Hahmot: Seikkailut: Infoa: |
LohikäärmeenVaatimukset / Golarion
Golarion on vuosituhansia ollut mahtavien olentojen ja muinaisten valtakuntien nousun ja tuhon näyttämönä. Muinaiset ihmiset, Azlantit, ylpeydessään kurottivat liian korkealle. Heidän vihollisensa kutsuivat komeetan taivaalta tuhoamaan heidät. Tätä kutsutaan nimellä Taivaanlankeaminen. Tuhannen vuotta maailma eli pimeydessä. Tänä aikana haltiat pakenivat tuhoa tähtiin, kääpiöt kaivoivat tiensä esiin maan alta, ja heidän mukanaan tulivat örkkien loputtomat laumat. Pimeyden aika oli barbarismin ja tietämättömyyden aika. Kun valo palasi, alkoivat ihmisten kulttuurit nousta taas. Osirionissa faaraot rakensivat pyramidejaan, Taldorissa suuret suvut yhdistivät voimansa ja perustivat tutkimusarmeijat ja pohjoisessa ensimmäinen pohjanmies surmasi lohikäärmeen, nousten viikinkien kuninkaaksi. Mutta kauhut piinasivat heitä yhä- sodat raivosivat ja hirvittäviä petoja vaelsi erämailla. Sitten tuli Aroden, viimeinen Azlanti. Hän nostatti komeetan, joka oli tuhonnut hänen kansansa, merestä ja siitä tuli Kortoksen saari. Tälle kalliolle hän rakensi Absalomin kaupungin, mahtavan metropoliksen maailman keskustassa. Tämä mahtava teko nostatti Arodenin jumalten joukkoon, ihmiskunnan suojelijaksi. Taldorin valtakunta oli palvonnan keskus, ja siitä tuli uusi supervalta. Muut kuolevaiset vaelsivat Absalomiin koettaakseen onneaan Tähtikiven kokeessa- mahdollisuudessa tulla jumalaksi. Vain kolme on ikinä onnistunut tässä. Tähän aikaan haltiat palasivat tuhansien vuosien pakomatkaltaan tähdistä, palaten takaisin vanhoille kotisijoilleen. Mutta silloin nousi Tar-Baphon, Kuiskausten tyranni. Hänen epäkuolleet legioonansa haastoivat Arodenin vallan, ja kesti satoja vuosia ennen kuin tämä kauhu voitettiin. Mutta sodan jälkijunassa Taldor hajosi kahtia- Cheliaxin maakunta nousi kapinaan, vallaten lähes kaiken mitä Taldor omisti. Cheliax oli uusi supervalta, ja Arodenin vallan keskus. Tämä kunnian aika ennustettiin päättyvän, kun Aroden palaa maan päälle, täyttäen ennustuksen ja aloittaen tuhatvuotisen paratiisin maan päällä. Odottamaton tapahtui: Aroden, ihmiskunnan pelastaja, katosi. Osa sanoi että hän kuoli, mikä sai jumalat vetäytymään yhä kauemmas palvojistaan. Tätä seurasi kymmeniä vuosia kestävä kaaos, joka hajotti ihmisten suurimman valtakunnan, Cheliaxin, kappaleiksi. Mutta pahin asia mitä tapahtui, oli Maailmanhaava. Kirjaimellisesti haava maailmassa, pohjoiseen repeytyi kuilu Syöveriin, demonien valtakuntaan josta nämä aloittivat välittömästi sodan maailmaa vastaan. Kaaos on nyt laantunut, mutta jäljet ovat näkyvät. Cheliax säilyi suurvaltana, mutta maksuksi siitä he palvovat Asmodeusta, helvetin herraa. Uusia valtioita, kuten vapaiden ihmisten Andoran ja kaupunkiliittouma Varisia syntyi maailmanvaltojen hajotessa. Maailmanhaavan eteneminen on pysäytetty, mutta tämä vaatii ikuista vahtia. Maailma on hajonnut kymmeniin valtioihin ja kesyttämättömiin rajaseutuihin. Tämä on kadotettujen ennustusten aika, ja maailma tarvitsee nyt vahvoja käsiä, nokkelia mieliä ja hievahtamatonta uskoa jos se haluaa selvitä siitä, mitä tulevaisuus on tuomassa seuraavaksi... Tiennäyttäjien Yhteisö Seikkailijoiden ja tutkimusmatkailijoiden järjestö. Päämajastaan Absalomista tiennäyttäjät lähtevät tukimusmatkoille ja seikkailuihin, tarkoituksenaan löytää vanhoja aarteita, muinaisia kirjoja ja unohdettuja valtakuntia. Tiennäyttäjäin Kronikat on julkaisu, jossa tiennäyttäjät jakavat tietonsa maailmalle. Valtioista ympäri maailmaa löytyy haarakonttoreita, joista tiennäyttäjäkapteenit ohjeistavat agentteja tuntemattomille alueille. Heidän tunnuksensa on Suunnannäyttäjä-taikakompassi. Jumalat Abadar, Ensimmäisen Holvin herra Asmodeus, Pimeyden Ruhtinas Calistria, Suloinen Pistos Cayden Cailean, Juoppojen Sankari Desna, Sfäärien Laulu Erastil, Vanha Kuolonsilmä Gorum, Herramme Teräksessä Gozreh, Tuuli ja Aallot Iomadae, Perijätär Irori, Mestarien Mestari Lamashtu, Hirviöiden Äiti Nethys, Kaikki-tietävä Norgorber, Maineen Murhamies Pharasma, Harmaa Neito Rovagug, Jumalten Vihollinen Sarenrae, Aamunkukka Shelyn, Ikuinen Ruusu Torag, Luomisen Isä Urgathoa, Kalpea Prinsessa Zon-Kuthon, Keskiyön Herra |