Hahmot Seikkailut: Tyhjyyden Lapset Maailmanlopun Kaiku Päättymätön Yö Pimeyden Muisto |
ToinenPimeys2 / DevianCarpiné
Devian CarpinéRyhmän jousiampuja-arkanisti, jolta löytyy erilaisia selvitysmistaitoja. (Ranger 6/Infernal Sorcerer 1/Arcane Archer 6) Devian on osoittanut tehtävän aikana määrätietoisuutta ja sitoutumista tehtävälle mutta myös armollisuutta vihamielisille kaupunkilaisille. Pientä arvovalta kiistaa Gah'nenin kanssa havaittavissa. Taistelu Celwynvianista näytti miten syvästi Devian vihaa droweja. Jousensa ja Castro-kotkansa kanssa Devian tappoi useita kymmeniä droweja taisteluiden aikana. Se, että muuttiko tälläinen toiminta miestä mitenkään jää vielä tulevaisuuden verhon taakse. Suoraan ja kylmään toimintaan taipuva Devian on solun vahvimpia persoonia ja eteenpäin viejiä. Matka Zirnakayniin lienee ollut yksi Devianin matkan haastavimpia, olla vihattujen vihollisten ympäröimänä päivän jokaisena tuntina. Kuitenkin Devian selvisi retkestä maan alle hyvin, hänen tehokkuutensa taistelussa sekä halunsa varmistaa solulle kohtuullisen turvallinen pakoreitti kaupungista olivat lopulta sellaisia etuja, jotka mahdollistivat kaikkien solun jäsenten paluun Kyoniniin. |