Hahmonluonnin arkisto

Brady Cartwright, 28

Vanhan isänsä kanssa pienessä rapistuneessa talossa asunut, ennustajanlahjoja omannut tyttö. Perheen äiti karkasi pian tytön syntymän jälkeen johonkin etelään jättäen miehensä huolehtimaan vauvasta. Bradyn isä Jonah on tunnettu sekä sosialismimyönteisyydestään että halveksunnastaan kirkkoa ja järjestäytynyttä uskontoa kohtaan. Isä työskenteli kaivoksella, ja pari vuotta sitten joutui onnettomuuteen, jossa menetti oikean jalkansa polvesta alaspäin. Onnettomuus tapahtui pian sen jälkeen, kun hän oli uhmannut esimiehensä kieltoa olla puhumatta kommunismin puolesta. Nykyään eläkkeellä oleva Jonah uskoo, ettei kyseessä ollut sattuma. Hän ei edelleenkään vaikene mielipiteistään, mutta Bradyn saama kohtelu kommarin kakarana on saanut hänet hiukan hillitsemään itseään. Perhe ei ole lainkaan hyvässä maineessa kaupungissa, mutta ajat ovat kovin epävarmat ja moni käy Bradyn pakeilla tiedustelemassa tulevaisuuttaan. Brady on hyväntahtoinen persoona, mutta huhujen aiheuttamat ennakkoluulot ovat työntäneet häntä yhteisön ulkopuolelle. Brady totesi, että eläimille jutteleminen on paljon antoisampaa koska ne eivät paheksu tai ole ilkeitä – eikä varsinaisesti parantunut mainettaan. Brady inhoaa naapureitaan, jotka tuijottavat verhojensa takaa aina kun hän liikkuu pihalla. Viime vuosina on onkin ottanut tavakseen heittää tuijottajan suuntaan mitä vain käteen ensimmäisenä osuu. Korvausvaatimuksia särkyneistä ikkunoista on tullut pari, mutta tuijottaminen on vähentynyt kummasti.

Brady on aina tehnyt asiat omalla tavallaan ja omassa tahdissan, mikä ei miellytä vanhanaikaisia naapureita. Päivällä unohtunut kukkien kastelu keskellä yötä synnytti huhuja noituudesta. Brady ei aina ole muistanut pukea kenkiä tai takkia ulos lähtiessään, ja höveli pukeutuminen tiukan pukeutumistavan omaavassa yhteisössä on herättänyt arvailuja hövelistä moraalista. Leiskuvan punainen, pitkä tukka ei myöskään auta asiassa.

Bradystä olisi hurjan mukavaa päästä naimisiin ja saada monta lasta. Muutama suhteen alku hänellä on vuosien saatossa ollut, joten puheet kevykenkäisyydestä eivät ole aivan vailla perusteita. Suhteet ovat kuitenkin yleensä tyssänneet maineeseen: joko pojan perhe on tullut väliin tai poika on alkanut itse epäröidä.

Viimeisen viiden vuoden aikana Brady on alkanut yhä vähemmän sietää kaupunkilaisia.

Yön pimeiden tuntien ajatuksia: Brady on uhrannut paljon isänsä vuoksi. Miksi tämä ei voi edes sen vuoksi sulkea välillä suutaan? Jos isä olisi hillinnyt itsensä, kuinka monet loukkaavat sanat ja ilkeät juoruvat olisivat jääneet kokematta? Ehkä rouva Parker sai mitä tilasi. Ja onko se sittenkään niin väärin? Kukaan kaupungissa ei ansaitse tulla pidetyksi. Olisiko elämä ollut tällaista, jos äiti olisi jäänyt? Mutta jos hän tosiaan piti perhettään niin kamalana, että lähti pois niin pysykööt myös poissa.

Omaisuus: Bradyn ison ja kulahtaneen villatakin taskuissa on aina pieni muistikirja, kynä ja kotiavain. Kuollessa siellä oli myös tikkukaramelli, jota oli säästänyt istunnon jälkeen syötäväksi.

Aina positiivisen hahmon Shadow voisi muistuttaa tätä kaikesta isänsä aatteellisuuden ja jästipäisyyden takia kärsimästään ja nostattaa katkeruutta minkä suinkin ehtii.

Hahmolomake

Name:Brady CartwrightNature:Honest AbeLife:Ennustaja
Player:VermiliaDemeanor:ConfidantDeath:Murha
Chronicle:LetheShadow:IilimatoRegret:Kohtalon täyttymättömyys
PhysicalSocialMental
StrengthoooooCharismaoooooPerception (Intuitive)ooooo
DexterityoooooManipulationoooooIntelligenceooooo
StaminaoooooAppearanceoooooWitsooooo
TalentsSkillsKnowledges
AlertnessoooooCraftsoooooBureaucracyooooo
AthleticsoooooDriveoooooAcademicsooooo
AwarenessoooooEtiquetteoooooEnigmasooooo
BrawloooooFirearmsoooooInvestigationooooo
DodgeoooooLeadershipoooooLawooooo
EmpathyoooooMeditationoooooLinguisticsooooo
ExpressionoooooMeleeoooooMedicineooooo
IntimidationoooooPerformanceoooooOccultooooo
StreetwiseoooooRepairoooooPoliticsooooo
SubterfugeoooooStealthoooooScienceooooo

Tunnesiteet:

Suojele isää kyläläisiltä (Velvollisuus) ooo
Kosta koetut kärsimykset ja rankaise murhaajaa (Katkeruus) ooo
Taistele ennakkoluuloja vastaan (Epätoivo) o
Normaali elämä hyväksyttynä (Kaipuu) oo
Etsi äiti ja kysy miksi hän lähti (Uteliaisuus) o

Sidokset:

Isä ooo
Asuu pienessä talossa kaupungin laitamilla.
Oma huone oo
Sijaitsee isän talon yläkerrassa.
Puuhelmet oo
Ovat säilytyskirstuun pakatussa rasiassa isän talon ullakolla.
Oma hautapaikka ooo
Nimetön, kätketty hauta metsän siimeksessä. Vain murhaaja tietää, missä se on.

Taustat:

Relic (Muistikirja ja kynä) oo
Muistikirjaan kirjoitetut nimet ja muut yksityiskohdat auttavat ennustamisessa. Käytettäessä kirjaa ja kynää, Fatalism-heittojen vaikeusaste laskee yhdellä.
Haunt (Kotitalon ullakkokerros) oo
Pienen, kaupungin köyhemmällä laidalla sijaitsevan puutalon ullakolla kummittelee.
Memoriam (Kyläläisten muistot Bradystä) ooo
Bradyn muistavat isä, naapurit, monet asiakkaat, sekä useat kyläläiset tämän eksentrisen maineen vuoksi.

Arcanoi:

Fatalism oo
B - Kismet
o - Fatal Vision
oo - Foreshadow
Embody oo
B - Ghostly Touch
B - Maintain The Material Form
o - Whispers
oo - Phantom
Phantasm o
B - Sleepsense
o - Elysia

Willpower:

Permanent: 5
Temporary: 5

Pathos:

Maximum: 10
Temporary: 8

Corpus:

Maximum: 10
Temporary: 10

Päämääriä

* Selvitä oma syy olla varjomailla ja auta muita löytämään omansa
* Auta Coraa löytämään Emily ja selvitä mistä tässä on kyse hänen suhteensa
* Ota selvää oraakkelista
* Hanki jalansija kaupungista. Täällä kaikissa on lähtökohtaisesti jotain vialla (eli ovat KUOLLEITA), aloitetaan täällä puhtaalta pöydältä.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped