Tuhkaiset arot kätkevät Korvosan historiaa?

Gozran 24. Vuosi 4708 AR

Tapahtumat

Muukalaisena Kallow kumpujen skoan quahin parissa, paikallisten tuijottaessa ja supistessa PEttyneet nähdessään. Onneksi Krojan palasi nuotion hiillokselle ja samalla kylä heräsi todistamaan erityisesti sklar quahin jäsenten rakastamaa sredna peliä, tämän ja Suden välillä. Peli alkoi perinteisesti uhkailemalla, murisemalla ja vastustajan mentaalisen balanssin horjuttamisella. Krojun aloitti ylimielisesti, mutta lumottu Susi murisi väkevästi vastaan. Tunnustelujen jälkeen aloitettin varsinainen perli. jossa takaraivojen yli keirtyvä nahkahihnaa kiristeltiin ja vedeltiin asemistaan, aiheuttaen suurta kipua ja ylättäviä rytmin muutoksia, kaiken aikaa jalkojen liikahtamatta. Jällleen Krojun aloitti itsevarmasti, Suden rimpuillessa kyytiin. Hiki, kipu ja kovat edesottmaukset kimpoilivat, lopulta vain heteken epäröinti ja naru napsahti yli Krojunin kaljusta päänahasta. Soturi otti tappion äänettämästi. Panos.. Pettyneiden karkotus oli korvaantunut lahjalla, jonka auringon sotureiden tulisi luovuttaa. Nujerretut sklar quahin palasivat vasta ennen iltanuotion sytytystä, ja Krojun nyt jo julkeasti onnitteli SUtta, mutta samalla luopui omasta säilästään - mainiosta maan ja taivaan järisyttäjästään.

Iltanuotio oli spektaakkeli,joka alkoi riumukkaalla musisoinnillaZeraninvilliintyessä Ashavantanssiinheimonnuorten keskuudessa. Samalla nuotiolla alkoi paistua tulitasangon nuori auroch. Illan kunnolla pimetessä aloitettiin viimein ruokailu yhdessä jakaen heimon ruokia, tulta ja seuraa. Viimeisen väkevän jälkeen useimmat heimolaiset suuntasivat savimajoilleen, mutta wanhimmat, Krojun sekä Pettyneet jäivät. Nyt Tuhkalle Tansssijän järjestettyä mahtavan vihreän liekin nuotiosta, alkoi varsinainen luu nuotion neuvosto! Tuhanneluuta otti nopeasti diplomaatin roolinsa, ja kertoi Korvosasn tilanteesta ja Pettyneiden hyvistä töistä. Pettyneiden perustellessa neuvokkaasti avun tarpeensa, ja sen mahdolliset edut syrjäytettyjen shoantien puolesta, yhteisymmärrys tilanteesta alkoi rakentua. Skoan-heimon harmiksi, tieto zigguratista ja sen piilottamasta esineestä, joka mahdollisesti linkittyi epäiltyyn pahaan ei ollut kuitenkaan tämän heimon hallussa. Sota Korvosaa vastaan oli koetellut kaikkia heimoja, ja tänä päivänä tieto yli sukupolvien oli todennäköisesti saatavissa vain sklar-quahin tulishamaaneilta. Sklar quah, ikävä kyllä oli heimoista sotaisin ja Krojun uhkasi että heimoa lähestyvät typerykset surmattasiin sukujen kokoontuessa iskuun alavien maiden puolesta. Alettiin pohtia, miten tulishamaanin suosio voitasiin varmistaa. Nopeasti keksittiin mainetekoja, joihin vain shoanti sankarit lähtisivät, puhumattakaan niiden suorittamsisesta. Acrobolis of the Thrallkeeperisstä, olisi noudettavissa.. kuin tatuointi. Sen hallit vaan ovat täynnä piilekeleviä entiteettejä ja vain päättäväisin voisi saavuttaa seitsensakaraisen merkin. Toisaalla taas olisi toistettavissa Skurakin legenda, ken uskaltasii tulla Cindermaw-tulimadon syömäski, ja pystyisi silti kävelemään sen vatsastaulosvaintikari apunaan, saavuttaisi legendaarisen statuksen erityisesti skla-heimon silmissä. Näiden temppujen suorittaminen olisi varminta suorittaa tosnäkijän läsnäollessa, näitä tavattiin vain Lyrune heimon piirissä, joten sellaisen palkkaaminen .. (ja Suden perheen tavoittaminen) olisi myös hyödyllistä. Lisäksi palvelukseksi kävisi heimoja uhkaavien hirviöiden kuten kostaja Cinderlanderin surmaaminen. Jo jättien kaato laskettiin eduksi, kunhan teot pystyttäisiin todistamaan. Todistamisen vuoksi skoan-heimon wanhin Ahalak ilmoittautui vapaa ehtoiseksi seuraamaan Pettyneitä läpi koetusten ja todistaen että heillä oli samalla skoan-heimon tuki yrityksilleen.

Seuraavana aamuna Ahalak ja kaksi nuorta luunsurmaajaa olivat odottamassa vierasteltalla lähtöä. Tuhanneluuta luovutti muutamia aavikolla elämään helpottavia esineitä ja lukemattomia neuvoja, siirtymiseksi Kuuntalolle, jossa Lyrune-heimo olisi kokoontuva syksyä vasten.

Pian oltiin matkalla marssien läpi tuhkakivivaarojen tavoitellen Yondabakari jokea pohjoisessa. Zeran tajusi muutaman tunnin vaelluksen jälkeen, että kaukana takana, joukko rtasain liikkuvia seurasi heitä hyvin varovaisesti. Joukkio ei koskaan tavoittanut Pettyneitä sen enempää, ja lopulta syvän joen ylityksen jälkeen ne tuntuivat katoavan tunneiksi, kunnes Milezza totesi niiden taas saavuttaneen maksimietäyytensä. Iltaan mennessä ratsain liikkuva joukko oli kuitenkin kadonnut.. Yö sujui kohtuu mukavasti Milezzan tuhkakivi asumuksessa, vaikka se ei täysin pitänytkään nyt tasangoksi muuttuneen aavikon kylmyyttä ulkona.

Seuraavana päivänä matka jatkui sekä pohjoisen örkkejä, kuin etelän aurnko-klaanilaisia vältellen aavikkoa seuraten länteen. Kohta Zeran tavoitti pohjoisessa uhkaava mustan pilven, jonka sisällä välehteli tulta ja kipinöitä. Tämä kipinä myrsky näytti aluksi ohittavan Pettyneet heidän etenemissuunnastaan, kun Pettyneet varustautuivat paikallaan uhkaan. Myrsky kuitenkin yllättäen heilutti suuntansakatastrofaalisesti kohti Pettyneitä. Milezza rakensi jälleen tuhkakivi talon, Zeranin järjestäessä maagisen ilmakuplan suojaamaan keuhkoja. Rakennusta yritettiin sisältä tiivistää myrkyä vastaan ja Milezza onnistui lisäksi antaamaan jokaiselle myös huomattavan kyvyn sietää tulen poltetta elimistössään. Sitten kipinämyrsky hyökyi yli nitiseväntalon, tuhkan ja kuumeedensekä kuumentaessa sen rakenteita, mutta samalla tunkeutuessa sisään pienimmistä raoista. Pineiä paloja sammuteltiin ja yritettiin pysyä rauhallsiena, myrskyn jylistessä ja muuttaessa kaiken tulikuumaksi. Magia kuitenkin sykki ja vaikersi, lopulta sen pettäessä hieman.. ja sitten hieman lisää. Tuska oli yltyä sietämättömäski, kun yllättäen ulkona jyly ylitti lopulta kihisevän talon ja jylistessä kohti etelää. Zeranin parantava siunaus tuli parahiksi. Tovi odotettiin talon ja ymäristön jäähtymistä ja todistettiin myrkyn kaikkoavan, kun marssi lopulta jatkui.

Pinnistelyn jälkeen lopulta alettiin saavuttaa Sudelle tuttuja seutuja ja viimeinen suuntima otettiin Kuun talolle. Sen jo erottuessa etäällä, läheisestä maakuopasta ilmestyi kahdeksan julmaa Kuuneitoa, esitaistelijaa ja heimon puolustajaa. He olivat enemmän kuin yllättyneet lastenhoitajan, aka Suden johtaessa paikalle muukalasia. Susi kertoi kaipuusta perheensä luo, mutta samalal muukalasiten urheudesta ja tärkeästä tehtävästä. Kuuneidot uskoivat kuun johdatukseen, sillä heidän.. yleensä helppo tehtävänsä turvata Kuutalo oli tällä kertaa mennyt kammottavasti pieleen, ja hyvin pian saapuvat peheyhteisöt ja heimot tulivat kohtaamaan pettymyksen, jospianei saataisi Kuuntalosta ajettua matkoihinsataituhottua,sinne itsepäisesti muuttanutta valtavaa punaista kuusisilmäistä hirviötä. Milezza onnistui tunnistamaan sen Punaiseksi Reaveriksi, hirviöski joka arvosti kaunista kotiaan perusteellisesti, mutta oli sen uhkaajille karjuva ja raateleva peto!

Tämä Kuuntalo oli todellakin sulokas ja lähes taivaallinen rakennus, Desnan taiteen ja kuumaisemien myötä. Trinia oli utelias testaamaan, jos hän pystyisi kuu huiluserenadilla vangitsemaan otuksen mielenkiinnon, ja kenties ohjaamaan sen toisaalle. Trinian häkellyttävä esitys todella vangisti yllättyneen otuksen, mutta se ei valitettavasti saanut tätä liikkumaan. Suunnitelma B, olikin katsella sisään marssivan Suden selkää..

The others

  • Ahalak - skoan quahin wanhin, jahtipäällikön roolissa, todistamassa Pettyneiden eeposta Nalmidin and Shadfrarin kanssa
  • Akram - mitätön vanha mies lyrene quahissa, mutta ilmeisesti samalla maineikas todentaja - todistajista luotettavin
  • Ash Dancer - skoan quah yhteisön shamaani ja tuhkalle tanssija. Valpas ja avara tietäjä
  • Jasan Adriel, perheineen - leveäharteinen maalainen Mustalinnun maatilata Harsen suunnalta,entinen Mustarastaiden joukkion seikkailija. Piilottelee tarvittaessa niitä jotka eivät ole Korvosassa turvassa.
  • Krojun Eats-What-He-Kills - sklar quahin suuri soturi, röyhkeä ja epäkunnioittava
  • Miriam - wanha rouva Polun Päässä, joka on kutsunut Pettyneet kotiinsa aina kun Wanhassa Korvosassa on alkanut olla liikaa ongelmia.
  • Neolandus Kalepopolis - Korvosan linnan seneschal. Piilossa Janderhoffissa, lukuisten koettelemustensa jälkeen.
  • One-Life - skoan quah yhteisön kokenut johtaja, hidas tunnustamaan ystävän
  • Tekrakai - lyryne quahin kuuneito, joka on hankaluuksissa Kuun taloon tunkeutujan kanssa
  • Tuhannenluuta - skoan heimon shamaani ja rauhanneuvottelija Korvosassa. Menetettyään veljen pojan, menetti samalla uskonsa diplomatiaan ja palannut klaaninsa maille jossa shoanti sankarit lepäävät ikuista unta.
  • Vencarlo Osirini - maineikas miekkalun opettaja Wanhassa Korvosassa, entinen Mustarastaiden joukkion seikkailija. Mystinen Blackjack!

Lootz In Excel

https://docs.google.com/spreadsheets/d/18ccyaIjw22jYXTX04IdQhxXajzTR0Z1IEpHahefvsgQ/edit?usp=sharing

Mekanismin wiki pyörii PmWikin päällä ulkoasunaan UnStrapped