Caldwellin linnoitus

Kylä vuoren varjossa oli joka suhteessa tavallinen kylä, mitä nyt hieman nukkavierumpi, hieman syrjäisempi, ja hieman sisäänpäinlämpeävämpi kuin useimmat muut kylät. Kylä nyt vaan sattui sijaitsemaan rajaseudulla, kaukana lännen suurista kaupungeista, pitkän, synkän varjon heittävän vuoren varjossa; alueella, joka oli tunnettu lainsuojattomista, ryöstelevistä hiisi- ja örkkiheimoista, ja hirviöitä kuhisevista luolista ja raunioista. Kylä oli lännen kaupunkien ja sivistyksen itäisin linnake, seikkailijoiden, maankiertäjien ja kauppiaiden suosima paikka levähtää ja hankkia varusteita. Kylä näki paljon monenmoista liikennettä, ja kyläläiset olivat tottuneita lähes kaikkeen.

Kunnianarvoisa herra Clifton Caldwell oli kuitenkin jotain vallan erityistä. Hänen puheenpartensa oli omituinen, täynnä monimutkaisia kielikuvia ja vanhakantaisia ilmaisuja. Hänen vaatteensa olivat värikkäät, monikerroksiset ja täysin erilaiset kuin mikään seudulla aikaisemmin nähty. Hänen tempauksensa herättivät niin ihastusta kuin paheksuntaa, mutta huomiotta ne eivät jääneet koskaan. Kun Clifton Caldwell päätti ostaa kylän ulkopuolella sijaitsevan vanhan, osittain raunioituneen linnoituksen, useimmat kyläläiset vain kohauttivat olkapäitään. Linnahan oli asumiskelvoton, ja huhujen mukaan täynnä hirviöitä. Mutta omatpahan olivat rahansa.

Joitain päiviä kaupan solmimisen jälkeen kylän majatalojen ja juottoloiden ovenpieliin ilmestyi seuraavanlainen ilmoitus:

Palkataan ylivertaisen rohkeita seikkailijoita puhdistamaan Caldwellin linnoitus tuholaisista!
Ruhtinallinen palkkio luvassa!
Pikaiset yhteydenotot Vaskipannun majataloon
Hra C. Caldwell esq.

Käytännön asiat

Labyrinth Lord -kertapelisessio. Old Schoolia, pulpia, viihdettä, kummia hirviöitä, outoja käänteitä ja meininkiä. Pelin maailmasta lisätietoa täällä. Virittäydy tunnelmaan avaamalla tämä, josta laitat äänen täysille ja avaamalla tämä, josta otat äänen pois ja laitat kuvan full screenille.

Ilmoitukset kiinnostuksesta tähän. Peli pelataan sunnuntaina 15.11. klo 13.00-18.00 Tapiolan tyrmässä. Pelaajia on toistaiseksi ilmoittautunut kolme, joten mukaan mahtuu vielä!

No tämähän luonnistuu, ja kerrankin tekosyyni hipsiä pääkaupunkiseudulla ei edes sisällä darraa sunnuntaiaamuna. - NiTessine
Ilmoan. -Jere
Jos mukaan mahtuu vielä niin ilmoan -Gagarin

Hahmot

  • Alidan, haltia (Jukka)
  • Dmitri, temppeliritari (Jere)
  • Yevgeni, varas (Jyri)
  • Esteban Cordobalainen, taistelija (Jyri) - Myrkkyansa tappoi.
  • Jago Punarinta, puolituinen (Jere) - Tulikuoriainen tappoi.

Palaute

Jyrin eka hahmo Esteban (taistelija) kuoli myrkkyansaan ja Jeren ekan hahmon Jago Punarinnan (puolituinen) tappoi tulikuoriainen. Jukan hahmo Alidan (haltia), ja Jeren ja Jyrin tokat hahmot Dmitri ja Yevgeni (temppeliritari ja varas) selvisivät elossa pelikerran loppuun.

Moduli itsessään on perinteinen joulukalenteriluolasto. Suurin osa siitä meni aika lailla as written. Nämä muutokset tein: 1) Poistin jättiläispäästäisen, stirgen ja pari koboldia. 2) Nivoin kolmesta kauppiaasta ja kaoottisesta temppeliritarista taustatarinan Yog-Sothothia palvovasta kultista. Päätös tehdä kahdesta hahmosta (Jyrin taistelijasta Estebanista ja tämän apurista Burtista) vierailijoita 1600-luvun oikeasta maailmasta toi kivasti lisäväriä hahmoihin ja mahdollisti kuvailussa viitata oikean maailman asioihin. Järin vahvaa sankarointitunnelmaa ei päässyt syntymään, vaan painopiste oli tutkimuksessa. Tappeluista osa oli melko vaarallisia, niinkuin pitäisikin lvl 1 hahmoilla pelattaessa. Kokonaisuutena onnistunut. Saatiin aikaiseksi sitä mitä lähdettiin hakemaan, eli viihdettä n. viideksi tunniksi. -Navdi

Jees. Oli mainio peli. D&D:tä, muttei kuitenkaan ihan niin kuin oli totuttu. Taistelut etenivät nopeammin, puuha oli yleisesti letaalimpaa ja ilmassa oli semmosta reilua kuolemanpelkoa. Alidanilla oli onni matkassa, mutta kyllä niitä ruumiita tulikin. Kyllä tämmöistä pelaa ihan mielellään. Plussaa vierailijoista meidän maailmastamme ja Lovecraft-viboista. Sitä tiesi että nyt on piru merrassa kun eukolla oli kaulassaan avainriipus. Edit: huomioita pelistä täällä: http://nitessine.wordpress.com/2009/11/16/castle-caldwell-and-yog-sothoth/ Edit2: Ahahahaha! Mike Mearls, nelosedikan pääsuunnittelija, kävi pyytämässä Amerikan Yhdysvaltojen puolesta anteeksi Castle Caldwell and Beyondia! -NiTessine

Viihdearvot olivat kyllä kohdallaan, t.s. hauskaa oli. Oikeastaan kaikki muutokset ja lisäykset alkuperäiseen moduliin toimivat hyvin. Erityisesti pidin kauppiaskolmosista, koska en itse ainakaan osannut yhtään odottaa mitä tuleman piti. Viittaukset omaan maailmaamme toimivat mielestäni hyvin, ja tällä kertaa toivat mukavasti väriä vaikka syvällisempäänkin tavaraan niissä olisi varmasti aineksia. -Gagarin

Jees, mainiota. Ei mennyt sitten sunnuntai-iltapäivä hukkaan jos kerran viihdyitte. Kommentoin lyhyesti aiheesta omassa blogissani (http://navdi.wordpress.com/2009/11/17/insect-shrine-session-3-and-caldwell-castle/), mutta tuo Jukan blogipostaus on siinä määrin perinpohjaisempi, etten nähnyt tarpeelliseksi kirjoittaa mitään kovin pitkiä raportteja aiheesta. Katsotaan miten homma kehittyy. Maailma varmaan kasvaa sitä mukaa kun iskee inspis ja moduleista valikoitunee seuraavaksi pelattavaksi joku toinen nk. klassikko. -Navdi

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped