Metafysiikan lyhyt oppimäärä

Tässä Nobiliksen universumi sellaisena kuin sitä tässä pelissä käytetään. Voit myös lukea Kosmologia -sivulta kuten Nobiliksen kirja sen kertoo, mikä on joiltain osin tarkempi, mutta jossain määrin erilainen, joten niitä voi käyttää ideoina muttei aina suoraan ohjeena miten asiat ovat. Erityisesti olentotyyppien kuvaukset (lopussa) ovat kuitenkin hyödyllisiä.

Perusasiat

Pelissä pelataan valtoja eli ylimyksiä, jotka ovat käytännössä puolijumalia: he pystyvät todella tahtoessaan täysin mahdottomiin tekoihin, ja periaatteessa heidän tehtävänsä on hallinnoida luomakunnasta jotakin asiaa tai käsitettä eli alaa kuin ainakin vanhat polyteististen uskontojen jumalat. Käytännössä he eivät kuitenkaan ole verrattavissa, koska he ovat tässä tehtävässä ylempiensä asettamina. Imperaattori eli valtias, luomakunnan mahtavimpiin kuuluva olento, otti joukon kuolevaisia ja laittoi näihin osan sieluaan tehden näistä ylimyksiä ja familiansa. Imperaattorit ovat olemassa ensisijaisesti henkimaailmassa, abstraktilla käsitteiden tai ideoiden tasolla, siinä missä ihmisille ja valloille tuttu fyysinen maailma on sen heijastuma. Tämän metafyysisen eron tähden imperaattorit ovat tavallisesti alemmille olennoille melko käsittämättömiä.

Maa ei suinkaan ole ainoa fyysinen maailma, vaan ainoastaan yksi monista suuressa Maailmanpuussa, joka ulottuu Helvettiin upotetuista juurista Taivaaseen kohoaviin oksiin. Voidaan ajatella, että siinä missä Taivas on kaunis ja täydellinen ja Helvetti tämän vastakohta, Puu on muutos ja vuorovaikutus näiden kahden välillä, joka kantaa hedelminään yksittäisiä maailmoja, uniikkeja heijastuksia henkimaailmasta. Tämä kokonaisuus on Luomakunta, jota imperaattorit pitävät yllä ja suojelevat viimeiseen saakka, koska se on heidän luontonsa Luomakunnan osina.

Ei pidä kuitenkaan luulla, että Luomakunta on sinänsä fyysinen olio ajassa ja paikassa, vaikka se sellaisena näyttäytyykin alemmille olennoille. Puu tai maailmat eivät "vie tilaa" luomakunnassa eikä oksien välillä ole tyhjyyttä niitä erottamassa. Vaikka Taivas ja Helvetti ovat luomakunnan rajat (ja nekin ilmentyvät fyysisinä maailmoina siinä missä muutkin), maailma joka on askelen päässä Helvetistä voi yhtä lailla olla askelen päässä Taivaasta. Maailmat ovat ikään kuin solmuja verkossa, ja lukemattomat yhteydet näiden välillä käsitteellisiä yhteyksiä, joista selkeimmät - myyttiset kulkureitit - ovat jopa kuolevaistenkin kuljettavissa, toiset taas ovat merkityksettömiä kaikille muille paitsi imperaattoreille. Käytännössä siis peli tapahtuu ainoastaan fyysisissä maailmoissa, vaikka kulkureitit joskus hämärtävätkin käsityksen siitä, mihin yksi maailma loppuu ja mistä toinen alkaa. Henkimaailman hahmo voi väliaikaisesti kokea kummallisena abstraktiona, jos jokin imperaattori hänet sinne erityisesti tuo (ks. "edistyneempää teoriaa", alla).

Vaikka yksi ylimys pystyisi muuttamaan maailman täysin toisenlaiseksi, he eivät tavallisesti niin tee. Tämä on seurausta imperaattorien ja ylimysten kumpienkin omalla tasollaan pitämästä keskinäisestä kauhun tasapainosta, jossa mikä tahansa suuri muutos laukaisisi muita vastaavia, eikä kaiken päätteeksi ensiaskeleen ottanut ylimys olisi todennäköisesti elossa tai saavuttanut sitä mitä alun perin aikoi. Käytännössä ylimykset toimivat toistensa kanssa tiettyjen kohteliaisuussääntöjen ja etikettien mukaan, jotta eivät leimautuisi uhkaksi siedettävälle status quolle ja siten sekä vertaistensa että imperaattorien vainoamiksi. Tärkeimpiä etikettejä ovat Taivaassa seurattava hierarkiaan perustuva ylempien totteleminen, Helvetissä vallitseva monimutkainen ja porsaanreikiä täynnä oleva normisto, sekä Maasta aloitettu mutta monissa maailmoissa noudatettava Uskollisten laki, Lex Fidelitatis. Lain asetti imperaattoreista kenties mahtavin, valtias Entropia, kaikelle elämälle vihamielinen korruption ruumiillistuma, joka johtaa Maata läänityksenään pitävää Neljän Neuvostoa.

Maa Nobiliksessa on sekä synkempi että kauniimpi (eli dramaattisempi): ihmiset keskimäärin ovat julmempia ja välinpitämättömämpiä, mutta on myös enemmän yksilöitä, jotka todella omistavat elämänsä kaikelle hyvälle ja kauniille. Ylimykset vaikuttavat asioihin, mutta hienovaraisesti, etteivät toisi valtias Entropian vihaa omalle, familiansa ja imperaattorinsa päälle. Yksi keino vaikuttaa on käyttää Entropian itsensä perustamaa ja siten suojelemaa cammoraa, "järjestöä" tai oikeastaan löyhää verkostoa yksittäisiä ja ryhmittyneitä kuolevaisia, joilla on eri syistä pääsy osaansa suurempiin voimiin.

Maailmanpuun Ulkopuolella on ei mitään ja jotain, mutta alemmille mielille se on yhtä käsittämätön (vaikka toisella tavalla) kuin henkimaailma. Sieltä pyrkii myös tulemaan ja hyökkäämään olentoja, Ulkopuolisia luomakuntaan sisälle, mikä tyypillisesti on luomakunnan olentojen kannalta ei-suotavaa. Näistä pahimpia ovat ekskrusiaanit, joita vastaan imperaattorit jatkuvasti henkitasolla taistelevat. Joskus hyökkäykset tulevat läpi fyysiseen maailmaan henkimaailman sijaan, jolloin imperaattorit käskevät ylimyksensä hoitamaan asian.

Sota ei kuitenkaan tarkoita, etteikö luomakunnan sisällä olisi suuria jännitteitä. Maa ja koko luomakunta on taistelukenttänä kylmälle sodalle, jota käydään eri ideologioiden, koodien, välillä. Koodit näkevät luomakunnan tietyllä tavalla, ja tahtoisivat levittää oman oikean tapansa kaikkien muidenkin keskuuteen. Imperaattoreille koodit ovat osa niiden luontoa ja siis täysin ohittamattomia, ja he odottavat ylimystensä seuraavan omaansa, vaikka läheskään aina näin ei ole. Koodeista Taivaan mielestä kauneus (huom. ei hyvyys) on korkein prinsiippi ja kaiken mitta, kun Helvetti pyrkii vääristämään olemassaolevaa omiin tarkoituksiinsa, pitäen tätä korruptiota ja sen päämääränä olevaa voimaa kaikkein tärkeimpinä. Valo pyrkii pelastamaan ihmiskunnan (lähes) hinnalla millä hyvänsä, kun taas Pimeys pyrkii saamaan ihmiset tuhoamaan itsensä. Villi on alunperin Ulkopuolelta tullut, mutta Luomakuntaan asettunut ja (enemmän tai vähemmän) sinne hyväksytty joukko olentoja (näitä kutsutaan nimellä masha), jotka arvostavat eniten vapautta, erityisesti vapautta niistä kahleista, joihin "oma osa luomakunnassa" kutakin sitoo. Tosijumalat on yhteisnimitys imperaattoreille, jotka ovat yksittäisinä tavallisissa maailmoissa mahtavimpia, mutta jotka seuraavat kukin vain omia koodejaan eivätkä muodosta erillistä voimatahoa. Kaikista vahvimmat eivät kuitenkaan yleensä edes halua astua maailmoihin: Aaronin käärmeet ovat Maailmanpuusta syntyneet ja pyrkivät pitämään Puun puhtaana kaikista muista vaikutteista. Lisäksi on pienempiä koodeja tai koodiensa tulkinnassa lähellä toisiaan olevia koodien sisäisiä imperaatorien ryhmittymiä, mutta näillä ei poikkeustilanteita lukuunottamatta ole merkitystä koko luomakunnan tasolla.

(Huom: Taivas ja Helvetti ovat sekä maailmoja, voimakkaita tahoja että koodin nimiä, eikä näitä pidä sotkea keskenään. Tahona "Taivas" on niiden Taivas-maailmassa asuvien enkelien joukko jotka seuraavat Taivaan koodia, mutta Taivaan maailmassa asuu muitakin, kaikki enkelit eivät seuraa tätä koodia, ja toisaalta on monia jotka eivät ole enkeleitä tai elä Taivaassa mutta silti seuraavat Taivaan koodia. Samoin Valon, Pimeyden ja Villin kohdalla voidaan samalla sanalla puhua sekä koodista että siitä periaatteessa samaa mieltä olevasta mutta usein organisoitumattomasta joukosta, jotka seuraavat ko. koodia. Näillä ei kuitenkaan ole yksittäistä maailmaa jonne niiden voima keskittyisi tai yhteisiä sääntöjä Taivaan ja Helvetin tavoin, ja siksi ne ovat tavallaan heikompia.)

Maalla ja ihmisillä on erityinen osa luomakunnassa: jopa kaksi yleisesti tunnustettua ja vahvaa koodia keskittyy heidän kohtaloonsa, suuret voimat ovat erityisesti kiinnostuneita Maasta, ja monet imperaattorit valitsevat ylimyksiksi nimenomaan ihmisiä. Tämä on jossain määrin ihmetyksen aihe myös ylimyksille, vaikka imperaattorit vaikuttavat pitävän sitä luonnollisena. Yksi yleinen väite on, että siinä missä muut tiedostavat olennot ovat maailmojensa synnyttämiä ja muokkaamia, ihminen luotiin Luomakunnan mukana, joidenkin mukaan Luojan kuvaksi. Ihmisiä myös elää monessa eri maailmassa, vaikka suurin yksittäinen populaatio onkin Maassa. Osa näistä on imperaattorien kuljettamia (Valon imperaattorit suojellakseen, Pimeyden imperaattorit tuhotakseen, tai Helvetin ja muut käyttääkseen omiin tarkoituksiinsa), mutta tarinat ensimmäisistä ihmisistä kertovat kuinka he kulkivat itse maailmoista toisiin ja suorittivat ihmeitä, joihin nykyiset eivät enää pysty.

Edistyneempää metafysiikkaa

Luomakunta mukautuu mahtiolentojen oikkuihin antamalla kuolevaisten ymmärtää vain "proosallisen" eli fyysisen maailman, missä tiede ja järki selittävät kaiken tapahtuvan. Maailma pyrkii sopeuttamaan sisältöään vaikka muokaten historiaa saadakseen ylimysten ihmeet sopimaan loogiseen kokonaisuuteen.

Katseella ylimys pystyy näkemään myyttisen maailman, sen kuinka maailma rakentuu hengistä, jotka toteuttavat luontoaan luomakunnan osina. Kun pieni kasvin henki tahtoo ja pyrkii kasvamaan ja levittymään, fyysisessä maailmassa tämä tahto ilmenee luonnonlakeina jotka saavat sen tekemään niin. Sama pätee ihmiseen, vaikka tiedostavissa olennoissa tuo tahto, sielu, muodostaakin fyysiseen maailmaan tietoisuuden. Kun olennon luonnollinen osa maailmassa siis sisältää itsensä tiedostamisen, siitä saattaa emergoitua tiedostavan mielen tahto olla jotakin muuta kuin mitä on ("vapaa tahto"), vaikka useimmat tiedostavatkin mielet vähitellen asettuvat henkensä osoittamalle paikalle.

Kaikki henget siis sisältävät jumalallista voimaa, luomisen ainetta, ja niiden osa luomakunnassa tuon voiman laadun perusteella, joka tekee hengille luonnolliseksi toimia kuten toimivat. Mahtavammat henget, kuten ymerat, hengistä suurimmat, pystyvät kuitenkin suostuttelemaan vähäisempiä henkiä toimimaan luontoaan vastaan jos se niiden omaan luontoon kuuluu. Imperaattorit ovat ymeroita, joiden osa luomakunnassa on erikoinen: huolehtia jostain luomakunnan osasta (tavallaan siis meta-osa...). Tällöin niiden luonto ajaa niitä muuttamaan luomakuntaa. Vaikka imperaattoreilla on oma heijastumansa eli fyysinen ruumis (jota ylimykset suojelevat tämän pyhäkössä, tätä tarkoitusta varten luodussa omassa maailmassa), fyysiseen maailmaan keskittyminen on heille erityinen ponnistus, ja siksi he toimivat välikäden kautta luoden ylimyksiä agenteikseen.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped