Hahmot Hautausmaa Harrowstonen Haudattomat Pedon Koetus Särkynyt Kuu Vartijan [???] Info |
Raatokruunu / Peli15
Särkynyt Kuu 4 - Irtokäsiä ja puujalkavitsejä6 - 12. Gozrehia 1711 Kohdatut HahmotErinäisiä pahiksia: Annettiin selkään heille Mainitut hahmotTapahtumatJatkamme sieltä mihin lopetimme, eli temppelin siivoamisesta. Saimme sen rituaalikuntoon. Merida kasasi conavyötä samalla aikaa. Meranto oli meidän pääcasteri tässä rituaalissa, katsottiin sopivaksi kun tämä kuitenkin oli Desnalainen juttu. Meni muutama yritys ennen kuin onnistuttiin, mutta kolmas kerta toden sanoi ja päädyimme porukalla transsiin. Koitimmme vielä muistella mitä tiedämme Vilkasis-ihmissusista. Niillä on usein joku kivi tms. johon niiden sielut ovat sidottuna. Emme löytäneet mitään kymmenellä eri loitsulla tai parhaallakaan perskauksella, joten luovutimme lopulta. Moikkasimme lähtiessä prinssinsusia, saimme heiltä symbolin jota näyttämällä voi esittää olevansa lauman kavereita. Näimme muutaman ruumiin metsässä matkalla takaisin loosille. Olivat Duristanin seurueen väkeä. Sandor heitti blood biographyn, ihmissudethan ne olivat olleet tappotöissä. Itään päin vei sudenjälkiä, olivat raahanneet jotakin mukana. Seurasimme lyhyen matkaa, mutta hukat muuttuivat nelijalkaisiksi ja alkoivat liikkua liian nopeasti jotta seuraaminen olisi ollut järkevää. Ostimme loosilta matkatavaroita ja vietimme siellä yön. Feldgrau oli aavekaupunki. Löysimme Jexeldan alttarin jolla oli ruumiin jäämiä. Tämä oli ihmissusien tappama kultisti. Näimme valonkajoa ja lähdimme sitä kohti. Talojen takana oli isoja tulia ja luurankorivistöjä. Näimme myös jotain ihmismäisiä hiippareita. Vanhassa myllyssä oli kasa susia, hiivimme niiden kimppuun. Molemmat kävivät nukkumaan ja tapettiin. Meranto käveli pidemmälle sisälle, kun osui aukinaisen kattoluukun alle niin karvainen käsi otti ja yoinkasi yläkertaan missä oli 3 sutta lisää. Merida onnistui yhden nukuttamaan luukulle. Alisa kiipesi Gracella ylös jelppimään Merantoa, kun tätä oli kurmotettu ihan kunnolla. Sudet tapettuamme kävimme vakoilemaan kultisteja. Ulkona oli iso kuoppa, josta kaapuhemmot kaivoivat luita ja tekivät niitä surkeimpia mahdollisia luurankoja, rikkinäiset sapelit ja kaikkea. Aukion toisella puolella on kivitorni, jossa on jäljellä 1 kerros. Päätimme bluffata tiemme lähemmäs kultisteja. Emme me kauhean tarkkaa syyniä läpäisseet, mutta pääsimme vähäsen lähemmäs ainakin. Hakkasimme sitten 2 kaapuheppua ja 12 luurankoa niinkun ei mitään. Tornin ovet oli teljetty. Avattiin ja kipitettiin sisään. Yläkerrassa oli jousiluurankoja. Juoksimme läpi, otimme pari nuolta, Käytävässä oli 2 jättiläiskättä ja kaaputyyppi luurankohaarniskassa. Tappelu oli kova, mutta saimme tämän lopulta kurmotettua. Päätimmme session tähän. AarrearkkuLootti - 4 * +1 breastplate Rahat 12 906,62 GP (alkuvarallisuus) - 4 sp (ruoka) - 1900 (headbandin ainekset) -6 (yöpymiset) = 11000,22 gp Harrow-pakka |