Saaren Kirous

Druidi pieksettiin pahaan kuntoon, joten aikaan syvempään kuulusteluun ei jäänyt. Niinpä päättivät sankarimme jatkaa matkaa eteenpäin. Suuressa meriluolastossa kohdattiin iso joukkio saarella pesiviä droweja, mukanaan merien syvyyksistä kutsuttu miekkavalas. Drowien uhmakkuus katosi piakoin joukkion raakaan tehokkuuteen, mutta pian tuli esiin droweista väkevin, paksuun teräshaarniskaan pukeutunut papitar. Se houkutteli Geraldin veteen, miekkavalaan alueelle. Yukon kuitenkin sai puoliörkin järkiinsä, ja lähti harhauttamaan haukan muodossa valasta. Raivostunut Gerald vaati jo papittaren päätä vadille, kun ksekeytti tämän loitsinnat nuolella. Ling napsi yksitellen droweja ylätasolla, ja lopulta papitar kuoli gerladin mahtavaan kirveeniskuun. Drowit oltiin päihitetty.

Virashi

Ennenkuin ryhmä ehti tuuduttauta rauhaan, kuului käytävistä kijumista. Valkea, läpikuultava haamu, muodoltaan kaunis seireeni. Sen kiljunta sai vangitut Drowhaltiat kalmpenemaan kauhusta ja kuolemaan.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped