Ihmisen lupaus lähestyy Leväluun saarta

Muutoksia miehistössä

Aika: 7. Desnus - 28. Desnus

(:toc:)

Prologi

Neljä kaapattua kulkijaa sopeutuivat uuteen elämäänsä Koiruoholla nopeasti, jokainen löysi oman paikkansa laivan miehistöstä. Kuitenkaan kaikki eivät ole tyytyväisiä miehistön uusiin jäseniin: Luikku-Syl, Mestari Ruoska ja jopa perämies Plugg ovat vihamielisiä nelikkoa ja heidän tovereitaan kohtaan.

Laivan arkea

Iltaisen nyrkkeilyottelun jälkeen Roku ottaa Darion mukaansa välikannelle, vaihdettuaan ensin tupakkaa rapuihin. Välikannella Roku ja Dario tekevät tarjouksen Huuhkarhulle, tämä ei vahingoita heitä laivalla ja Huuhkarhu saa rapuja. Hetken selittämisen jälkeen kaksikko ajattelee Huuhkarhun tajunneen heidän viestinsä. Iltaisella rommijaolla Dario yrittää piilottaa oman romminsa leiliinsä muttei tässä onnistu. Nuori mies ei tästä lannistu ja aikoo tehdä saman tulevinakin iltoina.

Koiruoho jatkaa reitillään kohti etelää kunnes alkaa kääntyä kohti kaakkoa ja Luikertelevaa rannikkoa. 11. päivänä laiva joutuu myrskyn uhriksi ja uuden miehistön taidot testataan toden teolla. Myrskyssä koko miehistä huolehtii köysistä ja purjeista mikä sopii varsinkin niille joilla on ollut kansiduunia tähän asti. Kesken myrskyn kuuluu huuto, mies yli laidan! Dario ja Morian ovat ensimmäisenä paikalla, Kaivertaja-Jack on yli laidan! Dario yrittää heittää nuorukaiselle köyden muttei saa sitä hänelle asti. Morian sitoo köyden itsensä ympärille ja loikkaa mereen Mitaban ja Darion varmistaessa köyttä. Kaksikko saa avukseen vielä Rokun. Morian ui Jackin luokse ja takaisin laivaan, köysi oli kuitenkin pelastusreissun ehdoton apuväline. Koiruoho selviytyy myrskystä.

Myrskyn jälkeisinä päivinä työt jatkuvat normaalisti mutta Roku tekee yllättävän ratkaisun nähdessään kolmen muun kaapatun olevan hyvää pataa monen miehistän jäsenen kanssa. Roku alkaa tutustua laivan kahteen pirunsiittämään, erityisesti Samus "Paljasjalka" Toppiin. Pirunsiittämät ovat laivalla syrjittyjä ja inhottuja mutta olemalla ystävällinen ja puolustamalla heitä sanallisesti muun miehistön edessä, Roku onnistuu lähentymään näiden kahden kanssa.

14. päivänä nelikko lähetetään ravustamaan, koska on täysin tyyntyä eli laiva ei liiku. Ravustusmatka on hyvää vaihtelua tavallisille töille ja upseeriston kyttäämiselle. Kuitenkin vaara on olemassa, ravustus tapahtuu kapteenin käskystä eli epäonnistuminen tietää rankaisua. Heillä on kuitenkin paljon aikaa tehtävälleen ja Mitaballa on myös loitsuja apunaan joten tehtävästä suoriudutaan ilman isompia ongelmia. Pari riuttasaksea yrittää häiritä retkeä mutta ne voitetaan nopeasti. Palkkioksi onnistuneesta retkestä ravustajat saavat parannusjuoman.

Seuraavana päivänä uudella miehistöllä on edessään laivan valtaamisen harjoittelua aseupseeri Krinen johdolla. Krine on vihainen ja sotilasmainen nainen, jolle ei sanota ei. Nelikko joutuu kiipeämään pikkuveneeltä Koiruoholle vanhemman miehistön heitellessä heitä pulloilla ja muulla rojulla. Dario ja Roku suorituvat tehtävästä yhtä nopeasti vaikka Roku tippuukin kerran. Tehtävä on ehdottomasti vaikein Mitaballe, joka jää viimeiseksi eikä pääse ollenkaan takaisin laivaan harjoittelun aikana.

Aika laivalla kuluu, nelikko hankkii myös tavaroitaan takaisin Grokilta. Morian hankkii hukarinsa takaisin kertomalla tarinan varusteidensa saamisesta ja uskostaan Besmaraan. Mitaba sai keihäänsä takaisin jo ravustusretken aikaan. Roku hankkii Conchobarilta hajuvettä ja vaihtaa miekkansa siihen. Laivalla oleminen näyttää jo rattoisammalta kun ainakin lähimmät upseerit alkavat luottaa miehistän uusiin jäseniin.

Ihmisen lupaus

21. päivänä Morian saa epämiellyttävän työn, pilssin pumppaamisen. Työstä tekee vielä epämiellyttävämpää seura, hänen kanssaan pilssiin määrätään Luikku-Syl ja Jape. Miehistö haistaa ongelmia, koska Luikku-Sylin ja neljän kaapatun välit eivät missään vaiheessa ole olleet kovin lämpimät. Ongelmia ei tarvitse odottaa pitkään kun Luikku-Syl aloittaa Morianin pilkkaamisen ja syyllistämisen. Morian yrittää pitää tilanteen hallussa puhumalla, varsinkin kun huomaa niin Luikulla kuin Japella olevan puukot mukana. Kuitenkin tilanne kehittyy siihen pisteeseen, että Luikku tempaisee puukon esiin. Jape on sen sijaan hämmentynyt Morianin uhkauksista ja käy hitaalla.

Morian on kuitenkin nopeampi, hän vetää veitsen esiin ja viiltää kääpiön rintaan pitkän ja syvän haavan. Pelastyneenä Luikku tiputtaa veitsensä ja juoksee pakoon. Jape rohkaistuu ja yrittää hyökätä Morianin kimppuun mutta mies väistelee örkkiä helposti. Morian nappaa Luikun veitsen ja hyökkää uudemman kerran ja onnistuu saamaan myös Japen pakenemaan! Kannella miehistä huomaa verisen kääpiön ja pian perämies Plugg ja Mestari Ruoska lähtevät kannen alle. Rokun katse tavoittaa Darion, joka kohauttaa olkiaan tilanteelle.

Morianin pelastaa huuto: laiva näkyvissä! Koko miehistö ryntää kannella ja kapteeni saapuu jakamaan käskyjä. Laiva purjehtii Rahadoumin lipun alla ja se tullaan ryöstämään seuraavien tuntien aikana! Ihmisen lupauksella ei ole mahdollisuuksia paeta nopeammalta Koiruoholta ja kaikki valmistautuvat taisteluun. Haarniskoita ja aseita jaetaan kaikille ja monet noutavat myös omia aseitaan arkuista. Roku nappaa taskuunsa myös palkkioksi saadun parannusjuoman. Aseupseeri Krine antaa nelikolle tehtävän: valloittaa takayläkansi ja estää ketään pääsemästä pelastusveneisiin. Dario laitetaan vastuuseen tästä tehtävästä. Kuulostaa helpolta, paitsi että tällöin he luultavasti kohtaavat toisen laivan upseeriston..

Lopulta laivat on rinnakkain ja valloitus alkaa. Ryhmä heilauttaa itsensä Ihmisen lupauksen kannelle ja aloittavat valloituksen. Yläkantta vahtineet merimiehet eivät tarjoa juuri vastusta tehokkaalle ryhmälle. Rokun miekat herättävät pelkoa merimiehissä, sahalaitaiset miekat tunnetaan tällä puolen Golarinia aina. Dario tekee tarkkaa työtä Rokun rinnalla, Morian taas näyttää taitojaan laivataistelussa juoksemalla kaiteita pitkin ketterästi ja käyttäen jokaista laivan ominaisuutta edukseen. Mitaba seivästää merimiehiä keihäällään näiden koittaessa pakoon.

Ensimmäisen taistelun rauhoittuessa ryhmällä on hetki aikaa hengähtää ja seurata taistelua. Ruoska ja Pluff taistelevat selät vastakkain, selvästi kaksikko on tehnyt yhteistyötä pitkään. Kapteeni taas esittelee kaikille sydäntä, joka vielä sykkii hänen kädessään. Samalla he huomaavat miten mastossa hiipii mies kohti kapteeni Harrigania. Dario toimii nopeasti ja heittää miestä veitsellä, paljastaen hyökkääjän kapteenille joka tekee miehestä selvää nopeasti ja huomio Darion teon nyökkäyksellä.

Samassa alakannen alta saapuu esiin Ihmisen lupauksen upseeri, pukeutuneena kultaiseen haarniskaan ja tämän kolme henkivartijaa jotka suuntaavat pelastusveneille. Ryhmä syöksyy estämään tämän. Naisupseeri on kovempi pala nieltäväksi kuin aiemmin kohdatut miehet. Vahvasti haarniskoitu ja taiallisella valtauskeihäällä varustettu nainen taistelee jopa ylivoimaa vastaan rohkeasti. Ryhmä osoittaa yllättävää yhteistyötä piirittäessään pakenijat ja napsien näitä yksitellen pois. Morian tiputtaa nopeasti kaksi merimiestä, Roku taas kolmannen. Mitaban paikalle kutsuma merikotka ahdistaa naisupseeria ja Dario iskee naista silmiin sormillaan, mikä oikeastaan lopettaa tämän taistelun.

Uusi laiva, uusi miehistö

Onnistunutta valloitusta juhlitaan kunnolla, seuraavat 36 tuntia ovat musiikin, viinan ja laulun täyttämiä. Miehistölle jaetaan myös sille kuuluva osa saaliista mutta kapteeni Harriganilla on myös tärkeä ilmoitus: valloitettu laiva myydään Turmasatamassa ja perämies Plugg johtaa tätä tehtävää Koiruohon jatkaessa reitillään. Plugg saa komentoonsa osan Koiruohon miehistöstä mutta ei kuitenkaan ylene kapteeniksi. Jako on yllättävä, ellei perämies sitten ole muuttunut taistelun aikana. Muutamassa tunnissa miehistö jakautuu ja hyvästejä jätetään esimerkiksi Grokille, joka on pitänyt hyvää huolta heidän tavaroistaan tähän asti.

Perämies Plugg ei ole muuttunut. Miehellä on selvästi omat suosikkinsa miehistöstä ja esimerkiksi Roku menettää työnsä köysistössä. Töiden jälkeen ei myöskään ole vapaa-aikaa ja tällöin pysytään aina kannen alla. Sääntö ei kuitenkaan koske Luikku-Syliä ja tämän jengiä. Muutaman päivän tätä katseltuaan ja huomattuaan ettei Ihmisen lupaus ole suuntaamassa kohti pohjoista vaan kaakkoa, siirtyy miehistön keskutelu nopeasti Pluggin tavoitteiden pohtimiseen. Monet ovat huolestuneita tilanteesta. Ryhmä kuitenkin päättää jäädä vielä tarkkailemaan tilannetta, on hyvä saada tietää Pluggin tavoite ennen toimimista.

Laiva ajatuu toiseen myrskyyn, joka on suurempi kuin paria viikkoa aiemmin. Salamat leimuavat taivaalla ja aallot nousemat hyvin korkeiksi. Työ köysissä on raskasta, voisiko johtua siitä ettei niitä ole enää tekemässä yhtä hyvä miehistö kuin aiemmin? Kesken ankaran puurtamisen kannelta kuuluu naisen kiljaisu! Onko Sandara pulassa? Roku ja Dario liukuvat alas tarkistamaan tilannetta, törmätäkseen kuuteen erikoiseen olioon, joiden alaruumis on kuin mustekalalla mutta yläruumis kuin hiidellä. Olennot käyvät hulluun rynnäkköön kaksikkoa vastaan!

Mitaba tunnistaa olennot kirskuristajiksi, merten hiisiksi. Roku ja Dario aloittavat näiden pilkkomisen kahden muun liittyessä taisteluun nopeasti. Kuudella kirskuristajalla ei ole mitään mahdollisuuksia neljää taitavaa merimiestä vastaan, jotka liikkuvat hyvin ja tekevät yhteistyötä voittaakseen. Taistelun jälkeen kiljaisun lähdettä etsitään mutta laivan kaiteelta löydetään vain Besmaran pyhä symboli ja verta..

Uuden Ihmisen lupauksen epäonni ei ota loppuakseen, laiva iskeytyy karille.

Epilogi: Saari

Myrskyn laantuessa tehdään pääluvun tarkistus. Kaksi on joukosta pois, Sandara Quinn ja Kaivertaja-Jack. Plugg ohittaa kahden puuttumisen nopeasti, tällaista sattuu. Karille ajaessaan laiva menetti vesivaransa ja Plugg lähettääkin ryhmän hakemaan vettä läheiseltä saarelta. Saaren ympäristö on täynnä kelluvia luurankoja, kuin varoitukseksi lähelle saapuville. Rokun kysyessä perämiehen suunnitelmaa laivan saamiseksi irti karilta, Plugg vain raivostuu enemmän ja käskee ryhmää hoitamaan heille annetun tehtävän.

Ryhmä on mielissään pääsystä pois laivalta mutta Leväluun saari ei kuitenkaan ole aivan lomakohteen veroinen. Kuitenkin parempi etsiä vettä ja tutkia saarta kuin olla perämiehen huudon kohteena ja janoissaan Ihmisen lupauksella. Eikös?

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped