Pelaajahahmot Maailma Keskustelu Koukkuvuoren verilöyly
Nylkypuukkomurhat Uhritulet |
Tiennäyttäjä / Peli9
TapahtumatPrologiRautanuolet, Hemlock ja Isä Zanthus organisoivat koko lähitienoon puhdistuksen lopuista ghuuleista, eloonjääneiden etsimisen ja ghuulikuumeeseen sairastuneiden saattamisen joko hoitoon tai haudan lepoon. Rautanuolet ovat tämän jälkeen viimein vapaita lähtemään kohti Vorelin turmaa. Todo
Vorelin turmaRautanuolet saapuvat Foxgloven kartanolle. Heti kartanon pihassa heidän kimppuunsa käy valtava parvi ghuuleiksi muuttuneita variksia ja muita haaskalintuja. Epäkuolleet räkätit onnistutaan kuitenkin kukistamaan. Kartanon sisällä Rautanuolet törmäävät kerta toisensa jälkeen hengenvaarallisiin aavemaisiin manifestaatioihin, joista palapelimaisesta alkaa muodostua Vorelin turman koko synkän historian kuvaus. Kartanon ylimmässä kerroksessa, lukitussa pienessä huoneessa kohdataan kammottavaksi epäkuolleeksi olennoksi muuttunut Iesha Foxglove, Aldernin edesmennyt vaimo. Käydään kiivas taistelu, joka päättyy vasta kun poikkeuksellisen sinnikkään kalmon kallo murskautuu Onawan maansärkijän voimallisesta iskusta. Epilogi
Käytyään läpi Foxgloven kartanon kolme maanpäällistä kerrosta Rautanuolet suuntaavat kellaritiloihin. Peli 9 sivuhahmoja:
Kokemus:
17'200 / 5 = 3'440. Hahmoilla nyt kullakin yhteensä 18'700 +1000 Esonilla, Durgalilla ja Crionilla. Tasolle kuusi tarvitaan 23'000.
Muut palkkiot:
PalauteAloitan antamalla palautetta itselleni: Muuten hyvä, mutta pelinjohtaja oli ulkona kuin lumiukko kaikissa mallinnustilanteissa. Lisäksi kummitustalo-fluffia oli vaan ihan liika sisäistettäväksi eikä kokonaisuudesta näin ollen muodostunut riittävän eheää tarinaa. Perkele. -Navdi Kuten tekstiviestissä mainitsin: taistelunmallinnus roolipeleissä on dilemma. D&D:n ratkaisu on minusta tyhmä, mutta se toimii. Talo oli tunnelmallinen. Sinä on kuitenkin nuo D&D-ongelmat. Monessa muussa pelissä se olisi mekaniikkojen takia tunnelmallisempi. Tässä ne mekaniikat on niin päälleliimattu, että se latistaa tunnelmointia. Oli jotenkin harmi, että aave hoidettiin taas kuten muutkin vastukset: vain hakkaamalla. -sope Juu, mekaniikka latistamassa tunnelmaa ja mekaniikka pakottamassa väkivaltaiseen ratkaisuun. Jossain "tarinankerrontapelissä" olisi ollut ihan ok, että tilanne ratkeaa suoraan peilin näyttämisestä revenantille, mutta jos on kerran päätetty pelata RAW dunskua niin.. -Navdi Yleistä palautetta. Musta pelikerta meni jotenkin nopeasti, tai en kokenut niin vahvaa immersiota kuin joillain aiemmilla pelikerroilla. Luulen, että nämä kummatkin juontavat samasta syystä. Huoneet/käytävät tuntuivat minulle irrallisilta enemmän kuin yhdeltä kokonaisuudelta, talolta. Taisteluissa pidin kaivoon pakenemisesta ja peilin käytöstä, koska ne toivat maailmaa mukaan A4-avaruuteen, jossa taistelut on aiemmin käyty. Parin portaikon äärellä käyty kinastelu siitä mennäänkö ylös vai alas oli musta harmillista. Johtuiko se siitä, että pelaajilla oli eri käsityksiä siitä, mitä pelikerralta halutaan? Oliko Juhanin "älkää juosko" vihje pelikerran alussa tarkoitettu muotoon "kolutkaa jokainen nurkka ennen kuin menette pääpahiksen luo"? Oli miten oli, tuo kinastelu on musta edelleen pelaajana häiritsevää. -Samuli |