Vihollisten jäljillä

(:toc:)

Prologi

Tutkittuaan Asvigin talon ja nähtyään talon isännänä menehtyvän alaistensa tapaan, seikkailijat suuntasivat kohti Keihäänkärki-niemeä, tarkoituksenaan pelastaa Ulf Snorri Kivisilmän hautajaislaivasta. Matkalla Halla sai tuulessa viestin Ukshakkalta, joka kertoi heille pienen suojaisan rannan sijainnin jossa heitä odotti viisi kajakkia.

Hautajaislaiva

Seikkailijoilta ei kestä kauaa oppia hallitsemaan kiikkeriä kajakkeja, Halla ja Titos ymmärtävät homman jujun nopeasti. Pian he kaikki seisovat pitkälaivan kannella, joka on selkeästi rakennettu hautajaisia varten, normaalisti pitkälaivassa ei ole kantta. Titos tarkistaa ruumiin joka on kokon päällä, "ruumis" paljastuu puiseksi nukeksi. Kannen alta kuuluu ketjujen kilinää, joten seikkailijat suuntaavat sinne.

Kannen alla on heikosti tilaa, kiitos rakennetun kannen. Alhaalla on paljon hautajaisrojua ja muistoesineitä mutta ei merkkiäkään Ulfista. Laivan toisessa päässä leijuva sankka sumu ei tee hautajaislaivasta yhtän mukavampaa, eivätkä myöskään sumun seasta kuuluvat örähdykset. Tumma hahmo astuu esiin, vettä tihkuen haavoista ja muista kehon aukoista. Hallan silmät laajenevat hänen tajutessaan mikä heidän edessään on: draugri, elävä kuollut jonka kohtalo oli kuolla hukkumalla. Epäkuollut kohottaa kirveensä ja lähtee raahustamaan kohti seikkailijoita!

Ahdas tila haittaa molempia osapuolia, vain Halla saa osuman Snorrin kirveestä. Isku on voimakas mutta imee myös Hallan elämänvoimaa mennessään, mikä on vähintäänkin riittävä varoitus muille, epäkuollut pitää voittaa nopeasti! Nazrak ja Titos piirittävät olennon ja Nazrakin vahvat lyönnit ovat sille lopulta liikaa, Nazrak leikkaa epäkuolleet keskeltä kahdeksi kappaleeksi.

Alakansi tutkitaan nopeasti, tavoitteena löytää Ulf jos tämä on piilotettu aarteiden alle mutta miehestä ei näy jälkeäkään. Samoin Suishenista ei näy jälkeäkään. Seikkailijat miettivät mitä seuraavaksi, heidän vihjeensä osoittautui vääräksi. Kuitenkin seuraava tavoite kirkastuu nopeasti, yläkannelta kuuluu miten kokko roimahtaa liekkeihin!

Aivan itsestään kokko ei ollut syttynyt, kannella on neljä mustaan pukeutunutta hahmoa jotka ilmeisesti ovat saapuneet varmistamaan hautajaislaivan rauhan. Seikkailijoiden kajakit lipuvat jo kauemmaksi, viholliset ovat irrottaneet ne laivasta. Kuin yhteisestä ajatuksesta viholliset käyvät taisteluun!

Halla ohjeistaa Titosta vielä tarkistamaan kokon sisältä, olisiko Ulf siellä, samalla kun itse hyökkää yhden vihollisen kimppuun. Samoin Nazrak ottaa yhden vihollisen itselleen, näiden käydessä vastahyökkäykseen. Titos loikkaa kokkoon ja rysäyttää sen kasaan mutta sisältä ei paljastu ihmistä, sen sijaan Titos on pahasti liekkien piirittämänä. Halla irrottaa omalta viholliseltaan pään harteilta ja aloittaa sotalaulunsa, saaden uuden vihollisen kimppuunsa. Titos loikkaa kokosta tätä vihollista päin, tönäten tämän pois laivasta. Tulen leviäminen yllättää kaikki taistelun osapuolet ja yksi vihollisista jää tajuttomana makaamaan liekkeihin muiden paetessa. Pian jäljellä on enää yksi hyökkääjä joka otetaan vangiksi. Seikkailijat pakenevat vihollistensa kanooteilla hautajaislaivasta, joka uppoaa pian hyytäviin syvyyksiin.

Yöllä seikkailijat koittavat vielä kuulustella vankiaan mutta tämä ei kerro heille mitään, edes Spivey ei voi auttaa heitä. Nazrak ja Titos päättävät antaa vangin mennä mutta tämä hyökkää heti Titoksen kimppuun, menehtyen Nazrakin salamannopeaan miekan iskuun, joka leikkaa vangin kurkun auki.

Uusi, ei niin rauhallinen, päivä Kalsgardissa

Nukuttuaan kunnon yöunet seikkailijat heräävät kaatosateeseen. Aamiaisella he kuulevat Ukshakkan lähteneen illasta Shelynin temppelille, antaen Ameikolle savikiekin jossa on Shelynin tunnus. Yllättyneenä tästä ratkaisusta Titos ja Halla päättävät lähteä tapaamaan Ukshakkaan, kiittämään yöllisestä avusta ja kertomaan Ulfista. Nazrak ei ota osaa tähän keskusteluun vaan lähtee taas käymään Jadekorttelissa, kertoen tästä Sandrulle.

Matkalla Shelynin temppelille Titos ja Halla näkevät suurehkon miesjoukon joen äärellä, kaupungin vartijat onkivat jotain ylös joesta. Pian selviää, että joessa on kuollut mies, Juopuneen Viikingin baarimikko! Halla onnistuu kuulemaan miten tämä oli kuollut, yksi pisto sydämeen selkäpuolelta. Kaksikko jatkaa matkaa kohti temppeliä.

Tällä välin Nazrak on hoitamassa omia menojaan Jadekorttelissa ja kun hän on palaamassa takaisin, hän huomaa miten nuorehko poika varjostaa häntä. Oveluudella Nazrak nappaa pojan ja hieman kyselee miksi poika seuraa häntä. Tämä kertoo saaneensa pari lanttia siitä hyvästä, että seurailee Nazrakia, kertoen mistä hän tulee ja minne menee. Nazrakin kysyessä, poika kuvailee palkan maksaneen miehen isoksi, parrakkaaksi ulffeniksi joka peitti kasvonsa tiukasti hupullaan. Pojan oli tarkoitus viedä tiedot Nazrakin liikkeistä Tulikorttelissa sijaitsevaan punaiseen tynnyriin. Nazrakilla on suunnitelma ja käskee pojan ohjata hänet sinne.

Titos ja Halla saapuvat Shelynin temppelille mutta yllättyvät nähdessään sen: suuri kivinen olento hakkaa temppelin julkisivua kappaleiksi, jossain näyttäisi makaavan tajuton pappikin. Heidät aistiessaan, kiviolento kääntyy heitä kohti ja aloittaa rynnistyksensä. Halla ja Titos ymmärtävät olevansa pulassa. Titos kiinnittää olennon huomion itseensä ja Halla lähtee pelastamaan pappia, joka makaa vähän matkan päässä. Titos pakenee talojen väliin mutta ottaa osuaman pari ja todellakin ymmärtää ettei tämä ole vihollinen jonka hän voi yksin voittaa. Kiviolento seuraa häntä, yrittäen tunkea itsensä talojen väliin. Halla parantaa papin tajuihinsa ja ohjeistaa tätä pakenemaan.

Nazrak saapuu Tulikortteliin mutta häntä varjostanut poika ei näytä löytävän tynnyriä. Pettyneenä Nazrak kiinnittää huomionsa väkijoukkoon joka pakenee vähän matkan päästä, nähden myös punarintaisen korpin lentävän pois läheiseltä kadulta. Päättäen tarkistaa tilanteen ja metelin, joka kadulta kuuluu hän lähestyy katua. Yllätys on melkoinen kun hän huomaa kahden toverinsa taistelevan suunnatonta kiviolentoa vastaan: Hallan parantamassa loukkaantunutta ja Titoksen houkuttelemassa olentoa kujalle.

Nazrak käskee hevosensa, Bravoksen hyökätä olennon kimppuun kun Halla samalla käy myös taisteluun loitsunsa avulla. Nazrak itse lähestyy rauhallisemmin ja tarkkailee tilannetta. Bravokselle on käydä kuitenkin huonosti, kivielementtaali kyllästyy Titoksen pakoiluun ja täräyttää hevosta kaikella voimalla. Hevonen pakenee ja saa uuden iskun, kaatuen tajuttomana maahan. Seikkailijoiden vastaisku jää hieman kesken, kun olento katoaa paikalta, kutsumisloitsun aika tuli täyteen.

Ukshakkan kohtalo

Yin-Po, Shelynin pappi jonka Halla pelasti raunioista kertoo kivielementtaalin hyökänneen tyhjästä hänen ja temppelin kimppuun. Seikkailijoiden kysyessä Ukshakkasta, pappi välttelee kertomasta naisesta mutta näyttäessään savikiekkoa Yin-Po kertoo hänen varjelleen Ukshakkan piilopirtin salaisuutta. Hän lähtee näyttämään piilotaloa mutta sen ovi löytyy auki murrettuna. Titos ja Halla syöksyvät sisään, vain löytääkseen taistelun jäljet. Yin-Po kertoo odottaneensa ulkona Kelda Häränteurastajaa, jolle he ovat tarjoamassa työtä. Peläten ystävänsä puolesta, Halla lähettää Nazrakin varmistamaan että Kelda on kunnossa. Hän ja Titos tutkivat piilopirtin.

Tutkimus paljastaa muutaman asian: Ukshakka ei antautunut taistelutta, seinästä löytyy muutama myrkkyneula sekä pitkiä, millekkään linnulle liian suuria sulkia. Nazrak törmää Keldaan tämän kotiovella, joka on hyvin kummissaan saamastaan huomiosta. Nazrak tarjoaa soturille kyydin temppelille, jossa ollaan hyvin huojentuneita tiedosta, että hän on kunnossa. Hetken pohdittuaan tilannetta, Halla ja Titos suuntaavat takaisin karavaanille kun taas Nazrak ottaa yöllisiltä hyökkääjiltä löydetyn jadekorpin ja suuntaa Fynn Snaevaldin luokse.

Seuraava siirto

Karavaani on tyhjillään, Sandru kertoo Ameikon, Shalelun, Koyan ja Spiveyn lähteneen kaupungille katselemaan nähtävyyksiä kun taas Bevelek ja Vankor ovat tuhlaamassa palkkaansa. Titos ja Halla kertovat yölliset ja tämän päiväiset tapahtumat Sandrulle, joka huolestuu tilanteesta. Tällä välin Fynn Snaevald kertoo Nazrakille jadekorpin olevan salamurhaajakilta Jäätyneiden Varjojen symboli. Nazrak kertoo heidän yöllisestä juoksemisesta sekä Asvigin kohtalosta, joka järkyttää vanhaa miestä.

Nazrakin palatessa karavaanille seikkailijat ja Sandru aloittavat suunnitelmien punomisen. Kuultuaan Jäätyneistä Varjoista, Titos haluaa pukeutua "ninjaksi" (mitä hyökkääjät ilmeisesti olivat) ja koittaa näin saada kontaktin näihin hyökkääjiin. Muiden mielestä suunnitelma on mielipuolinen mutta Nazrakin kerrottua varjostajastaan saadaan aikaan uusi suunnitelma: houkutellaan heitä seuraavia vihollisia tai muita esille ja koitetaan saada tietoa irti. Sandru käy hankkimassa Titokselle valepuvun, Halla toimii houkutuslintuna ja Nazrak varmistajana Bravoksen kanssa.

Seikkailijat suuntaavat Jadekortteliin, Titos ja Halla nyt ensimmäistä kertaa ja laittavat suunnitelman täytäntöön. Hieman yli tunnin palloiltuaan korttelissa Titos huomaa, miten kattoja pitkin Hallaa seurailee ihmishahmo. Sopivalla hetkellä hahmo virittää jousensa ja tähtää Hallaa, Titos koittaa loikata nuolen eteen muttei ehdi!

Nopeasti Titos kuitenkin tointuu tästä epäonnistumisesta ja juoksee kuin salama talon viereen ja on muutamalla loikalla katolla, salamurhaajan vieressä. Halla aloittaa myös kiipeämisen katolle, Nazrakin katsellessa mitä kautta vihollinen mahtaisi koittaa karkuun. Salamurhaaja on nainen, joka koittaa osua Titokseen nuolella mutta turhaan. Titos huomaa naisen kaivavan taikajuoman esille. Komealla potkulla Titos särkee pullon ja kaataa naisen maahan. Halla pääsee katolle ja hyökkää maassa makaavan kohteen kimppuun. Naisen vielä yrittäessä pakoon, Titos ja Halla iskevät häntä ja tyrmäävät tämän komeasti. Nazrak löysi aiemmin salamurhaajan hevosen ja oli paikalla odottamassa jos tämä olisi päässyt niin pitkälle.

Miettien mitä salamurhaajalle uskaltaa tehdä, ettei tämän pää räjähdä, Halla ehdottaa visiittiä Asvigin vaimon, Helvan luokse. Jonkinlaisena loitsijana tämä voisi ehkä auttaa heitä. Yhdessä tuumin seikkailijat suuntaavat Helvan luokse.

Epilogi

Helvan loitsu pakottaa salamurhaajan puhumaan totta ja tämä kertoo työnantajastaan, parrakkaasta isosta miehestä Kirves-Jorganista, joka maksoi hänelle etukäteen seikkailijoiden tappamisesta. Nainen kertoo myös kadun, jolla hän ja Jorgan sopivat tappokeikasta mutta salamurhaaja ei tiedä mitään Ukshakkan kohtalosta tai siitä mikä aiheutti Asvigin kuoleman. Seikkailijat päättävät päästää salamurhaajan menemään, uhaten tätä pahemmalla kohtelulla jos he enää kohtaavat.

Seikkailijat antavat Helvalle salamurhaajalta löydetyn kullan ja suuntaavat takaisin karavaanille lepäämään. Päivä on ollut rankka ja pitkä. Heillä lienee nyt jokin suuntaa vihollistensa löytämiseksi mutta liekö se riittävästi, heitä vastassa on sentään salamurhaajakilta, Jäätyneet Varjot.

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped