Hahmot Maailma Henkilöitä Järjestöjä Vanha Antea kama Hahmot |
Antea / Peli09
AlustusKishukanin saavuttua Indorwinin satamaan, matkalaisia oli vastaanottamassa joukko kaupungin kaartia. Lyhyen keskustelun jälkeen he suostuivat päästämään heidät maihin ja kaupunkiin, sillä ehdolla, että he ovat kotiarestissa Serefin luona, kunnes heidän kaupunkiin saapumis lupansa on käsitelty. Sekä Vyn'elaeth että Liandrin kokevat että he eivät ole erityisen tervetulleita ja Ephasto kaikkien vähiten. Panhand myöskin saa monia kylmiä katseita osakseen kun seurue matkaa kohti Serefin kotia. Serefin kodissa seurue ehtii majailla usean päivän ajan ennen kuin saavat luvan astua kaupunkiin. Heillä ei kuitenkaan ole vielä lupaa poistua kaupungista. Luvan saamisessa menee luultavasti n. 4-8 viikkoa Esimerkki toimia kuluvalle ajalle:
Hahmojen toimet kuluvalle ajalleEphastoPaikallisten haltioiden kylmä vastaanotto saa Ephaston pohdiskelemaan olevaisuuttaan, mutta hälistyään aiheesta ja sen sivusta hän saa lopulta kuitenkin vastauksen (1vk). Haltioiden tiukka vastaanotto johtuu edelleenkin Alesian aikaisesta tuhotyöstä. Alesian armeija rantautui pohjoiseen Dicosiaan ja poltti koko pohjoisen metsän, mukanaan suuren oppineiden kaupungin. Tuhon mukana meni valtaosa Haltia valtakunnan historiasta.
Repusta kaivetaan "Transform to Elf" scroll ja Serefin ja tovereiden avulla hankitaan kokoon tarvittavat asiantuntijat (arcaanikot ja parantajat) prosessin läpikäymiseksi (3vk). Oppineet ovat hyvin hämmästyneitä käärön olemassa olosta, mutta auttavat mielellään rituaalin kanssa. He eivät velotia mitään, mutta haluavat dokumentoida kaiken, myöskin tutkia Ephastoa hetken aikaa muutoksen jälkeen. Rituaali?
Liandrin Ser-AdaiLiandrin myy vanhan rapierinsa (+2) ja lainaa Vy:ltä rahat uuden (+3) ostoon. Vanhasta aseestaan saamansa 4000 kultaa Liandrin käyttää Vy:n uskollisen jousen lumoamiseen +1:ksi. Liandrinilla on yllättäviä hankaluuksia löytää ennakkoluuloton haltia seppä, joka olisi yhteystyöhaluinen. Lopulta kahden viikon jälkeen löytyi seppä, joka itsekin on puolihaltia ja hän mielellään takoo Liandrinille uuden miekan. Samalla hän myös lumoaa Vyn'elaethin jousen. Aseen takomiseen ja jousen lumoukseen kuluu viikko. Aikaa kului Liandrinilla 3 viikkoa.
Panhandpanhand keskityy esiisensä käyttämään rage tapaan. Hänen klaaninsa oli tunnettu riehuvista sotilaista jotka jako tuho taistelu kentillä sekä koti oloissa. Kuten serefin eräs ovi sai kokea. Dragnarin avustuksella Panhand saa ragen haltuun ja ohdistettuu sen viholliseen. TaeronTaeron on hieman ihmeissään miten suhtautua haltioihin susi hahmossa, mutta kotiaresti ei ole todellakaan hyvä aloitus tälle villille sielulle. Kun mahdollisuuksia vapaaseen liikkumiseen tulee hän tutkiskelee lähiympäristöä mahdollisuuksien mukaan. Jos jollakulla toverilla on aikaa kaupustellessaan etsiä Taeronin jalkoihin sopivia Boots of the Winterlandseja, saisi tämä vaivan palkaksi.. ööö lämpimiä ajatuksia... Taeron vahtii myös Lavianiaa melkein mustasukkaisesti (4vk). Taeronin kaipaamat jalkinet löytyvät kahdessa viikossa. Lavinian vahtiminen osoitautui melko työlääksi eikö Taeron saa paljoakaan levätä. Lavinia vaeltaa Indorwinin vanhoja katuja ja suuria puutarhoja suurella innolla ja mielenkiinnolla.
DragnarDragnar tutustuu mahdollisuuksien mukaan kaupungin ja lähi alueen historiaan. Osan ajasta vie myös Panhandin taltuttaminen Ragen iskiessä. Vyn'elaethVyn'elaeth ei ole erityisen innoissaan arestistaan, ja kuluttaa mahdollisimman paljon aikaa kaduilla kuljeskellen ja tiedonmurusia pohjoisesta keraten. Tapahtumat
HenkilötPalkkiotPalauteSinänsä hieman pohdin, että kun tulevat tapahtumat ja haasteet ovat jo jokseenkin selville pitkään tulevaisuuteen asti, niin miten nämä jatkuvat sivupolut sopivat kuvioon. Lähinnä mietin oliko kerronnallisesti mielekestä paljastaa sankarten matka kauas pohjoiselle mantereelle päiväkirjamuodossa, kun sitä on kohta odoteltu jo vuosi? Itse pelisessioiden sisältö on ollut kaikkine rönsyineen erinomaista, mutta ehkä "pääjuoni" olisi kannattanut purkaa muiden rönsyjen seassa pikkuhiljaa. Nyt jännitys eeppisestä retkestä on purkautunut ja muuttunut ehkä jopa "työlääksi" haasteeksi, joka tulevaisuudessa on vain puskettava läpi. Päivän sessio 4/5 tähteä. Viides olisi tullut jos Seref olisi vähän enemmän huomioinut kultapoikaansa:D Laerlorn 14-4-2012 21:21 Hyviä huomioita. Mietin asiaa ja toteutus tapaa :) Evilkele 2012-04-16 11:07
|