Kruunusota

Megaera-tausta

Ulkonäkö

Taustatarina

Antinuksen suku on kautta aikain palvellut kunniakkaasti Taldorin armeijassa, ja tuottanut monia korkea-arvoisia upseereja, joista kuuluisimpana Gregor Antinus joka johti voittoisasti rykmenttiään kuiskaavaa Tyrannia vastaan. Kaksitoista vuotta sitten, Megaeran isä joka oli falangin kapteeni, Etrigan, otettiin kiinni asemansa väärinkäytöstä ja korruptiosta. Sotaoikeus tuomitsi hänet nopeasti suljettujen ovien takana ja langetti hänet elinkautiseen vankeuteen. Pian perheelle kuitenkin kantautui tieto että Etrigan oli tappanut itsensä vankeudessa ja jättänyt viestin jonka mukaan hän tunnusti tekonsa ja häpeänsä.

Tämän jälkeen Meg ei ollut enää tervetullut sotilasakatemiaan, ja perheen omaisuus ja asema olivat mennyttä. Niinpä nuori nainen lähti etsimään onneaan Korvosasta, ja sen naistaistelijoiden eliittiyksiköstä, harmaista neidoista. Meg taisteli kuningatar Ileosan joukoissa, ymmärtämättä olevansa historian väärällä puolella. Kun Ileosan kukistuminen lähestyi ja verenpunaisen valtaistuimen hulluus kärjistyi, Meg vihdoin tajusi kenen riveissä hän seisoi, ja vastoin koulutustaan ja kunniiansa hän pakeni takaisin Taldoriin ennen kuin harmaat neidot hävitettiin kokonaan.

Meg kunnioittaa edelleen koulutustaan ja harmaiden neitojen taistelutyyliä, ja toivoo voivansa kohottaa uuden yksikön eliittisotilaita, jotka tällä kertaa seuraisivat oikeudenmukaista kuningatarta, taldorin prinsessa Eutropiaa.

Korvosan kampanjan jälkeen, Meg on toiminut palkkasotilaana, henkivartijana ja sotilasneuvonantajana Lady Martella Lotheedin palveluksessa.

Päämäärät:

Suhteet:

Salaisuudet:

Powered by pmwiki.

page last modified on 2018-07-05 11:22