Kategoriassa Darkmoon Vale -seikkailut
16.01.09 (Navdi, Andy, Arkhios, Jere, Samuli)
Ketunhäntä heräsi ensimmäisenä vankikuopasta ranteissaan ja nilkoissaan raskaat, rautaiset kahleet. Muut kolme makasivat samassa luolassa tajuttomina. Pimeässä hohtavan sammaleen kalpea kajo sai kaatuneet sankarit näyttämään vainajilta. Heidän monet haavansa olivat karkeasti paikatut. Oli mahdotonsa sanoa paljonko aikaa oli kulunut. Jostain kaukaa kaikui koboldien kimeitä huutoja ja kiven hakkaamisen ääntä. Yhtäkkiä katosta pudottautui pieni, harmaaihoinen olento, jonka raajat olivat suhteettomat pitkät ja jäntevät. Se päästi valittavan, kurnuttavan äänen ja kurotti imukupein varustettuja lapiomaisia käsiään Fennin tajutonta ruumista kohti. Ketunhäntä tunsi syvää inhoa tätä kuristajaksi tunnistamaansa olentoa kohtaan ja ärähti sille vihaisesti: "Irti Fennistä, senkin inhottava sekasikiö!" Olento ei kuitenkaan piitannut Ketunhännästä vaan tarttui Fenniä kainaloiden alta ja alkoi raahata häntä poispäin. Olento ja Fenn katosivat pian pimeyteen. Samassa kuoppaa peittävä ristikko vedettiin syrjään ja alas viskattiin köysitikkaat. Liskomainen olento kirkui kuopan reunalta: "Suippokorva-kalpeanahan on aika kuolla. Kiipeää nyt kiltisti ylös niin sattuu vähemmän. Eläköön Kuningas Merlokrep I!" Ketunhäntä alistui kohtaloonsa ja tarttui tikkaisiin. Hänen viimeinen ajatuksensa ennen ylös kapuamista oli, että ainakin hänen kuolemansa antaisi Traskilille ja tämän kumppaneille lisää aikaa pelastaa muut vangit...
Fenn heräsi auringonsäteiden osuessa hänen silmiinsä. Hän makasi laavussa. Oli kylmä, mutta laavun eteen sytytetty nuotio lämmitti mukavasti Fennin turkisviitan alta pilkottavia jalkoja. Fenn voi pahoin. Hänen kurkkunsa oli kuiva kuin hiekkapaperi ja hänen jokaista raajaansa ja niveltään kolotti ja poltteli. Hän havaitsi, että tyynyksi taiteltu viitta oli aivan kokonaan mustien, karkeiden hiusten peitossa. Fenn tunnisti hiukset omikseen. Haroessaan tukkaansa hämmentyneenä hänelle jäi käteen lisää hiuksia. "Huomenta, Fenn.", tervehdys tuli pitkän, punatukkaisen miehen suusta, "Mikä olo?" Traskil kyyristyi laavun eteen lisäämään puita nuotioon ja ojensi Fennille kuksan, jossa oli hyöryävän kuumaa lientä. "Löydettiin sinut luolan suuaukolta joitain kilometrejä länteen luostarista. Miten sinä sinne päädyit? Missä muut ovat?" Kookas, vaaleahiuksinen mies nousi seisomaan nuotion ääreltä ja puuttui puheeseen: "Förbannelse! Tunnistan tuon hiustenlähdön. Traskil, muistatko ne siivekkäiden kallojen ruumiit siinä pyöreässä kammiossa? Häntä on purrut vargouille. Ellemme löydä parannuskeinoa, Fenn muuttuu itsekin sellaiseksi. Mahdollisesti jo ensi yönä..."
Yksi sankareistamme on kuolemaisillaan vargouillen tappavaan puremaan, mutta huhutaan, että parannuskeino on olemassa. Vanha erakko Valmer, entinen Andoranin kuuluisan kotkakaartin ritari on etsinyt Arodenin maljaa koko ikänsä. Maljan sanotaan pystyvän parantavan minkä tahansa vamman, sairauden tai kirouksen. Ennen kuin malja löytyy sankarimme joutuvat kuitenkin kohtaamaan murhanhimoiset mörköpeikko-veljekset, ilkikurisen keijun, pahansuopia metsänhenkiä ja haudan takaa kostamaan palaavia suurhiisi-sotureita. Kilpajuoksu auringonlaskua vastaan voi alkaa!
Hernfoldtin puhe Valmerin hautaanlaskijaisissa:
"Kuolee karja,
kuolee suku,
samaten itse kuolet;
vaan nimi
ei koskaan kuole,
hältä ken on hyvän saanut.
Kuolee karja,
kuolee suku,
samaten itse kuolet;
yhden tiedän
mik' ei kuole:
manalle menneen maine."
Nämä esineet eivät sijaitse missään eetterissä tai tarkemmin määrittelemättömässä "loottipinossa" vaan lojuvat löytöpaikassaan kunnes joku ne poimii reppuunsa. Aikaa tähän on aina seuraavaan pelikertaan asti, jossa vaiheessa poimimatta jääneet esineet katsotaan kadonneiksi.
Powered by pmwiki.
page last modified on 2009-03-04 01:47
