Thaskiel "Mustarastas" Corvall

Cheliaxialainen, Korvosalaisen puolihaltiabardin Falthus Corvallin poika, Thaskiel, on Armin Molthrunen veljen Aamicus Molthrunen tyttären Lidyan poika, siis Khalmaat'n ja Charron pikkuserkku, joka on asunut sukunsa luona tämän vanhempien kuoltua harvinaiseen kuumeeseen noin 9 vuotta sitten. Apoteekkareille ja rohdoskyyppareille tauti oli ennestään tuntematon, eikä siihen löydetty lääkettä tarvittavan nopeasti; Totta puhuen Falthus Corvall ja Lidya Molthrune huhutaan myrkytetyn erinäisten hämärän pimentoon jääneiden välienselvittelyjen seurauksena.

Siitä huolimatta, että on saanut elää yltäkylläisesti ylimyssukulaistensa parissa, Thaskiel on oleskellut suurimman osan aikuisvuosistaan omissa oloissaan hiukan erillään Molthrunen perheestä, ja on nuoruutensa oleskellut serkkujensa parissa, erityisesti Charron kanssa Thaskielilla on yhteistä viehtymys kaduilla maleksimiseen.

Kyynisellä tavalla hilpeä Thaskielilla on pakottava tarve huomaamattomiin ilmestymisiin ja näyttäviin poistumisiin.

Thaskiel, peitenimeltään Mustarastas, (nimi tulee mustasta naamarista, joka peittää silmät ja nenän, jonka nenän kohdalla on mustan, varsin isohkon, linnun pitkä nokka sekä mustasta viitasta) tekee palveluksia rahaa vastaan, eli toisin sanoen suorittaa palkkamurhia. Salamurhaajana Thaskiel on vielä vaatimaton aloittelija, joten asiakkaat ja kohteet eivät ole olleet kovinkaan nimekkäitä, eikä palkat suuria tunteita nostattavia, mutta jostain pitää aloittaa. Koska Thaskiel ei koe tunnontuskia kenenkään tappamisesta, oli se sitten huvin, urheilun vuoksi tai hyödyn saavuttamiseksi, ja koska Thaskiel tekee usein tarpeen mukaan, hän saattaa hyvinkin eliminoida tielleen tulleen ongelman tai esteen kylmän rauhallisesti, esimerkiksi riistää viattoman hengen, vain päästäkseen eteenpäin milloin missäkin tilanteessa. (MOT: Neutral Evil)

Thaskiel pitää tummista väreistä ja silkinpehmeistä kankaista, jotka omalta osaltaan auttavat myös liikkumaan varsin huomaamattomasti, ja hänellä onkin yllään mustaraitainen tummanharmaa silkkikauluspaita, jonka päällä on kiiltävin niitein varusteltu tummanruskea, melko paksu nahkaliivi. Jaloissaan hänellä on varsin siistit mustat housut, jotka näyttäisivät olevan jonkinlaista nahkaa, sekä mustat saappaat joissa on pehmeä pohja, jotka edesauttavat edelleenkin huomaamatonta liikkumista. Päässään Thaskiel pitää naurettavan isolieristä mustaa hattua, jonka toisen puolen lieri on taivutettu ylöspäin. Kumma sinänsä, tämä päähine tuntuu sopivan yleiskuvaan eikä siten pistä hirveästi silmään.

Taustavaikuttajana Thaskielin mentaliteettiin on se, että hänen nuorempi veljensä Thannil kaapattiin samoihin aikoihin kun vanhemmat ilmeisimminkin myrkytettiin, ja viimeaikaisten tietojen rippeiden perusteella Thaskielilla on vahva epäilys siitä kuka tietää asiasta enemmän kuin tarpeeksi: Gaedren Lamm

Näiden kuluneiden 9 vuoden aikana, epäilys veljen kuolemasta on virittänyt suoranaisen pakkomielteen 28 vuotiaalle Thaskisielille: kostaa Gaedrenille, koston joka ei suinkaan tule jäämään huomaamatta mikäli Thaskiel kykenee sen toteuttamaan. Kosto on oleva suloinen ...Ja värjäävä lakanat punertavaksi...

Viimeisin uutinen Gaedren Lammin henkilöllisyydestä, ja vihjaus siitä, että veli saattaakin olla elossa, tai ainakin tieto mahdollisesta olinpaikasta, vetäisi pohjan auki kostonhimon säkistä. Näiden yhdeksän vuoden jälkeen Thaskiel on varsin hämillään tällaisesta uutisesta...

Teknisesti perustellen, Thaskielin isän ollessa puolihaltia, myös Thaskielin suonissa virtaa haltiaverta - vaikka hänen äitinsä onkin puhdasverinen ihminen; tästä voinemme päätellä lähes haltiamaisen ketteryyden johtuvan.

Jatkoa ajatellen, hahmon uraa mallintaen rogue on vahva veto suurimmalta osalta, ensi tasolle ajattelin Fighter tasoa jolla Combat Reflexes featti (Yhteensä 5 Attack of Opportunitya/Round, kitooos) josta jatkaa taas roguena aina viidennelle tasolle asti jonka jälkeen jatkaa Assassinilla.

Kadoksissa olevan veljen nimi on Thannil Corvall.

"Rakkaalla" lapsella on monta nimeä: Thaskielia kutsutaan useimmin pelkästään nimellä "Rastas", joissain yhteyksissä myös nimellä "Näppi".

Male human rogue 1
Neutral Evil Medium Humanoid
Hit Points: (1d8 class + 6 racial + 0 Con + 1 favored class) 15 hp
Initiative: +8
Speed: 30 ft.
Armor Class: 18 (+4 Dex, +3 Armor, +1 Ring of Protection), touch 15, flat-footed 14
Base Attack/CMB: +0/+0
Attack: Masterwork Dagger +5 melee (1d4+1, Crit: 19-20/x2), Masterwork Hand Crossbow +5 ranged (1d4, Crit: 19-20/x2)
Space/Reach: 5 ft./5 ft.
Special Qualities: Sneak Attack +1d6, Trapfinding
Saves: Fort +0, Ref +6, Will +0
Abilities: Str 12, Dex 19, Con 10, Int 14, Wis 10, Cha 10
Skills: Acrobatics +8, Bluff +4, Climb +5, Diplomacy +4, Disable Device +8, Disguise +4, Knowledge (Local) +6, Linguistics +6, Perception +4, Sleight of Hand +8, Stealth +8
Feats: Improved Initiative, Weapon Finesse, Human Martial Weapon Proficiency: War razor
Languages: Taldan, Elven, Varisian, Pidgin/Shadowtongue
Equipment: Masterwork Studded Leather Armor, Masterwork Dagger, Thieve's Tools, Courtier's Outfit with appropriate jewels worth 50 gp, Signet Ring, Ruby Ring of Protection +1, Masterwork Hand Crossbow, Small Steel Mirror

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped