Sanastoa

Aasimar
Joku, jonka suonissa virtaa enemmän kuin tippa verta joltain ylemmän maailmantason asukkaalta kuten enkeliltä. Aasimarit ovat yleensä hyviä ja oikeamielisiä.

Abadar
Kaupunkien, vaurauden, kaupankäynnin ja lain jumala. Etenkin taldorilaisten palvoma jumaluus, jonka kirkko on kuitenkin levittäytynyt laajalle sen kaupunkien hyvinvointia edistävän agendan vuoksi.

Chelaxialaiset
(Chelaxian)
Vaaleaihoinen ja tummatukkainen ihmisrotu. Sivistynyttä kansaa, jotka tulevat etelästä, Cheliaxin keisarikunnasta. Vaikkakin Cheliaxissa palvotaan Asmodeusta laajalti, Varisian chelaxialaiset siirtokunnat on perustettu ennen valtion kääntymistä diabolismiin ja pääsääntöisesti seuraavat muita jumalia.

Desna
Unien, matkalaisten ja seikkailijoiden jumalatar. Etenkin varisialaisten suosiossa. Hiekkasärkän ekumeenisen katedraalin merkittävin jumaluus.

Deverin
Yksi Hiekkasärkän neljästä mahtisuvusta. Etnisesti chelaxialaisia. Suvun pää on pormestari Kendra Deverin.

Erastil
Metsästyksen ja rajaseutujen jumala, jossa henkilöityy luonnon kontrollointi ihmisen toimesta.

Hiekkasärkkä
(Sandpoint)
Pieni kylä Varisianlahdella, jonka korvosalaiset kauppiasperheet Kaijitsu, Scarnetti, Valdemar ja Deverin aikoinaan perustivat. Asujaimisto pääosin chelaxialaisia, varisialaisia ja muutama shoanti.

Jorgenfist
Jättiläisherra Mokmurianin linnoitus, korkealla Mustan tornin laaksossa, Rautahuippujen lomassa.

Jätti
(Ogre)
Jättiläisten sukuisia, kolmimetrisiä ja läpeensa pahoja humanoideja. Maailman syöpä. Umpikieroutuneita, tyhmiä, tyypillisesti sisäsiittoisia, likaisia, väkivaltaisia ja yleisesti ottaen täysin vailla minkäänlaisia positiivisia luonteenpiirteitä. Elävät suurissa klaaniyhteisöissä.

Kaamio
(Ghoul)
Epäkuollut hirviö, joka levittää tauteja ja syö ruumiita. Kaamioiden surmaamat muuttuvat usein itse kaamioiksi.

Kaamiokuume
(Ghoul fever)
Kaamioiden levittämä kuume, joka aiheuttaa heikon olon ja lopulta parantamattomana kuoleman. Kaamiokuumeeseen kuolleet nousevat itse kaamioina seuraavan keskiyön hetkenä.

Kaijitsu
Yksi Hiekkasärkän neljästä mahtisuvusta. Etnisesti tianeja. Omistaa Hiekkasärkän lasitehtaan sekä Ruosteisen lohikäärmeen majatalon. Suvun pää Ameiko Kaijitsu.

Ketunratamon kartano
(Foxglove Manor, the Misgivings)
Ketunratamojen vanha sukukartano, jonka Aldern nykyisellään omistaa ja vihjasi joskus korjauttavansa. Tällä hetkellä kuitenkin ränsistynyt autiotalo, jolla on pelottava maine ympäröivällä seudulla, ja joka tunnetaan Pahojen aavistusten nimellä. Hiekkasärkkää piinaava sarjamurhaaja ilmeisimmin on jotenkin sidoksissa kartanoon.

Konnanselkä
(Turtleback Ferry)
Pieni kyläpahanen Kreeginmetsän ja Tuhkametsän välissä Varisian keskiosissa, Savipohjan rannalla.

Korvosa
Varisian etelärannikolla sijaitseva suuri kaupunki. Kulttuuriltaan pääosin chelaxialainen.

Koukkuvuori
(Hook Mountain)
Kreegien jättiklaanin pesäpaikka ja kotikolo Rautahuipuilla.

Magnimar
Suuri kaupunki noin 45 mailin päässä Hiekkasärkästä, rannikolla. Käytännössä Hiekkasärkkä kuuluu Magnimarin vaikutuspiiriin. Magnimariin kestää kulkea Hiekkasärkästä ratsain noin 12 tuntia, eli matka taittuu pakostakin kahdelle päivälle.

Norgorber
Ahneuden, salaisuuksien, myrkyn ja murhan jumala. Tähtikiven kokeen avulla jumaluuteen noussut kuolevainen. Norgorberin kultti on kielletty melkeinpä kaikkialla sivistyneessä maailmassa, Absalomia lukuun ottamatta.

Nylkyveitsimies
(The Skinsaw Man)
Kansan keskuuteen levinnyt nimi sarjamurhaajalle, joka surmasi Banny Harkerin ja Katrine Vinderin sekä seikkailija Rufuksen Hiekkasärkässä.

Puolijätti
(Ogrekin)'''
Myös jätinpenikaksi kutsuttu. Jättien halut ovat kontrolloimattomia ja niillä on tapana pakottaa itsensä milloin millekin olennolle. Näistä epäonnisista kohtaamisista syntyy sitten puolijättejä, jotka ovat tyypillisesti epämuodostuneita ja perivät myös jättien elämänasenteen. Jättien veri sukupuussa ei valitettavasti laimene koskaan tai mitenkään.

Rannickin linnoitus
(Fort Rannick)
Magnimarin valtapiiriin kuuluva linnoitus, jota Mustan nuolen samoojat miehittivät ennen kuin Kreegin jättiklaani valloitti sen. Nykyään Hiekkasärkän ritareiden omistuksessa.

Rautahuiput
(The Iron Peaks)
Pienikokoinen ja pahamaineinen vuoristo, jonka tylyjen huippujen lomaan mahtuvat niin Koukkuvuori kuin Jorgenfistin jättiläislinnoituskin.

Rätselpori
(Riddleport)
Pohjoisin Varisian kolmesta suuresta kaupunkivaltiosta, Korvosan ja Magnimarin kilpailija. Rätselpori on pahamaineinen roistojen, varkaiden ja murhamiesten pesä, jossa vallitsee vahvimman laki.

Sarenrae
Aamunkoiton ja auringon jumalatar. Merkittävä jumalatar etenkin kaukaisilla etelän mailla, mutta varsin suosittu muuallakin militantin hyväntahtoisuutensa vuoksi. Vihaa epäkuolleita.

Scarnetti
Yksi Hiekkasärkän neljästä mahtisuvusta. Etnisesti chelaxialaisia. Omistaa myllyn ja sahan. Suvun pää Titus Scarnetti.

Sczarni
Varisialaisten rikollisten ja varkaiden puoliformaalinen yhteenliittymä. Kaikki sczarnit ovat varisialaisia, mistä johtuu myös paikkaansapitämätön ennakkoluulo, että kaikki varisialaiset ovat sczarneja.

Shoantit
Toinen Varisian alkuperäiskansoista. Elävät primitiivisissä heimoyhteisöissä Storvalin ylängöllä ja Calphiakvuorilla. Ruskettunutta soturikansaa.

Valdemar
Yksi Hiekkasärkän neljästä mahtisuvusta. Etnisesti chelaxialaisia. omistavat kalastuslaivaston ja laivanvarustamon. Suvun pää vanha Ethram Valdemar.

Varisia
Avistanin mantereen luoteisosien kesyttämättömät rajaseudut, joissa sivistystä ylläpitävät yksittäiset kaupunkivaltiot muinaisen Thassilonian raunioiden päällä.

Varisialaiset
Toinen Varisian alkuperäiskansoista. Paimentolaisia ja vaeltajia. Yleensä musta tukka ja ruskeat silmät, oliivinvärinen iho. Rikas kansanperinne, mutta osittain ansaittu maine varkaina ja huijareina.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped