.

Neuvoteltuaan teidän mahtavuutenne kanssa taikuuden keinoin Trespax keräsi armeijansa parhaat joukot, ja luvallanne laukaisi yhden vyökkäyksen suoraan pohjoisen keisarikunnan sydämeen, Tulikuningattaren kaupunkiin. Hyökkäyksen tarkoituksena oli valloittaa Silian lueelta turvallinen tukikohta, jota sotaretki voisi jatkua, selvän ja yhden esikunnan alaisena.

Palan innosta voidessani kertoa teidän mahtavuudellenne, kaikkien maailmojen herralle, tämän hyökäkyksen päättyneen teille suotuisissa merkeissa. Tulikuningattaren kaupunki kaatui eilisiltana, ja kirjoitan tätä viestiä teidän mahtavuudellenne Noitakenraalin esikunnasta, joka on perustettu Tulikuningattaren, kaatuneen puolijumalan itsensä temppeliin. Valloitettuamme kaupungin, jäi Silialaisita kaksi kolmannesta henkiin. Kuten teidän mahtavuutenne laki edellyttää, kolmannes eloonjääneistä siirtyy teidän alaisuuteenne Noitakenraalin armeijaan sotaorjina, kolmannes vapautetaan ja ohjataan uudelleenrakentamaan Tulikuningattaren kaupunkai, ja kolmannes käytetään ruokana armeijan paholaisille, raivoajille ja kannibaaleille. Teidän armeijaanne liitetään siten 398 223 Silialaista, jotka kestävät hyvin alempien elementtien taikuutta. Teidän kansanne pääluku on lisääntynyt 398 223 päällä.

Nostettakoon siten herrani noitakenraalin tunnus palatsinne muurille, ja uhrattakoon sotauhrit niille voimille joiden apua tällä retkellä käytämme sillä teidän tähtenne on kantanut meidät Tulikuningattaren kaupunkiin.

Herrani noitakenraali pyytä teidän suopeuttanne, sillä koko sotajoukon kokoaminen seuraava hyökkäystä vastaan tulle kestämään ainakin 129 päivää, ja herrani toivoo ettei tämä ole liian pitkä aika suunnitelmaanne nähden.

Nöyrin palvelijanne Lordi Entreetax.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped