Hahmot Kalmisto Seikkailut: Polttouhri Nylkyveitsimurhat Koukkuvuoren verilöyly Kivijättiläisten linnoitus Sankarten synnit Xin-Shalastin tornit Maailma Muuta |
RiimuvaltiainNousu / Peli20
TapahtumatSyvällä Jorgenfistin alaisissa käytävissä, vaivihkaisesti etenevät sankarit jättivät maagisen kirjaston taakseen ja etenivät käytävästä omituiseen, epäsäännölliseen kammioon. Kammiossa ei ollut nähtävissä ainuttakaan suoraa kulmaa tai nurkkaa, jota ei olisi pyöristetty. Syykin tähän paljastui pian - sinne oli sidottu kolme Tindaloksen koiraa, kammotusta ajan ja ulottuvuuden tuolta puolen, jotka olisivat päässeet nurkkien geometrian kautta pakoon. Vaikka hirvitysten mustien silmien kylmä katse ja neulanterävät hampaat uhkaavia olivatkin, sankarit surmasivat ne nopeasti ja jatkoivat matkaansa seuraavaan kammioon. Heti Gelrickin astuttua ryhmän kärjessä suureen saliin, heidän silmiensä eteen laskeutui sankka sumu. Jostain huoneen perukoilta he kuulivat syvän ja karhean äänen puhuvan loitsusanoja unohdetulla kielellä: "MOK MOK MUR MUR!" Kamppailusta tuli pitkä ja vaikea kun Mokmurian - sillä hän tämä ilmestys oli - käytti voimakasta ja muinaista taikuttaan, paiskoen seikkailijoita ympäri huonetta ja vääristäen itse painovoimaa. Silf sai tuta useammin kuin kerran myös Mokmurianin suuren ryhmysauvan, jota tämä käytti jättiläisen voimin. Lopulta kuitenkin jättiläinen totesi jääneensä alakynteen ja yhden viimeisen loitsun heitettyään katosi näkyvistä kokonaan. Ryhmän maagikot ymmärsivät taian olleen ulottuvuusportti ja että Mokmurian ei ollut enää läsnä. He päättivät vetäytyä äkkiä ennen kuin jättiläinen palaisi parannettuna ja apuvoimien kera. Heillä oli onnea, sillä paluumatkalla läpi linnakkeen ylempien luolastokerrosten, eräästä käytävästä kaikui loitsumessu. Lyhyen tiedustelun perusteella siellä oli Mokmurian, sekä kaksi vähäisempää lamiaa jotka loitsivat tähän parannusta. Tämä ei ollut vielä ehtinyt kerätä apujoukkoja! Ratkaisu oli yllätyshyökkäys ja rynnäkkö. Raivoisa taistelu oli lyhyt ja ruma, ja sen päätyttyä molemmat lamiat lojuivat kuolleina maassa, ja Mokmurianilla oli keuhkoissaan Sir Gelrickin miekka. Metelin houkuttelemana paikalle ilmaantui partio kivijättiläisiä, joiden naispuolinen päällikkö katsoi hyväksyvästi kuollutta entistä johtajaansa. Tämä esitteli itsensä Connaksi, josta Pitkähammaskin oli puhunut, ja kertoi seikkailijoiden saavan päivän etumatkan ennen kuin hän lähettäisi takaa-ajopartion. Sitten hän lähti nuija olalla etsimään jotakuta nimeltä Galenmir. Seikkailijat, velmusti, vetäytyivät useammaksi päiväksi luolien aliseen kirjastoon tutkimaan muinaista Thassiloniaa. PäivämäärätGozranin 13.-19. päivä 4708 AR. Sivuhahmoja
Palkkiot
Koska 3 hinnatonta kamaa tulee tod.näk. käyttöön, niin myydyistä lewteistä jä sankareille rahaa käsiin 9738 gp 9 sp per sankarlärvi. PalauteLopputaistelut menivät oikein mukavasti. Vaikka sessio oli lähes kokonaan miekanheilutusta, siihen ei kerennyt tympääntyä, tai ainakaan minä en kerennyt. Ja verrattuna Ohdakepäähän resurssit riittivät hyvin tällä kertaa. Ahh, kirjasto. ~Veltzeh Olipas muuten paljon makoisampi sessio kuin edellinen. "Mok mok, murr, murr" tosin sai mut hajoamaan joka kerta, mikä hieman sävytti muuten vakavaa ja hurmeensävyistä lopputaistelua huumorilla. Pidin Tindaloksen hurtista ja mokmurilaisen taktiikoista (reverse gravity+telekinesis=barbaaripikkelssiä) ja lopun historianluento elävöitti koko kampanjaa kunnolla. Langat alkavat kerääntyä samaan vyyhteen ja muutenkin on pollea olo onnistuneesta ryhmätaktikoinnista. Hei Veltzeh, tässä olisi Jearikselle kiinnostava featti: Focused Shot. Stop the press, Focused Shot on Advanced Player's Guidessakin, ja siellä preqit on samat miinus Kyonin affinity. Eli ota se ihan rauhassa. Mainio featti. Niin ja Nite, pistä nyt noi "sumunpilkkojalinssien" ja "riimukaavun" statsit tänne. Leveliäkään ei tullu, prkl. Murh, kuolo! ~Muser Tulipas leveli! Mulla on jopa lähes 12000 expaa yli levelin (eli siis 116980). Fukshite, olin unohtanut lisätä edellisen skenun expoihini. Tanx. Joo, knowledgen pitää nimenomaan olla (Kyonin), koska se feat on local. Ei knowledge(Varisia) auttaisi jonkun kyoniniittitaistelutyylin tuntemisessa. Ja ota vaan bracerit, ne on just nappiinsa sulle, plus niitä voi boostia +6:ksi ja +8:ksi sitten kun on hynää. Sauva on aika turha mielestäni ja sormusta Michiell ei tarvitse. Om nom, nyt voin ottaa joko Alignment Channelin tai Heighten Spellin tai Furious Focuksen tai Bouncing Spellin tai Crafting Featin(Craft Wondrous Item, Craft Rod, etc)...äh. ~Muser |