Susiluodon arvoitus on seikkailu maagisen realismin ja kauhun sävyttämässä Itämeren saaristossa. Pelinjohtajan lisäksi seikkailuun voi osallistua 2-5 pelaajaa. Seikkailun valmistelu kestää noin puoli tuntia ja sen pelaaminen onnistuu noin neljässä tunnissa.
Seikkailu sisältää kevytsäännöt, jotka pohjautuvat Harhapolun vedokseen 033.
Tapahtumat sijoittuvat viime kesän keskivaiheille, Itämeren saaristoon. Kaikki lähtee liikkeelle hyvin nostalgisesta kesäisestä illanvietosta - ja kulkee melko nopeasti kohden unenomaista kauhua ja vaarallista arvoitusta.
Seikkailun aikaisemmista pelautuksista löytyy muutama raportti leikkikentän puolelta
Eräänä viime kesän aurinkoisena kesäiltana, rankan työpäivän jälkeen. Tutkimusalus Vaakun miehistö kerääntyy istumaan iltaa laivan takakannella.
Ansaittu ilonpito keskeytyy kuitenkin äkillisesti, miehistön huomatessa läheiselle saarelle rantautuvat lapset...
Tutkimusalus Vaakku palveli ruotsin rajavartiolaitosta seitsemänkymmentäluvulla meripelastus- ja vartiotehtävissä. Aktiiviuransa jälkeen, laivan säänruntelema runko on palvellut tiedeyhteisöä erinäisissä yhteispohjoismaalaisissa ja eurooppalaisissa tutkimusprojekteissa.
Viimeisen kahden vuoden ajan Vaakku on toiminut EU-rahoitteisen Itämeren tilaa tutkivan operaation pääasiallisena tutkimusaluksena. Alus ja sen miehistö tekevät viiden päivän mittaisia levänkeräys-, ruoppaus- ja näytteenottoretkiä kerran viikossa tai kahdessa.
Aluksen miehistö pääosin meribiologiaan tai merenkäyntiin erikoistuneita ammattilaisia ja rajavartiolaitoksen henkilökuntaa, vaikka muutama poikkeus löytyykin. Vakinainen miehistö koostuu seitsemästä hengestä, joiden lisäksi aluksen matkassa on usein erinäköisiä gradunlaatijoita, kunnan ja valtion virkailijoita, ympäristöasioista valveutuneiden päivälehtien reporttereita ja kunnantaiteilijoita.
Levänkeräysretket lähtevät usein liikkeelle Porvoon satamasta, ja suuntautuvat eri puolille Itämerta. Iltana jona peli alkaa, Vaakku on kolmatta päivää suorittamassa tutkimusta Porvoon saaristossa aivan laivaston tykistöammunta-alueen lähistöllä. On juurikin sellainen kesäilta kuin vain toivoa saataa - ja miehistö on kokoontunut puolimatkan grilli-iltaan.
Laineet keinuttavat laivaa kepeästi - ja tunnelma on perin miellyttävä.
Kaikki pelaajien hahmot ovat tuona kohtalokkaana iltana Vaakun matkassa. Pelaajat voivat valita hahmonsa valmiiksi luoduista Vaakun miehistön jäsenistä tai luoda kokonaan uudet, vaakun matkassa syystä tai toisesta olevat hahmot. Pelaajien luomat hahmot voivat tarvittaessa korvata valmiita hahmoja, muokata niitä tai olla muutoin vain mukana matkassa.
Kaikki hahmot myöskin lähtevät saarelle, hakemaan sinne rantautuneita lapsia pois. Eri hahmoilla voi olla eri syyt tekoonsa - mutta itse peli lähtee käyntiin vasta saarella, ja kaikki sitä edeltävä käsitellään takaumana.
Aluksen miehistön lisäksi seikkailuun sopisivat seuraavanlaiset hahmot:
Kaikki ei kuitenkaan ole, niin kuin päälle näyttää. Vaakun miehistöstä useampi tietää tai aavistaa jotain yliluonnollisista asioista ja saaren todellisesta luonteesta.
Jokaiselle pelaajalle annetaan yksi suljettu kuori tai taitettu arkki, jossa kerrotaan mikä hänen hahmonsa salaisuus on.
Teoriassa peli saattaa toimia paremmin, jos kuoret arvotaan ja kukaan pelaajista ei tiedä, mikä kuori meni kenellekin (ml. pelinjohtaja)
Salaisuudet otetaan peliin numerojärjestyksessä:
1. Henna Peitsamo
2. Mikko Vasama
3. Markus Helin
4. Ulla Ristisuo
5. Risto Merimaa
6. Sanna "Santtu" Luode
7. Artturi "Ara" Vasama
Page last modified on 2009-05-11 12:53
Mekanismin wiki is powered by pmwiki engine running with lt9602.