Pelikerrat Maailma Keskustelu |
RubiinivaltaistuimenKirous / Peli1
Hirttäjän silmukkaPreludiPäivälleen kymmenen vuotta on kulunut oikeusmurhasta, joka lähetti syyttömän miehen hirsipuuhun. Kostaja haudan takaa on nyt palanut ja syyttömän miehen tuomitsemisesta vastuussa olevat saavat maksaa sovittamattomasta rikoksestaan. Valitettavasti sankarimme (tai heidän isänsä) olivat mukana tuon oikeuden irvikuvan valamiehistössä. Kun kello nyt kaksitoista lyö, hirttäjän silmukka kiristyy, luukku aukeaa, köysi kireäksi paukahtaa, niskan poikki napsauttaa. Kenen niskan? Se nähtäväksi jää. Sivuhahmoja ja paikkoja
Palkkiot ja palvelukset
PalauteKiitoksia pelistä. Oli minusta varsin onnistunut pienestä alkutahimisesta huolimatta. Kritiikkinä itselleni: Skenaariossa oli paljon liikkuvia osia ja muistettavaa (sivuhahmoja, huoneita, ansoja, johtolankoja, uninäkyjä.. ), ja kaikki pallot eivät ihan kaiken aikaa onnistuneet pysymään ilmassa. Toisin sanoen, rytmitys olisi voinut olla joissain kohdissa parempi. -Navdi Jee, kivaa. Oli vallan onnistunutta kamaa. Etenkin fiilisten puolesta, ihan parasta. Jos jotain parannettavaa hakee, musta oli pelaajanakin vähän käsittämätöntä, että zombieita hakattiin pihalla (täysin turhaan). Samoin mulle jäi vähän epäselväksi, miten hahmot päättelivät yläkerran varjon olevan huomattavasti vaarallisempi kuin alakerran zombiet. Mutta tosiaan, parhautta. Lisäbonareita siitä, että joka huonetta ei lootattu ja etsitty joka nurkasta salaovia. Sanonpa vielä kerran, loistavaa. -Samuli Olen samaa mieltä mainitsemistasi pointeista. Zombie-encounter (kuusi zombia) oli rakennettu niin, että pakeneminen oli paitsi mahdollista myös järkevää. Ei ne olisi saaneet sitä ovea itse auki. Samoin tieto, että shadow on kova vastus tuli täysin metana, ei hahmojen kokemuksen pohjalta. Jatkossa soisin, että tämänkaltaista metatiedon käyttöä vähennetään. Varoituksen sanana vielä kerran myös tuo, mikä lukee jo keskustelualueella: Jatkossakin tulee vastaan myös sellaisia vastuksia, joiden voittaminen ei tarkoita palasiksi hakkaamista. Huom. karsin tuosta skenusta pois mm. ghastin ja ghoul-stirgen, juurikin siitä syystä, että se kumpi tahansa olisi aiheuttanut TPK:n partylle, joka oli valmiiksi haavoilla zombeista eikä olisi kuitenkaan älynyt paeta. Kasan zombeja, jättiläistorakoita, ghoulin ja gutdragging lurcherin karsin sitten pois pääasiassa ajankäytöllisistä syistä.-Navdi Pahoitteluni, tuo metailu oli kaiketi pääosin mun syytä, koitan pitää kieleni paremmin kurissa jatkossa :S Sitten toista asiaa: Onko teillä ollut minkälainen käytäntö lootin jakamisessa? En voinut olla miettimättä seuraavanlaista jakoa: Jokaiselle hahmolle yksi potion, ja porukan todennäköisimmin luotettavimmalle henkilölle. Ei siis Rastaalle! ;), vaan Kalmalle, loput pahan päivän varalle jemmaan. Tai vaihtoehtoisesti muille neljästä kaksi juomaa ja Kalma pääsee ehkä parantelun sijaan tekemään muutakin. Loitsukääröt järkevästi tasan velhojen välille, Tohtorille kenties ne loitsut jotka puuttuu kirjasta ja joita voi ylipäätään loihtia, ja "Sille Jollekin Otukselle" (Jatulin hahmon nimi jäi vähän epäselväksi vielä) muut kääryleet. Rahat nyt menee sopivasti tasan, 200 kultaista per nuppi kunhan platinaharkot ensin vaihdetaan käteiseksi. Mwk Heavy Flailin voisin ehdottaa Charrolle, meistä pätevin sen käyttämisessä - onhan sekin aika "äijä" ase, sillä voi jopa trippailla :P, kuvittele piikkipallo ketjun päässä ja piikkiniittejä käsissä! ;). Tikaria osaa käyttää kuka vaan, en sano sen suhteen mitään erityistä ehdotusta, mutta sitten tuo sormus... Rastaalla on jo ennestään vissiin porukan kovin AC, en tiedä, mutta näin oletan. Charro puolestaan kammoksuu tappeluita, mutta toisaalta, olisi se +1 AC:hen silti ihan hyvä lisä. Kenelle tahansa, mutta lähitaisteluun kykeneville erityisesti. -Arkhios Keskustelu aiheesta tavaran jako jatkuu täällä -Navdi Mun kannalta ero zombiekohtauksen ja varjon välillä oli tilanteessa. Kun zombiet tuli vastaan edessä oli Pharasman vihaamia epäkuolleita, kaikki oli täydessä kunnossa ja Kalmalla oli tankki täynnä positiivista energiaa. Kun varjo kohdattiin jengi oli haavoittunut, Kalmalla ei ollut enää lainkaan channeleita jäljellä etc. Tilanne oli vaihtunut huomattavasti. -Jere Tohtorilla on "etunaan" keskittymishäiriö joidenkin asioiden suhteen. Varjon kohdallahan Tohtori oli jääny Killianin ja Rekkartin kanssa alemmalle kerrokselle, joten se kohtaaminen ei häntä koskenut. Joskin painotan sitä, että mikäli hahmot olisivat suin päin hyökänneet varjon kimppuun, no, ei siitä olisi mitään hyvää seurannut. Olisi ollut jopa mahdollista, että joku hahmoista olisi kuollut siihen paikkaan. Se olisi ollut varsin mälsää. Pystyisin helposti asettamaan monet Tohtorin tempauksen hänen tempperamenttinsa piikkiin, kuten zombikohtauksessakin teen. En sen suhteen niin koe, etteikö tapahtumaketju ollut todentuntuinen. -Deus Ei varmaan kannata tästä tämän enempää vääntää ainakaan tällä sivulla. Mikäli vielä puhututtaa, jatketaan täällä. -Navdi Aivan niin... |