Alla on esimerkki siitä, miten postaus tehdään. Valitse/maalaa hiirellä harmaa laatikko, jotta näet sen sisällön.

Jos kirjoitat mekaniikkaan liittyvää tekstiä, se tulee tähän, ENNEN varsinaista postausta. Huomaa, että kappaleen alkuun pitää kirjoittaa prosenttimerkki, l (pieni L) ja prosenttimerkki. Mainitse hahmon nimi.

Varsinainen teksti tähän. Mainitse hahmosi nimi vähintään kerran joka kappaleessa, niin ettei ole epäselvää, kenen toimia kappaleessa selitetään.

PJ: Veltzeh
Pelaajat: Arkhios, Deus, Gastogh, NiTessine, Rei, Samuli
Hahmot: Rogar Eilif, Dhastrach Orisialis, Lnaij Ärðn, Keravalainen, Kaiku, Fionn

  1. The Infernal Vault 2012-09-02
  2. The Infernal Vault 2012-09-02 2
  3. The Infernal Vault 2012-09-02 3

Helvetin holvi

Matkaan

Kuusi seikkailijaa on tänä päivänä kiskottu ylös Suurloosin sohvista ja tuotu seikkailukapteeni Drandle Drengin toimistoon. Dreng on toimistossaan isojen kirjapinojen takana ja on hieman yllättynyt seurasta, ilmeisesti koska oli juuri työn touhussa. Hän vilkaisee tiennäyttäjiä ja puhuu: "Kiitos kun tulitte näin nopeasti. Minun oli tarkoitus antaa tämä tehtävä joskus myöhemmin ei-niin-kiireiseen aikaan, mutta ulkoiset tekijät ovat taas yllättäen kiristäneet aikatauluja."

Dreng mumisee jotain noustessaan ylös ja kaivaa kirjahyllystään pienen kasan karttoja ja muistiinpanoja. "Nämä ovat kotoisin eräästä tuoreesta kronikasta. Siinä on toki muutakin mielenkiintoista, mutta tällä tietyllä jutulla on nyt hieman kiire."

Dreng tökkii yhtä karttaa luisevalla sormellaan. Kartassa on osa Absalomia, ja yksi syrjäinen talo on ympyröity punaisella. "Tämä talo on kulissi. Sen alla on holvi, joka kuului eräälle Absalomin aatelisperheelle, Decklandeille. Decklandit karkotettiin vuosikymmen sitten, koska perheen pää Orias oli kirjoittanut paljon materiaalia kaupungin puolustuksista ja aikoi luovuttaa ne pahantahtoisille tahoille Cheliaxissa."

"Eräs tiennäyttäjä kertoo tässä kronikassa, että kopio Oriaksen kirjoittamista dokumenteista on tuolla holvissa. Hän tutki asiaa pidemmälle Cheliaxissa, mutta hänet tapettiin kymmenen päivää sitten. Murhaajat ryöstivät hänen muistiinpanonsa, mutta onneksi hän oli lähettänyt kopiot meillekin. On syytä epäillä, että hänet hoiti pois päiviltä Oriaksen lapsista vanhin, Celeena Deckland. Tämä nuori nainen on syy, miksi tehtävä on nyt kiireellinen, koska jos hän ja hänen kätyrinsä tappoivat tiennäyttäjän päästäkseen käsiksi dokumentteihin, he ovat selvästi tosissaan. Jos Celeena saisi dokumentit käsiinsä ja luovuttaisi ne Cheliaxiin, kaupungin turvallisuus vaarantuisi ja aiheuttaisi meille tarpeetonta päänsärkyä."

"Etsikää siis Celeena ja dokumentit älkääkä päästäkö tätä tilannetta muuttumaan kaikin puolin ikäväksi sotkuksi."

Rintapanssariin sonnustautunut kauttaaltaan noenmusta kääpiö on vailla partaa tai hiuksia. Hän tarkkailee Drengin sotkuista huonetta samalla pudistaen päätään. "Vaikuttaa siltä, että tilanne uhkaa koko kaupunkia", Dhastrach aloittaa. Kääpiö jatkaa vaivoin, hänen äänensä ollessa matala ja rosoinen. "Toivon, että myös Absalomin neuvostoa tiedotetaan tästä tilanteesta. Satamavartioston olisi hyvä tarkkailla Celeena Decklandin perään, mikäli hän ei ole jo saapunut kaupunkiin."

Dhastrach yrittää muistella muistojensa perukoilta mahdollisia virkkeitä ja lauseita Decklandeista. Valitettavasti hänen historian tuntemuksensa on vielä hämärän peitossa, eikä paljoa pysty muistelemaan. "Hataria ajatuksia näistä Decklandeista. Onko teillä, arvoisat kollegat, tietoa ja tuntemusta näistä Decklandeista? Ja niin, minä olen Dhastrach Orisialis, Nethyksen pappi."

Pöydän ääressä istuvista hahmoista yksi on pukeutunut kuin kuka tahansa hieman vähävaraisempi loitsija: hänellä on yllään rapainen ja muutenkin tahrainen harmaa kaapu, jonka päällä olevassa viitassa on valtaisa huppu. Kumaraista humanoidia voisi kenties takaapäin luulla lyhyeksi, selkävaivaiseksi haltiaksi tämän vyöllä riippuvan haltiamiekan vuoksi. Etupuolelta tai profiilista totuus on kuitenkin heti selvillä - hupun alta pilkottaa valtava musta nokka, jota koristavat sini-puna-valkoiset pyörrekuviot ovat jokseenkin kuluneet ja naarmuuntuneet.

Tengu sivelee hajamielisesti kynsiensä kärjillä pöydällä edessään istuvaa lihavaa rupikonnaa. Hän naksauttaa nokkaansa kevyesti kääpiön esitellessään itsensä. "Kaiku. Ja kenties. Olen ollut Absalomissa vasta tovin, mutta tämän kaupungin varjoissa kuulee kaikenlaista kiehtovaa."

"Minä olen Lnaij," sanoo hiljasääninen, vähäeleinen ja tavallista lyhyempi haltia, joka silmäilee Drengin karttaa ja mietiskelee, mitkä osat hänen tiedoistaan Decklandeista olisivat luotettavia. Hänellä on suojanaan vain kevyt nahkapanssari ja aseinaan vyöllä kaksi tikaria. "En ole kaksinen soturi, mutta osaan kaikenlaista muuta."

Lnaij kuuntelee Dhastrachia ja nyökkää harkittuaan sanojaan jonkin aikaa. "Satamavartioston avun pyytäminen ja neuvoston hälyttäminen ovat hyviä ideoita, mutta en näe syytä jättää hommaa siihen. Ja jos suoraan sanotaan, en näe miksi tämä homma kuuluisi meille ensinkään. Luulisi koko kaupunkia koskevan turvallisuusriskin olevan riittävän painava syy lähettää tuolle talolle täyden osaston edestä vartiostoa pikemminkin kuin puolen tusinaa tiennäyttäjää."

Drengille Lnaij sanoo: "Mutta. Jos tämä homma meidän käsiimme kuitenkin putoaa, olisi hyvä jos voisimme tarkastella näitä kopioita Oriaksen muistiinpanoista. Minä en ole urkkinut Absalomin puolustukselle kriittisiä asioita sen enempää kuin mitä olen sattunut niistä ohikuulemaan tavernoissa ja kalatoreilla hölöttäviltä juopuneilta sotilailta, joten aitojen muistiinpanojen erottaminen väärennöksistä pelkän pohjatiedon perusteella voisi osoittautua hankalaksi."

"Rogar Eilif, Kalsgardista", kuuluu matala baritoniääni sanovan hieman taempaa. Harteikas, joskin hieman lyhytkasvuinen ulfen astelee lähemmäs ja nyökkää jokaiselle läsnäolijalle tervehdyksen. Mies on muuten hyvin mitäänsanomattoman oloinen, mutta tämän vaateparsi kiinnittänee enemmän huomiota näennäisen sivistyneissä kaupunkiolosuhteissa. Käsivarsia peittää karkeasta turkiksesta nahkaremmein sidotut suojukset, yllään tällä on väljät harmaat housut, vyötärön ympäri ja viistoittain rintakehän poikki kulkee leveä mammutintaljasta valmistettu vyöntapainen, sekä jaloissa tällä on vastaavasti karkeasta turkiksesta nahkaremmein sidotut saappaat. "Onko merkitystä millä tavoin mahdolliset ongelmatapaukset käsitellään?" Rogar kysyy Drengiltä, kasvot ilmeettöminä, mutta jäänsinisissä silmissä porautuva katse kuin painottaen kysymyksensä loppupuolta, samalla kun asettelee kätensä ristiin rinnan päälle. Aseistusta Rogarilla ei juurikaan ole, paitsi viitisen heittokeihästä selässä, repun vierellä niille sopivassa nahkaviinissä.

"Keravalainen. Koskaan kuullutkaan Decklandeista," toteaa rahisevalla äänellä leveäharteinen, paksuihin nahkoihin verhoutunut mies, joka istuu pöydän ääressä. Hänen ihonsa on oudolla tavalla punertava ja hänen silmänsä keltaiset, kuin sudella. Hänen tukkansa on pikimusta, suora ja lyhyeksi leikattu ja hänen kasvonsa pyöreät. Keravalaisen hampaat ovat terävät ja hänen vyöllään roikkuu sapeli. Hänen kaulansa jänteet ja paljaiden käsivarsiensa lihakset pullistelevat kuin hän jännittäisi niitä jatkuvasti tai hänen nahkansa olisi yksinkertaisesti liian pieni niille, vaikka hän näyttäisi muuten olevan rento. Kaiken kukkuraksi hänellä on häntä kuin apinalla, pitkä ja punervan karvan peitossa. Kokonaisvaikutelma on perin groteski. "Tiennäyttäjän murhannutta ei varmaan jätetä eloon?" hän jatkaa, katsoen kapteeni Drengiin päin.

Huoneen nurkassa koko tämän ajan seissyt mies virnistää Keravalaisen kysymyksn kohdalla. Se on ensimmäinen näkyvä reaktio tähän mennessä käytyyn keskusteluun, muuten hän keskittyy taistelunyrkkinsä piikkien teroittamiseen. Pitkät vaaleat hiukset peittävät alaspainetun katseen ja joitakin arpia kasvoista, mutta Dhastrach tunnistaa Fionnin helposti tämän valppaasta ryhdistä, uusista vaatteista huolimatta. Nahkapanssarin päälle on vedetty punainen tunika, jonka rintaa koristaa kultainen aurinko ja harteilla lepää tummanruskea, paksu viitta. Uudenkarhea vyö ja siitä roikkuva huotra ovat tukevaa nahkaa ja selvästi tarkoitetut kestämään käyttöä; huotrassa vaikuttaa olevan haltiamiekka. Fionn ei esittäydy, mutta hänellä on loosissa ilkeän, happaman tai kyynisen miehen maine - riippuen keneltä arvion on kuullut.

"Decklandit?" sanoo Dreng ja keskeyttää seikkailijoiden muut ajatukset. "Orias eli perheen pää oli kauan Absalomin rakastetuimpia aatelisia, kunnes perhe karkotettiin. Huhujen mukaan Cheliaxin agentit uhkasivat Celeenan henkeä ja Orias ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin pettää kaupunki ja luovuttaa tietoa puolustuksista. En voi kuvitella sen olleen helppo päätös."

Lnaij tietää lisäksi, että Decklandit asuvat nykyään Cheliaxissa, jossa heille on annettu vähäpätöinen arvo. He eivät ole päässeet nousemaan aatelisasteikolla ollenkaan.

Dhastrachin ja Lnaijin uteluun satamavartioston hälyttämisestä Dreng vastaa: "Saimme tiedon tiennäyttäjän kuolemasta vasta äskettäin, ja olen aika varma, että Celeena on jo täällä. Lähetän kyllä sanan satamavartiostolle ja kaupunginneuvostolle, mutta byrokratian pyörät pyörähtelevät niin hitaasti, että siinä vaiheessa kun he saisivat aikaan päätöksen, Celeena olisi jo palannut kotiinsa." Lisäksi hän jatkaa ja vastaa Lnaijille, miksei kaupunkia kiinnosta. "Kaupungin neuvosto tietää vain, että dokumentteja ei enää ole. Nämä Decklandien holvissa olevat ovat kopioita, joiden olemassaolo saatiin vasta nyt selville, ja byrokratia jarruttaisi myös tämän tiedon matkaa aivan liikaa. Minulla ei tietenkään ole kopioita niistä dokumenteista, eiväthän ne ole julkista tietoa. Siispä sanon, että jos löydätte mitään, mikä saattaisi näyttää siltä, että siinä puhutaan Absalomin puolustuksista, tuokaa se tänne. Voimme huolehtia väärennöksistä myöhemmin. Älkääkä hyvänen aika kopioiko niitä omaan käyttöön."

Rogarin kysymykseen ongelmien käsittelystä hän vastaa: "No, turha väkivalta on turhaa väkivaltaa ja itsepuolustus itsepuolustusta." Hän kohauttaa hartioitaan. "Tuskin kukaan teitä murhasta syyttää, jos tapatte Celeenan. Sinänsä toivoisin vain vanhan kunnon Oriaksen takia, että Celeenalle annettaisiin edes mahdollisuus luovuttaa ja säästää henkensä. Itse hän on silti tiensä valinnut." Hän tuijottaa häijyn näköistä Keravalaista hetken pidempään. "No, virallisesti hänet pitäisi tuomita murhasta oikeudessa. Epävirallisesti, tehkää mitä teette."

"Asia selvä. Onko Järjestöllä antaa mitään tietoja millaista väkeä tämä Celeena komentaa? Kaikki mitä tiedämme etukäteen on mahdollisesti hyödyksi, sillä pieninkin asia voi vaikuttaa paljon", Rogar toteaa. "On myös Järjestön edun mukaista, mikäli tämä Celeena saataisiin hengissä kiinni. Hänhän voi jo tietää jotain arkaluontoista koskien Absalomin turvallisuutta. Kenties jopa kertonut tietonsa eteenpäin. Mikäli Celeena saataisiin kuulusteltavaksi, olen luottavainen, että tämänkaltainen tieto saadaan varmasti kaivettua hänestä esiin", Rogar hakee vielä katsekontaktia muihin kollegoihinsa, ennen kuin jatkaa "Ketäänhän ei ole tarpeen tappaa, ellei se ole välttämätöntä? Kipua voi tuottaa muillakin tavoin", Rogar toteaa silmäillen vielä Keravalaista alta kulmain.

Dhastrach kaivaa repustaan nahkakantisen kirjansa ja sulkakynänsä. Hitaasti ja varmasti hän kirjailee muistiinpanoja siihen kääpiöiden riimuilla, samalla hiljaa mutisten ajatuksiaan: "Dokumentteja ei saa. Vartiosto on hidas. Ulkopuoliset tahot huolehtivat todellisuudessa kaupungin puolustuksesta." Dhastrach nostaa kynän kirjasta ja pyörittelee sitä käsissään, otsa kurtussa mietiskellen. "Lienee parempi", Dhastrach aloittaa, rykäisten mustaa nokea muutaman kerran, "ettei vartiostolle kerrota dokumenttien löytymisestä, ainakaan vielä. He eivät sillä tiedolla mitään tee, saattavat vain asettaa enemmän esteitä ja pakotteita tiennäyttäjäin järjestölle vuosien saatossa, mitä nyt vain pientä kiusaa todellisuudessa on." Kääpiö paneutuu vielä muistiinpanojensa kirjaamiseen. "Tuleeko teille vielä mieleen yksityiskohtia vaikkapa tästä holvista?" hän kysäisee kollegoiltaan, vilkaisten kutakin tuimalla ilmeellä.

Keravalainen katsoo Rogaria ja vastaa: "Ankara herrattareni on opettanut minullekin tämän." Hän värähtää. "Tulin suoraan kartanoltaan. Vaatteet vieläkin siellä." Tajuatte, että hänellä ei tosiaankaan ole päällään muuta kuin turkikset ja hänen punakarvaiset säärensä sekä teräväkyntiset jalkansa ovat paljaana.

Lnaij hymyilee itsekseen Dhastrachin mutinoille. "Holvista itsestään en tiedä", hän sanoo. "Liian pieni ja yksityinen yksityiskohta ollakseen yleistä tietoa." Lnaij kohtaa Rogarin katseen tyynesti. "Otetaan vain hengissä jos se on onnistuakseen. Mutta jos valtaapitävät todella välittävät siitä, mitä Celeena tietää, he kyllä löytävät keinot huolimatta siitä, miten meidän asiointimme hänen kanssaan sujuu."

"Hetkinen... Celeenalla on kätyreinään lähinnä Paholaisen Kynnen Kumppanien jäseniä. He ovat Cheliaxin helvetinritarien riveistä pois potkittuja palkkasotureita", vastaa Dreng Rogarille. Dhastrachille hän mumisee: "Juu juu, huolehdin kyllä byrokratiasta. Onpa tämäkin 'vaihtelua' viemäreissä juoksemiseen..."

"No sit mennään", Fionn sanoo suoristaen selkäänsä ja laittaen hiomakiven vyöllä roikkuvaan pieneen pussiin. "Näytä tietä", hän vielä lisää katsoen Lnaijia.

"Hyvä on. Tavataan loosin porteilla; käyn jättämässä ylimääräiset kantamukset huoneeseeni. Muutkin saattavat haluta käyttää tilaisuuden hyväkseen", Lnaij sanoo ja silmäilee Keravalaista.

Keravalainen murahtaa jotain ja suuntaa kohti huonettaan ja varavaatekertaa.

"Ilmeisesti pääosin ihmisiä, ottaen huomioon sikäläisten tavat", Rogar mutisee, ja jatkaa: "No, jos tässä oli kaikki, lienee paikallaan tosiaan itse kunkin käydä täydentämässä mahdollisia tarvikkeita mukaan." Tämän jälkeen Rogar poistuu paikalta asioille.

Dreng odottaa kun väki valuu ulos toimistosta, mutta lopulta hän hoputtaa seikkailijoita hieman: "Ei teillä sentään koko päivää ole. Hus hus!"

Dhastrach laskeutuu tuoliltaan ja poistuu Drengin toimistosta sanomatta tälle sanaakaan. "Seniili ukko", Dhastrach tuumasi. Hän suuntaa ensin huoneeseensa selvittääkseen tavaransa ja ilmestyy varttitunnin päästä suurloosin portaille.

Tenguvelho kuuntelee keskustelua vaitonaisena, tosin on helppoa huomata, että hänellä on kova hinku sanoa jotain. Kuullessaan hornanritareiden olevan jollain tasolla mukana Kaiku kuitenkin vetäytyy, nostaen rupisammakkonsa kaulassaan roikkuvaan nahkapussiin ja vetäen hupun syvemmälle päähänsä. Muiden poistuessa asioilleen hän poikkeaa makuusalissa, noutaa sieltä tarvikkeensa ja nostaa ne ulos liekaan sidotun aasin selkään. Tämän jälkeen hän jää myös odottamaan muiden paluuta, näpräten samalla hermostuneesti kaikkea, mikä kynsien ulottuvilla on.

Rogar saapuu porteille vaitonaisena, ja asettuu seinän viereen istumaan asettelemaan pieniä pulloja jousiviritelmiin rannesuojiensa alle. Saatuaan tämän valmiiksi Rogar jää silmäilemään ympäristöä josko muutkin kollegat saapuisivat pian. Hetken päästä hän kiinnittää huomiota Kaikun hermostuneeseen käytökseen, minkä oli olettanut olevan vain luonteenomaista tenguille; mitäpä hän tenguista tietäisi, ensikohtaaminen tämäkin.

Talo

Decklandien punatiilinen talo isoine pihoineen nököttää hiljaisessa kadunkulmassa eikä eroa muista alueen keskiluokan kodeista. Se on yksikerroksinen ja pienehkö. Sen eteläpuolella on ovi ja länsipuolella kalteroitu ikkuna. Kalterien välistä pilkistää sytytetty kynttilä. Ainoa liike, jonka havaitsette on, kun Fionn kääntyy katsomaan Lnaijia kysyvästi.

Lnaij huomaa Fionnin katseen ja kohottaa kulmiaan. "Tässä sitä ollaan. Tuonne ei ole piilossa hiippailemista; suuri piha, vain yksi ovi, ja tällaista revohkaa ei salakuljeteta ääneti ikkunasta sisään. Onko maageillamme ideoita, vai tuleeko tästä 'ovet paukkuen ryntäämällä sisään'-tyylinen keikka?"

Keravalainen pysyy taustalla. "Joku katsoo akkunasta", hän murahtaa. "Itse en osaa pysyä piilossa. Jos koputtaisimme? Liikaa silminnäkijöitä tiirikoille tai julkiselle väkivallalle."

"Ottaen huomioon että ikkunassa on kalterit, siitä ei pahemmin mennä sisään muutenkaan", Rogar piikittelee Lnaijin kommentille, samalla silmäillen taloa ja pihaa tarkkaavaisen näköisenä.

Talossa ei ole kattoluukkua tai savupiippua. Se näyttää todellakin enemmän joltain varastorakennukselta kuin kodilta. Pihalla on jonkin verran pensaita ja puita ja ikkunan viereen pääsee todennäköisesti huomaamatta, jos pystyy olemaan kovasti kolisematta. Talon sisällä ja sen ympärillä ei kadulta katsottaessa näy liikettä.

Rogar mittailee katseellaan tovereitaan. "Kenties olisi paras jos Lnaij kävisi kurkkaamassa sisälle ikkunasta ennen kuin lähdemme ovelle. Tuolta pensaiden ja puiden lomasta näyttäisi pääsevän suhteellisen huomaamattomasti sinne. Haltian silmilläsi näkisit varmasti paremmin kynttilänvalossa kuin monikaan meistä, ja näyt olevan muutenkin sopivin hiiviskelyn kannalta", Rogar toteaa mietteliäänä.

"Mä lähen kans", Fionn tokaisee matalalla äänellä. Hän varmistaa saappaidensa nyörityksen, ottaa kilven ja miekan käsiinsä, jotta ne eivät kolahda varusteita vasten hiipiessä. Hän sujauttaa vielä huotran reisinyörin alle, jotta sekin pysyy tiukasti paikallaan. "Valmis", Fionn kuiskaa Lnaijille. Samalla hän kyyristyy ja hänen silmänsä muuttuvat kapeiksi viiruiksi niiden lukittuessa Decklandien taloon.

Kaiku seuraa muiden asettumista asemiin: kesken kaiken hänen mieleensä vaikuttaa juolahtavan jotain, ja tengu kähähtää hiljaa muille. "Jos tarvitsemme harhautuksen – äänen jonnekin – voin hoitaa asian. Muutoin keskityn pysymään poissa tieltänne ja seurailen perässä, herrasväki."

"Hyvä on, käydään ensin katsomassa", Lnaij sanoo. Fionnille: "Seuraa sopivaksi kokemallasi etäisyydellä." Kaikulle: "Harhautuksen tarpeesta tai hyödyistä ei voi vielä sanoa. Kenties rapina toiselta puolen taloa saisi koko tönön vartijat valppaantumaan. Mutta kiitos tarjouksesta." Hän ottaa tikarin käteensä ja lähtee hiipimään kohti taloa.

Lnaij pääsee talon oven viereen, mutta ei huomaa mitään sen erityisempää. Fionn tulee Lnaijin perässä ovelle, ja toisin kuin haltia, hän kuulee sisältä vaimeaa puhetta: riitelyä korttipelin säännöistä.

"Ihmisiä, ainakin kolme", Fionn sihahtaa huuliensa välistä Lnaijille, ja jatkaa: "Sisään?"

Kaiken tämän tuoksinnan aikana Dhastrach ei ole juuri puhua pukahtanut saati osallistunut keskusteluun. Hän tietää, että piileskely on kääpiönä hänen heikkoin valttinsa, ja antaa osaavien tehdä tiedustelut. Hän seisoo etäällä talosta tarkastellen sekä talon tilannetta, että ympäristöä mahdollisten epäilyttävien ohikulkijoiden varalta.

Rogar nojailee läheiseen lyhtypylvääseen yrittäen olla kiinnittämättä sen enempää huomiota Decklandien talon pihalla liikuskeleviin, tai Kaikuun ja Dhastrachiin, samalla tarkkaillen myös ympäristöä mahdollisten hälyyttävien yllätysten varalta.

Lnaij tekee pikaisen eleen muun ryhmän suuntaan, nostaen kätensä ja kolme sormea. "Hetki vielä. Varmistan oven ansoilta", Lnaij kuiskaa. "Ole valmiina."

Lnaij huomaa oveen kiinnitetyn kellon, joka kilisisi oven auetessa. Viritelmä on kuitenkin erittäin alkeellinen, ja Lnaijin ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin irrottaa oveen kiinnitetty lanka estääkseen hälytyksen.

Dhastrach näkee risteävällä kadulla kaksi jalankulkijaa, jotka kuitenkin kiertävät kumman näköisen ryhmän selvästi kaukaa ja vaikuttavat muuten olevan täysin välinpitämättömiä, kuten suurkaupungin kulttuuriin kuuluu.

Fionn hiipii aivan oven viereen ja nyökkää Lnaijille.

Tarkkaillessaan kaksikon toimia talolla Rogar kiinnittää huomiota Lnaijin eleisiin, jolloin Rogar valpastuu ja alkaa lähestyä taloa mahdollisimman huomaamatta.

Purettuaan ansan Lnaij asettaa kätensä oven kahvalle. Hän vilkaisee takana seuraavaan Rogariin, nyökkää Fionnille ja antaa tälle suoran linjan oviaukolle, laskee ääneti kolmeen ja heittää oven selälleen.

Fionn ponkaisee liikkeelle niin ääneti kuin taitaa, ja suuntaa kohti ikkunasta näkynyttä kynttilää. Päästyään sen luokse hän sivaltaa kynttilän sydämen poikki miekalla.

Fionn löytää oven takaa hämärän käytävän ja sen loppupäässä kaksi oviaukkoa. Hän juoksee oviaukoille ja näkee kynttilän vasemmalla puolella olevassa huoneessa, jolloin hän hypähtää sen viereen ja läiskäisee sen sammuksiin. Hän ehti nähdä oikealla puolella olevassa huoneessa palkkasoturilta näyttävän miehen. Mies vetää miekkansa esiin noustessaan ylös tuolilta ja astuu käytävän viereen. Tällä hetkellä vain Fionn näkee miekkamiehen, ja muut eivät tiedä tulevasta taistelusta sen enempää kuin äskenkään.

Inska:
Kaiku: 26
Palkkasoturit: 22
Fionn: 17+
Dhastrach: 17
Rogar: 16
Keravalainen: 12
Lnaij: 9

Fionnin syöksyessä rakennukseen sisälle tengu hypähtää hermostuneesti, mutta seuraa nopeasti puolhaltiaa sisälle. Matkalla hän kähähtää muille: "Mennään sisälle ennen kuin vartiosto tai jokin pahempi huomaa meidät". Päästyään sisälle Kaiku pysähtyy katsomaan edelle pölähtänyttä puolhaltiaa, ja kurtistaa jossain hupun alla kulmiaan. "Onko kaikki kunnossa?"

Myös Kaiku näkee oikeanpuolimmaisessa oviaukossa seisovan tyypin, joka tuijottaa häntä silmät pyöreinä. Mies astuu käytävään Kaikun viereen ja huitaisee tengua lyhytmiekallaan mutta ei osu mihinkään.

Huoneesta tulee yllättäen toinenkin palkkasoturi, joka hiipii piilostaan Fionnin taakse ja puukottaa häntä miekalla selkään.

Fionn käännähtää kivusta ulvaisten ympäri ja yrittää upottaa miekkansa palkkasoturin maksaan. Välittömästi tämän jälkeen hän hypähtää sivuun uusien iskujen varalta ja paiskaa ikkunaluukut kiinni pimentäen huoneen, jossa hän on ainakin tietääkseen yksin.

Fionn huitoo ohi mutta saa ikkunaluukun suunnilleen kiinni. Huone ei pimene täysin, sillä valo kajastaa vielä luukun raoista ja oviaukosta, mutta se on selvästi hämärämpi.

"Väistä, Tengu!" Rogar huudahtaa.

Dhastrach ei välittömästi ole mukana taistossa, vaan tarkkailee lähiympäristöään. "Alue näyttäisi olevan rauhallinen, joten silminnäkijöitä ei juuri ole. Loistavaa", Dhastrach ajattelee. Hän havahtuu taistelun mekastuksiin vasta hetken päästä ja käännähtää ympäri. Pimeänäön turvin hän näkee vieraat hahmot, ja voimakkain askelin astelee talon ovea kohti sanomatta sanaakaan.

Dhastrach ei näe lähiympäristössä mitään hälyttävää.

Keravalainen näkee, ettei talossa ole tilaa ja harppoo oviaukon viereen, Lnaijia vastapäätä ja vetää samalla sapelinsa esiin.

Lnaij kurkistaa ovesta sisään, näkee paikan olevan täysin tukossa, ja jää odottamaan parempaa hetkeä toimia.

Uusi inska:
Kaiku: 26
Rogar: 26-
Palkkasoturit: 22
Fionn: 17+
Dhastrach: 17
Keravalainen: 12
Lnaij: 9 (delay)

Kaiku päästää omituisen inahduksen miekan heilahtaessa ohitseen. Heti tilaisuuden tullen hän perääntyy ripeästi käytävää pitkin takaisin ulos ja höyhenet pörheänä toteaa Rogarille: "Ole hyvä, toveri!"

Kaikun pinkaistua Rogarin ohi, Rogar viskaisee keihäänsä käytävällä seisovaa miestä kohti ja astelee tämän jälkeen perässä.

Rogarin keihäs lätsähtää maahan kuin vääntynyt karahka ja liukuu palkkasoturin kenkien väliin.

Miekkamies on hieman harmissaan kohteen vaihtumisesta laihasta lintukummajaisesta vankemman näköiseksi ihmiseksi, mutta lyö Rogaria silti. Lyhytmiekka osuu todella lähelle Rogarin kurkkua, ja veri lentää kaaressa seinälle. "Hah! Painukaa helvettiin täältä!"

Toinen tyyppi on harmissaan pimeydestä, mutta astuu silti Fionnin viereen ja yrittää puukottaa häntä uudestaan. Miekka viuhuu ohi.

Fionn väistää iskun kyyristyen salamannopeasti ja terästää aistinsa taistellakseen pimeässä. Hän sivaltaa omalla miekallaan kohti miekkamiestä ja perääntyy parempiin puolustusasemiin nurkkaa kohti. Miekka uhkaa kuitenkin livetä kädestä, kun hän huitoo vastustajan suuntaan - isku ei tietenkään osu.

Dhastrachille ei edelleenkään ole tilaa, joten hän odottaa tilaisuuttaan.

Keravalainen astuu sisään taloon, samalla kun hänen häntänsä kiemurtaa vaatteiden alla ja tuo hänen toiseen kouraansa lyhyen sauvan. Hän koskettaa sillä haavoittuneen ulfeenin selkää ja katsoo tämän takaa palkkasoturia keltaisilla mulkosilmillään. "Helvettiin? Kerronko?"

Palkkasoturi Rogarin takana vilkuilee Keravalaista melkein yhtä mulkosilmäisesti takaisin ja toteaa mielikuvituksettomasti: "Hyi helvetti!"

Lnaij jatkaa suman takana kyttäämistä.

Kaiku harkitsee hetken, kaivaa sitten miekkansa esiin ja jää odottamaan nuristen jotain absalomilaisten talojen sietämättömistä sisätilaratkaisuista.

Huomatessaan osan haavastaan sitä pitelevän kätensä alla umpeutuvan, Rogar laskee molemmat kätensä sivuille, puristaa hidaseleisesti molemmat kätensä nyrkkiin, ottaa tukevan asennon ja poraa katseensa edessään seisovan palkkasoturin silmiin ja kuin räjähtäen iskee nyrkkinsä liikkeelle oikealla suoralla päin näköä ja vasemmalla koukulla leukaan.

Rogar tirvaisee miestä suoraan poskipäähän ja selvästi tehokkaasti. Vasen nyrkki ei sen sijaan osu mihinkään, kun vastustaja horjahtaa hieman.

Palkkasoturi yrittää jälleen leikata tietään Rogarin läpi ja osuu, roiskuttaen verta lattialle.

Toinen tyyppi astuu Fionnin perään ja huitoo miekallaan, mutta iskee vain ilmaa. Koska hän nyt on ikkunan vieressä, hän päättää valaista tilannetta ja nykäisee ikkunaluukun auki.

Fionnin miekka leikkaa huoneeseen tulvivaa valoa, mutta ei vihollista.

Dhastrach, edelleen turhautuneena käytävän sumpusta, riipaisee selästään sotavasaransa, heittää sen käytävään ja antaa Nethyksen ohjata sen kohti palkkasoturin kasvoja.

Ase lentää juuri sopivasti Keravalaisen ja Rogarin päiden vierestä ja kolhii palkkasoturin kättä ikävästi.

Keravalainen murahtaa "Tapa tai tule pois tieltä" tökätessään ulfeenia uudelleen parantavalla taikasauvallaan.

Lnaij jatkaa odottamista, vaihdellen painoaan hermostuneesti jalalta toiselle.

Kulmiaan kurtistaen Kaiku pohtii jälleen hetken, toteaa sitten koko tilanteen olevan kertakaikkisen typerä, valitsee umpimähkään sivustan ja lähtee kiertämään rakennuksen sivulle. Huomatessaan sivulla olevan ikkunan olevan auki hän työntää miekkansa takaisin tuppeen ja ryhtyy kaivamaan joustaan valmiiksi.

Rogar ärähtää jotain skaldiksi, ja jatkaa edessään olevan miekkosen takomista, kahdella nopealla koukulla vatsaan.

Rogarin ensimmäinen nyrkki osuu kohteeseensa ja läjäyttää palkkasoturista ilmat pihalle. Mies valahtaa veteläksi ja kaatuu käytävän keskelle. Rogar astahtaa eteenpäin ja polvistuu miehen ylle, alkaen kaivaa repustaan köyttä. "Mene katsomaan onko Fionn kunnossa", Rogar sanoo vielä takanaan olevalle Keravalaiselle.

Jäljelle jäänyt miekkailija seuraa Fionnia ja yrittää taas pistää häntä mutta ei osu.

Fionn sukeltaa iskun ja kilpensä alta, yrittäen sivaltaa miestä reiteen samalla, kun kiertää tämän taakse uusia iskuja väistellen.

Fionnin iskut viuhuvat ohi. Kun hän lähtee liikkeelle, palkkasoturi huitoo häntä miekallaan ja kiroilee turhautuneesti, kun ei vieläkään osu.

Tien auettua Lnaij säntää vihdoin sisälle taloon. Käytävän risteyskohdassa hän vilkaisee pikaisesti ympärilleen ja menee Fionnin avuksi. Hän hyppää pöydän päälle.

Uusi inska:
Kaiku: 26
Rogar: 26-
Palkkasoturit: 22
Fionn: 17++
Lnaij: 17+
Dhastrach: 17
Keravalainen: 12

Dhastrach tuhahtaa ja talsii talon sisälle. "Tengu", hän aloittaa lakonisesti. "Siirrytään sisälle." Kulkiessaan Keravalaisen ohi Dhastrach huikkaa hänelle katsettaan kääntämättä.

Dhastrach toteaa, että Rogarilla on isoja haavoja, mutta mies on vielä pystyssä.

Keravalainen tunkee ahtaassa käytävässä leveine hartioineen Rogarin ja Dhastrachin ohi ja pieneen huoneeseen, jossa tapellaan vielä. Siellä hän käyttää taikasauvaansa Fionniin.

Kaiku vetää jousen esiin ja siirtyy ikkunan alle, koittaen nähdä, onko sisällä joku jota olisi kenties syytä ampua. Hän näkee Fionnin edessä olevan palkkasoturin, joka näyttää jo aika huolestuneelta.

Rogar irrottaa repustaan roikkuvan köysivyyhden ja tekee jaloissaan lojuvasta miekkosesta tiukan paketin. "Tuosta voisi olla apua, jos suinkin kykenet," Rogar sanoo Dhastrachille, kun vilkuilee ympärilleen sitoessaan miekkosta, osoittaen vyöstään roikkuvaa sauvaa. Move: retrieve a stored item, Strd: Tie Up. DC 24 vapautua. Jos DC on korkeampi kuin 20 + kohteen CMB, kohde EI voi paeta, edes natural 20:llä. Free: höpinää.

Tajuton palkkasoturi on nyt tiukassa paketissa.

Jäljellä oleva vastustaja yrittää vielä huitoa Fionnia ja osuu vaihteeksi, mutta vain puolihaltian miekkaan.

Fionn tuntee outojen voimien kurovan hänen haavojaan umpeen samalla kun uudet iskut viiltävät syvään. Se tuntuu kaikkivoivalta, siltä että hän voi tehdä mitä vain. Fionnin taistelutyyli muuttuu agressiivisemmaksi. Hän hyökkää armotta viimeisen vastustajan kimppuun, ja virnistää uhkaavasti paiskatessaan ikkunaluukut jälleen kiinni. Nyt huoneessa on jälleen pimeää, Fionnilla on ylivoima puolellaan, ja hän on kuolematon.

Fionnin miekka ei onnistu läpäisemään palkkasoturin ketjupaitaa.

Lnaij hypähtää pöydällä välttääkseen Fionnin miekan villit kaaret ja hakee tikarillaan palkkasoturin kurkkua.

Lnaijin tikari kimpoaa myös miehen panssarista. Hän hypähtää sohvan päälle.

Dhastrach katsoo Rogaria toista kulmaan nostaen, ja nappaa tämän vyöltä osoitetun sauvan ja käyttää tätä Rogariin. Dhastrach ei sen kummemmin mieti, mikä sauva se olisi voinut olla.

Keravalainen työntyy Lnaijin jättämään tilaan ja sivaltaa palkkasoturia sapelillaan. Myös hänen iskunsa viiltää panssaria.

Kaikun edestä on vedetty ikkunaluukku kiinni. Hän tuijottaa paikalleen läimähtänyttä luukkua hetken, huokaisee sitten syvään ja lähtee kiertämään loppuakin taloa ihan vain tekemisen vuoksi. "Tehkööt mitä huvittaa."

Kävellessään Kaiku näkee rakennuksen luoteisnurkassa katonrajassa pienen putken, joka oletettavasti ajaa savupiipun virkaa.

Saatuaan paketoinnin valmiiksi, polvistunut Rogar noukkii keihäänsä maasta samalla kun nousee ylös, ja astahtaa eteenpäin. Todettuaan että toisessa huoneessa on jo liian ahdasta valmiiksi, Rogar silmäilee päällisin puolin valaistua huonetta silmiinpistävien asioiden varalta.

Rogar näkee itäpuolen huoneessa paljon laatikoita ja eteläpäässä yhden sängyn. Yhtä isoa laatikkoa on käytetty pelipöytänä, sillä sen päällä on huolimattomasti heiteltyjä kortteja ja puoliksi palanut kynttilä, ja kaksi kaatunutta tuolia makaa sen vieressä. Sängyn vieressä on iso avonainen luukku, joka vie maan alle.

Jäljellä oleva palkkasoturi tökkää huonoista valaistusolosuhteista huolimatta Fionniin ikävän reiän.

Fionn virnistää lähes mielipuolisesti veren valuessa hänen haavoistaan. Tuntuu kuin hänen liikkeensä hidastuisivat hetkeksi ennen kuin Fionnin miekka leikkaa ilmaa kaaressa tarkoituksenaan halkaista häntä uhkaavan miehen kallo.

Fionn ei osu miehen päähän, mutta terä menee läheltä ja viiltää ison haavan hänen hartiaansa.

Lnaij astahtaa palkkasotilaan taakse ja yrittää puukottaa tätä. Hän kuitenkin tökkää taas ohi.

Dhastrach kömpii huoneiden välitilaan ja huomaa kollegoidensa ahdisteleman palkkasoturin. Hän huokaisee turhautuneena ja nappaa uskotun sotavasaransa taas kätöseensä, päästäen sen ilmaan ja toivoen Nethyksen voiman vievän sen taas maaliinsa, palkkasoturin päähän.

Dhastrachin vasara lipsahtaa hänen kädestään jonnekin ihan muualle ja kolahtaa äänekkäästi huoneen luoteisnurkassa olevaan hellakamiinaan.

Keravalainen käy uudelleen hyökkäykseen palkkasoturia vastaan, tavoitellen tämän kurkkua sapelillaan.

Keravalainen hutiloi miekkansa kanssa ja melkein pudottaa sen jalalleen.

Kaiku jatkaa kierrostaan talon ympäri ja päätyy lopulta takaisin ovelle. Päästessään sen eteen hän huikkaa Rogarille: "Miltä siellä näyttää? Ilmeisesti niin mukavalta, että ikkunatkin saattoi pistää kiinni." Puhuessaan hän siirtyy pitkin käytävää Rogarin viereen ja koittaa kurkistaa nurkan ympäri.

"Vaikea sanoa tässä valossa, mutta ilmeisesti eivät saa edes kolmistaan yhtä miestä maihin", Rogar vastaa Kaikulle pieni ivan väre äänessään. "Eihän etelän väestä ole mihinkään..." Rogar vielä tuhahtaa puoliääneen, jonka jälkeen Rogar livahtaa Dhastrachin ohi seinän viertä, sukeltaa kuperkeikan Keravalaisen takaa pöydän yli sohvalle, ja potkaisee miestä päin näköä kuperkeikan suoman momentin turvin, samalla kun nousee seisomaan sohvalla.

Rogar pomppii innokkaasti muiden ohi, mutta palkkasoturi saa silti iskun läpi. Samaa ei voi sanoa Rogarista, jonka jalka menee karvan verran ohi miehen otsasta huonon valaistuksen takia.

Palkkasoturi olettaa vieläkin olevansa niskan päällä, koska hänen vastustajansa eivät tunnu osuvan mihinkään. Ei tosin osu hänkään, kun lyhytmiekka viistää taas Fionnin vierestä.

Fionn survaisee miekkansa väistintä myöden palkkasoturin maksaan ja repii sen ulos vääntäen sitä samalla ilkeästi. Kun palkkasoturi kaatuu, Fionn jatkaa miehen hakkaamista piikkinyrkillä naamaan ja huutaa ja raivoaa tämän avuttomasti sätkivälle ruumiille.

Lnaij astuu poispäin riehuvasta puolihaltiasta ja antaa tämän rauhoittaa itsensä palkkasoturin kustannuksella. "Missä kunnossa kaikki ovat?" hän korottaa ääntään melun yli, silmäillen Fionnin lisäksi Rogaria.

Dhastrach nojaa sotavasaraansa ja katsoo väsynein silmin Fionnin raivoisaa viiltelemistä sen kummemmin tuomitsematta hänen toimiaan. Lnaijin puhuessa hän hitaasti käännähtää katsomaan häntä. "Elämäni kunnossa", hän vastaa haltialle. "Palkkasoturin paras kaveri voi ehkä hetken päästä tarvita hiukan siteitä haavoihinsa."

Rogar rojahtaa sohvalle istumaan huomatessaan, että palkkasoturi lähinnä sätkii iskujen voimasta eikä niinkään vastustelusta. "On tässä parempiakin päiviä nähty, mutta arvet komistavat, ainakin niin ihanainen Astrid kotosalla aina tapasi hokea", Rogar virnuilee. "Se toinen palkkasoturi on sitten muuten sidottuna tuolla käytävässä. Elossa ainakin tietääkseni, mutta suhteellisen veltossa kunnossa", Rogar jatkaa, suunnaten ehkä enemmän Dhastrachille toteamuksensa. "Kenties hänet voisi herätellä ja kysellä hieman lukuja muista ja mitä vastassa on. Kunhan Fionn tuosta rauhoittuu, niin ehkäpä toverismiehen kohtalo avaa kielenkantoja mukavasti", Rogar vielä iskee silmää, hipelöiden samalla vyöllään narun päässä roikkuvaa kaikille varsin tuttua Suurloosin symbolilla leimattua sauvaa hetken, ja osoittaen pian kysyvästi Dhastrachia tällä.

Keravalainen murahtaa, laittaa sapelinsa huotraan ja käyttää parannussauvaansa vielä kerran Fionniin.

Kaiku pörhistää höyheniään ja kähähtää sanattomasti nähdessään, mitä Fionn on puuhaamassa. Absalomin on tarkoitus olla sivistynyt paikka, hän pohtii alkaessaan tutkiskella huonetta, johon kaikki seikkailijat ovat pakkautuneet, tarkemmin. "Saisiko sitä ikkunaa uudemman kerran auki? Ei tarvitsisi kypsyä täällä verenhajussa."

Fionn kierähtää hengästyneenä, hikisenä ja kauttaaltaan verisenä elottoman mytyn päältä. Maatessaan selällään hän katselee tovereitaan, heidän ilmeitään, liikkeitään ja miettii, miten hän on päätynyt tänne. Hän kokeilee varovasti haavojaan, joita aristaa ylimääräisen adrenaliinin paetessa takaisin sisälleen ja irvistää kivusta. Kun Fionn lopulta jaksaa nousta jaloilleen, hän kääntää katseensa Lnaijin suuntaan. "Mitä nyt?"

"Tutkitaan tämä tönö ennen kuin siirrymme maan alle", Lnaij vastaa Fionnille. "Oletko muuten missä kunnossa? En oikein erota, kuinka paljon tuosta verestä kuuluu sinulle." Hän katsahtaa Rogariin. "Voin auttaa kuulustelussa jos joku muu saa sen tajuihinsa. Katselen sillä välin ympäriinsä, jos täältä löytyisi jotain ilman vangin paljastuksia."

"Voin kyllä urhata latingin jos toisenkin", Rogar toteaa heilutellen parannussauvaa puolihuolimattomasti, kunnes yhtäkkiä irvistää, kun huono liike saa aikaan kipua tuoreimmassa haavassa. "...ja saa minuakin hieman paikkailla siinä sivussa", Rogar ähkäisee vielä lopuksi.

Lnaij löytää palkkasotureilta ketjupaidat ja lyhytmiekat, mutta ei muuta. Huone, jossa taistelu juuri päättyi, näyttää keittiöltä ja olohuoneelta. Vähät esineet näyttävät käyttämättömiltä ja pölyä vilisee nurkissa. Toisessa huoneessa on laatikoita ja tynnyreitä, jotka ovat tyhjiä. Sängyn alla on lisää pölyä. Nyt kun Lnaij katsoo hieman tarkemmin, laatikon päällä ja korttien alla on kaksi pientä juomapulloa ja rahapussi. Ansoja ei näy.

"Perkele, muhun käytetä mitään konsteja", Fionn sähähtää Rogarin suuntaan haavojaan pidellen ja kääntyy sitten muun ryhmän puoleen. "Onko kellään mitään kipua lievittämään?"

"Vesi vanhin voitehista, vai miten se meni?" Dhastrach kysyy, samalla punniten Fionnin haavoja. Hänen keskittymisensä herpaantuu Rogarin parannustikun heilutteluun ja nappaa sen selvästi ärtyneenä ja tuhahtaa kääpiöiksi muutaman, mitä ilmeisimmin painokelvottoman, sanan. Muutama sana ja parannussauva umpeuttaa taas hiukan Rogarin haavoja.

"Voit sanoa ihan suoraankin, jos kulutustavaran käyttäminen kyrpii, varsinkin kun kyseessä ei ole henkilökohtainen omaisuus..." Rogar tivaa Dhastrachilta ilmeisen tuohtuneena kääpiön sanoista, sillä skaldinkielisenä Rogar ymmärtää kääpiönkieltä, joskin murtaen. "Käyttäisin sitä itse jos osaisin. Jos avun tarjoaminen noin työlästä, kerro toki. Ehkä ensi kerralla pyydän jotakuta muuta."

"Ottaisit haavasi niiden vaatimalla vakavuudella", Dhastrach vastaa. "Parannus ei ole mikään yleinen oikeus. Osoita sille sen ansaitsema kunnioitus." Sanojensa päätteeksi hän käyttää parannussauvaa vielä kertaalleen Rogariin. Kääpiö pitää pienen tauon ennen kuin jatkaa. "Vaikka tämä vaikuttaisi meille arkipäiväiseltä toimenpiteeltä, ei pidä unohtaa sen arvoa. Tämäkään sauva ei ole halpa." Näiden päätteeksi hän ojentaa sen takaisin Rogarille ja kääntyy Fionnin suuntaan. "Eli kelpaako vesi vai pitääkö odottaa sen käymistä?"

Fionn nyökkää vaitonaisesti kääpiölle ja vilkuilee syrjäsilmällä Rogarin umpeen kuroutuvia haavoja.

Rogar ottaa sauvansa vastaan mietteliään näköisenä, ja katsahtaa kummissaan Fionnin suuntaan kiristäessään sauvan nyöriä, ettei se roikkuisi vyöltä nilkoissa asti. "Tarkoitin kylläkin, että sauvalla voisi herätellä tuon toisen miekkosen, nyt kun hän on siistissä paketissa ja katsoa josko häneltä irtoisi meille tietoa. Mutta voin minä sinullekin tarjota apua, sikäli kun se arvon herrasväelle sopii. Käytettäväksi tuo on tarkoitettu, eikö? Ja edullisemmaksi tulee, kuin rohdospuodissa asiointi alituiseen" Rogar toteaa sekä Fionnille että koko seurueelle.

Dhastrach Channeloi (positiivista) 1d6. Kattaa kaikki. Dhastrach nappaa reppunsa sivussa heiluvan vesileilin ja ojentaa sen Fionnin. Samalla hän tulee katsoneeksi muidenkin haavoja. "Jaa kas, täällä ollaankin heikommassa hapessa kuin oletin", kääpiö toteaa, ja alkaa kaivamaan paitansa alta pyhää symboliaan. "Ja tällä tavoin saataneen tuo miekkonen hereille Rogarin mieliksi. Enpä oikein jaksa vain uskoa, että ukko kertoo meille juuri mitään. Nämä ovivahdit ovat niin kovin usein täysin tietämättömiä pomojensa puuhista, liekö joku agenda jopa."

"Heh, noh kaipa tuo laskea osaa. Ihan vaikka sekin auttaisi, jos tietäisi kuinka monta heikäläistä tuolla häärää." Rogar hymähtää kääpiön höpinälle.

Kaikki paranevat 4 pojoa.

Sidottu palkkasoturi avaa silmänsä ja tuijottelee epäluuloisesti lähimpiä tyyppejä.

Lnaij ottaa pari askelta kohti sotilasta ja kyyristyy tämän vierelle. Hän vilkaisee mukamas ohimennen taistelun jälkiä ja veritahroja ympärillään ilmeettömästi, ja sanoo tämän jälkeen rauhallisella äänellä: "No niin. Kerro meille kaikki mitä tiedät alakerrasta, sen vartijoista, ansoista ja muista puolustuksista, niin sinun osaltasi vaara on ohi."

Palkkasoturi kuulostaa hieman yllättyneeltä. "Jaa...? Lupaatko? No, mulle olis voinu käydä huonomminkin..." Hän keräilee ajatuksiaan hetken ja jatkaa: "Ei siellä ole kuin kolme meikäläistä, Celeena ja sit sen ne kaks yököttävää lihamöykkyä. Mä en tiedä mitä siellä on, kun piti jäädä tänne vartioon."

Dhastrach röhähtää nauramaan kuuluvaan ääneen, vaikka se pikaisesti muuttuu vain rajuksi yskimiseksi ja kähisemiseksi. "Hah! Näyttää *kröh* siltä, että olimme kummatkin oikeassa", kääpiö köhisee virne naamallaan, viitoten Rogaria sotavasaralla. Dhastrachin ilme vakavoituu kuitenkin äkisti ja hän katsahtaa palkkasoturia tuimasti. "Lihamöykkyjä? Kuvaile."

"No siis, ne oli... lihamöykkyjä. Siis möykkyjä... lihaa", tyyppi kangertelee. "Kyl niillä jotkut silmät ja suut oli, kai. Ehkä jalatkin. En mä yhtään tiedä mitä ne vois olla mut ei kai nyt mikään luonnollinen vois sellasta olla? Ne oli oikeesti ihan järkyttävän kuvottavia. En oo nähny rumempia kääpiöitäkään. Mut siis, kyl ne tavallaan jotain ihmisen kaltaista ehkä muistutti."

Rogar leikkaa köydestä n. 15 jalkaa pitkän pätkän, josta 10 jalkaa on kiedottuna vangin ympärille. Rogar noukkii vyöllensä yhden lyhytmiekan ja sen huotran. Ja varmistaa köytetyn miehen solmut, että ne ovat varmasti pitävät. Lisäksi hän sitoo köyden (ja miekkosen) kalteriin kiinni. "Varmuuden vuoksi," tämä mutisee mikäli joku asiasta utelee.

Kaiku tyytyy katselemaan vierestä, kun muut paikkailevat itseään ja toisiaan ja kuulustelevat vankia. Lihamöykyistä puhuttaessa hänen silmänsä kapenevat hetkeksi viiruiksi hänen yrittäessään muistella tai päätellä, mistä on kyse. Lopputulosta ei kuitenkaan synny. Jokin kokonaisuudessa hämmentää tengua. "Oletko nyt ihan varma siitä, keitä alhaalla on?"

Mies on vähän nyreä mutta ei tee sen suurempaa vastarintaa, kun Rogar köyttää hänet kiinni. Kaiku ei saa miehestä irti enempää kuin vastauksen: "No joo. Kai sellanen lihamöykky kuulostaa kummalta, mut siis... on teilläki aika ihme joukko. Mikä sä edes oot?"

Dhastrach katsahtaa Kaikun suuntaan nojatessaan sotavasaraan. "Lihamöykyt todennäköisesti viittaavat lemureihin. Paholaisiin. Varataan mukaan hiukan hopeaa, jos löytyy." Kääpiö alkaa jo liikkua lattialuukun luokse, ja matkalla vilkaisee Keravalaista. "Vai miten se oli?" hän kysäisee ohimennen.

Keravalainen murahtaa jotain vastaukseksi ja lähtee kääpiön perään.

Rogar nostaa katseensa Dhastrachiin. "Lemureita? Hopeaa? Tarkoittanet siis aseistusta. Ehtisikö tässä vielä pikaisesti käymään ostoksilla, vai mitä olette mieltä? Tuskinpa Celeena tuolta uloskaan on tulossa muuta reittiä kuin tuota kautta, joten ehkäpä yksi meistä voisi käydä asioilla muiden odotellessa täällä?"

"Mulle puukko", Fionn huikkaa ja heittää pienen rahapussin pöydälle.

Keravalainen mulkaisee Rogaria - hän on erittäin hyvä mulkoilemaan - ja ärähtää: "Haluatko koettaa? Yllätysetu meni jo ja jos olet väärässä, emme saa sitä koskaan kiinni. Jokainen hetki kasvattaa välimatkaamme tai antaa alakerran väelle aikaa valmistautua. Täytyy iskeä nyt."

Rogar kohauttaa olkapäitään ja nostaa kädet ilmaan, "Olkoot..." Rogar ärähtää takaisin, ja viskaa rahapussin takaisin Fionnille ja jatkaa "...Noh, mennäänkö sitten?"

"Mennään vain", Lnaij sanoo. Ennen lähtöä hän kysäisee vangilta: "Vielä yksi asia. Tiedätkö, onko alakerrasta viety mitään pois lähiaikoina?"

"No ei, me tultiin tänne vasta vähän aikaa sitten", vastaa palkkasoturi.

Dhastrach ja Keravalainen näkevät sängyn vieressä olevasta avonaisesta luukusta tikkaat, jotka vievät noin 20 jalkaa alas. Siellä näyttää olevan valaistu huone, jonka kokoa ei voi päätellä vielä, sillä siitä näkyy vain hyvin pieni osa.

"Lähdetään sitten." Lnaij lähtee kapuamaan tikkaita alas.

Kaiku odottaa, että muut menevät edeltä alas.

Dhastrach murahtaa ja lähtee kiipeämään tikkaita pitkin alas varovasti, varmistaen jaloillaan aina jokaisen askelman.

Fionn odottaa, että Dhastrach pääsee turvallisesti alas, ja kiipeää sitten perässä. Alas päästyään hän vetää välittömästi miekkansa ja hakee väijytystä jokaisesta mahdollisesta suunnasta.

Rogar jää ylös vielä Kaikun mentyä, vaitonaisen mietteliäänä tarkastellen huonetta mikäli jotain olisi jäänyt huomaamatta, sekä pohdiskelee köytetyn puheita, kunnes lopulta kapuaa myös hänkin tikkaat alas.

Rogar ei osaa sanoa vangin käytöksestä juuri mitään. Eipä ainakaan ole hyökkäävä.

Jatkuu: The Infernal Vault 2012-09-02 2

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped