Pelikooste 26.1.2012

On maanantai 9.11. 1721. Syystyöt on saatu päätökseen, palvelijoiden vapaaviikko on takana ja edellisenä lauantaina Hakulisen talossa on järjestetty huikeat tanssit, jossa melkein koko kylä oli paikalla. Osa Wallinin talon väestä toipuu edelleen juhlista. Palvelusväki ihmettelee kovasti keskenään onko Sofia tosiaan vaihtanut taloa sanomatta edes hyvästejä. Kaikki tavaratkin otti mukaansa! Sofia on tunnettu hankalasta ja äkkipikaisesta luonteestaan, mutta kukaan ei olisi uskonut että hän olisi aivan noin tyly.

Vilho on isänsä käskystä lähtenyt jo sunnuntaina hoitamaan kauppa-asioita on palailee aamupäivällä kotiin, parahiksi lounas-aikaan. Jaakko ja Viljami puuhastelevat omiaan kotona ja huolestuvat kun kuulevat äitinsä jättäneen lounaan väliin heikon olon vuoksi. Muutoin perhe aterioi tukalassa hiljaisuudessa palvelusväen rennon puheensorinan ja naurun kuuluessa keittiön suljetun oven takaa. Ainut jota tilanne ei vaivaa on Jaakko. Jaakko suuntaa lounaan jälkeen tietäjä-Maurin mökille tiedustelemaan rohtoa. Vilho saapuu kotiin ja ehtii hädin tuskin syömään kun isä käskee hänet mukaansa rantaan kalakaupoista sopimaan. Isä ei juuri turhia puhele ja Vilhon yllätys on suuri kun isä ilmoittaa haluavansa että poika etsii itselleen morsiamen ja viettävän häitään seuraavana kesänä. Kaupoista sopiminen olikin sivuseikka.

Viljami käväisee pappilassa tarkoituksenaan hieroa omia kauppojaan. Hän joutuukin kälkättävien rouvien keskelle ja yrittää pelastautua tilanteesta lyöttäytymällä suntio Kaalepin seuraan. Kaalepin jutut osoittautuvat kuitenkin nopeasti kummallisiksi ja Viljami päättää jatkaa matkaa. Pimeä puoli saa hetkeksi vallan ja huomaamattomasti Viljamin käsi käy Kaalepin taskulla. Pienen matkan päässä hän pysähtyy tarkastelemaan saalistaan: hiiren pääkalloa. Saalis mikä saalis, toteaa Viljami ja laittaa sen taskuunsa.

Paluumatkalla Viljami kohtaa Albinin ja Vilhon tiellä. Viljami tietää heidän lähteneen sopimaan kaupoista ja on hieman katkera jäätyään ulkopuolelle, onhan hänkin auttanut isää tämän asioiden hoidossa. Kauaa hän ei ehdi miettiä, sillä metsästä kuuluu huuto: ”Huorrrrrat!”. Ääni kuuluu Maarialle, joka seisoo selkä miehiin päin ja nähtävästi puhuu kiville. Viljami houkuttelee Maarian puhe-etäisyydelle muiden vastustuksesta huolimatta. Keskustelun anti jää vähäiseksi Maarian sekavien puheiden vuoksi. Hän kuitenkin ymmärtää yhtäkkiä puhuvansa pirunpojan sisarusten kanssa. Pojat karkaavat tilanteesta kun Maarian huomio keskittyy hetkeksi muualle. Maaria ahdistelee myöhemmin ohi kulkevaa Jaakkoa sähisemällä tälle. Jaakko pelottaa mamman pois kuiskaamalla, ettei Jumalaa ole olemassa.

Perhe kokoontuu ilta-aterialle ja Vilho ja Viljami esittelevät isälleen ideansa lähteä valloittamaan markkina-alaa uudisasutusalueilta. Isä pitää ideasta ja pojat saavat lähteä heti kun uusi kuorma tupakkaa saapuu. Tämän jälkeen väki vetäytyy yöpuulle.

Jaakko valvoo viimeisenä ja pohtii olisiko jo sopiva hetki hänen yöllisille retkilleen, kun kuulee askelia portaissa. Laahaavat askeleet liikkuvat seuraavaksi poikien ovelle. Jaakko nousee hiljaa sängystään ja siirtyy huoneen nurkan varjoihin. Ovi avautuu ja himmeästi hohtava hahmo tulee sisään ja suuntaa ympärilleen katsomatta Jaakon luo. Läpikuultava hahmo on Sofian, tyttö on kalpea ja hänen päänsä vasemmalla puolella on ruma ruhje. Jaakko tajuaa joutuneensa tekemisiin aaveen kanssa. Kohdalle päästyään Sofia kuiskaa Jaakon korvaan ”Etsi minut”. Valonkajoon havahtunut Viljami hypähtää lattialle ja Sofia käännähtää ympäri – ja katoaa. Vilho on myös havahtunut tapahtumiin ja ehtii vilaukselta nähdä hahmon.

Kaikki pojat ovat nyt täysin hereillä ja hämmentyneitä. Viljami ja Jaakko päättävät saman tien ryhtyä selvittämään asiaa ja suuntaavat nuorten suosimalle Kutemanotkolle rantaan. Edellisen lauantain tanssit pidettiin sen lähellä olevassa Hakulisen talossa.Tosin Sofiaa ei näkynyt tansseissa, mutta ehkä tässä voisi olla yhteys? Täysikuu valaisee nuorten matkaa. Rannassa he etsivät aikansa ja lopulta Jaakko hyödyntää kykyjään ja pyytää metsän pieneltä väeltä apua. Hän tekee maahisen kanssa sopimuksen jossa maahinen hankkii tapauksesta tietoja ihmisverta vastaan. Yllättäen Viljamikin osoittaa hallitsevansa erikoisi kykyjä: hän kahlaa rantaveteen ja kutsuu luokseen joukon kaloja. Jaakko ja Viljami toteavat molemmat ymmärtävänsä ylimaallisten asioiden päälle Vilhon tyytyessä puistelemaan päätään. Lopulta pojat toteavat ettei mitään erityistä löydy ja suuntaavat kotiin. Ehkä uni jo viimein tulee.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped