Mekanismin wiki

Meranus / Tuzban

Tuzban Hendricus IV
Upseeri, biologi, urheilumetsästäjä

Tuzban on kuuluisasta Hendricusten biologisuvusta. Hän ei ollut erityisen lahjakas, mutta sukunsa maineen ja rahojen ansiosta hän sai opiskella itsensä biologiksi. Töitä alalta ei herunut ja sukunsa kammotukseksi Tuzban liittyi Keisarilliseen Kaartiin - paperitöihin. Hän viihtyikin paremmin esikunnan kurinalaisessa rutiinissa kuin itsenäisyyttä edellyttävässä tutkimusyhteisössä. Rauhanaikana Kaartin johtojoukko pääsi metsästelemään Orfeuksen mangrovesoille ja ruohoaavikoille, joilla Tuzbanista paljastui hyvä ampuja.

Kun örkki-invaasio koitti, Tuzban siirrettiin Optimus VIII:lle, Imperator-luokan kuljetuslaivalle, jonka mukana hän kulki värväystehtävissä. Tuzban houkutteli planeettojen nuorisoa kunniakkaalle sotaretkelle örkkejä vastaan, piti kirjaa heidän aseistaan ja varusteistaan, lähetti heitä muodostettaviin divisiooniin ja keräsi kotiin lähetettävät tuntolevyt kenttäpapeilta. Jopa 22,47 % Tuzbanin värväämistä Keisarillisen Kaartin urhokkaista miehistä ja naisista on tiettävästi edelleen hengissä! Hyvänä organisaattorina tunnettu Tuzban yleni ja sai yhä vaativampia tehtäviä. Hänestä tuli armeijan kontaktiekspertti, joka lähetettiin paitsi värväämään, myös suostuttelemaan runneltujen planeettojen puoli-itsenäisiä vapaustaistelijoiden porukoita hyväksymään jälleen Keisarin valta – ja pakkoliitos Keisarilliseen jalkaväkeen. Tuzban ehti toimia pari vuotta näissä tehtävissä, kunnes 18. keissi meni pieleen ja Tuzban sai yhdeksän boltterin luotia sisuksiinsa.

Armeija hylkäsi Tuzbanin kehon, mutta Vapaakauppiaiden Liiga pelasti teho-osastolta eutanasiapuolelle siirretyn miehen ja kasasi tälle toimintakuntoisen kropan. Liiga tarvitsi juuri Tuzbanin kaltaisia hyviä neuvottelijoita ja säntillisiä kurinpitäjiä, joilla oli perusymmärrys tieteen tekemisestä, sillä örkki-invaasion jälkeisessä avaruudessa oli yllin kyllin voitettavaa - jos ehti ensimmäisenä paikalle ja sai homman toimimaan. Keisarin ote sektori 124:n tuhotuista maailmoista tiukkeni hiljalleen ja Vapaakauppiaiden Liigan tehtävät siirtyivät yhä kauemmaksi Keisarikunnan sydänalueilta. Tuzbankin sai lopulta pestin Reunalle, E0N:n aurinkokuntaan, tutkimusretkikunnan diplomaattina.

Nurinkurista on, ettei Tuzbanin kaltainen upseeri ja armeijaveteraani ole ampunut laukaustakaan sotaoloissa eikä koskaan ole kamppaillut örkkejä vastaan.

Page last modified on 2009-09-06 08:27

Mekanismin wiki is powered by pmwiki engine running with lt960.