Hahmot Pelikerrat Tapahtumapaikat ja NPC:t |
Tänne kaikki keskustelu siitä, milloin ja missä pelataan, niin ei tarvitse miettiä mistä päin wikiä se löytyy. Jälkimmäiseen vastaus on toki lähtökohtaisesti meillä Kaskitiellä. Pelikerta 5 Eli tällä kertaa vain kaksi vaihtoehtoa: pe 28.8 tai lauantai 29.8. Aloitus klo 14 tai klo 15. Varautukaa vähän pidempään sessioon, en mielelläni pilkkoisi tätä enää. Muistakaa myös tehdä kasille levutetut versiot hahmoistanne, levutatte kesken session. -Mari Käy. -Gastogh Mulle käy sekä pe että la! B</ -Gome Itsevaltiaanisella oikeudella sanon, että lauantai, paitsi jos sillon ei jostain syystä vois alottaa jo suht ajoissa. -Mari Lauantai käy, joskus vaikka klo 13 jos aloitetaan. Varaudutaan oikealla ruoalla ja vaikka happihyppelyllä tai parilla. - Atte Mulle käy kans lauantai koko päivän! Joo, pitää varata ihan oikeaa ruokaa mukaan. -Gome Klo 13 käy. -Gastogh Komento takaisin! Lauantaina onkin Traconin workshop, jossa mun ois hyvä olla. Mihin aikaan pystytte alottaan perjantaina? -Mari Mihin aikaan tahansa. -Gome Olin jo ehtinyt sopimaan perjantaille muuta ohjelmaa, kun puhuttiin lauantaista koko ajan. Mutta sain siirrettyä niitä, joten mihin aikaan vain perjantaina. Mielellään ajoissa. -Atte Perjantai käy. Klo 13? -Gastogh Klo 13 ok, muistakaa tehdä hahmoista myös ne kasille levutetut versiot. Ja sori säädöstä. -Mari Meillä ei sit muuten tuu vettä pelin aikaan (vedet poikki 8-17). Joten kannattaa varata omat juotavat, me lasketaan tänään kahvinkeittovettä saavillinen. -Minna |
Powered by pmwiki.
page last modified on 2015-08-27 18:33