Säännöt Pelikerrat Sotajoukot |
Mordheim / HouseRuleCandidates
Ehdotukset säännöiksi(:num:) Varsinaisten kampanjan sääntöjen varaventtiili ja puuhanurkka. Täällä voi ehdotella, kommentoida ja työstää uusia sääntöjä. Valmiita sääntöjäNäitä voi ottaa suoraan käyttöön. Joko tilanteen vaatiessa tai jonkun pelaajan sitä pyytäessä - luonnollisestikaan ei kesken taistelua. Säännön käyttöönotosta pyritään pääsemään yhteiseen sopimukseen. Kiistanalaisia sääntöjäNäistä väännetään, siirretäänkö ne valmiisiin sääntöihin vai poistetaanko kokonaan. Työstettäviä sääntöjäNäitä pitää tarkistaa kampanjan etenemisen mukaan, sopia puuttuvista detaljeista tai tarkentaa sanamuotoja. Kun sääntö on työstetty loppuun, se siirretään tämän sivun valmiisiin sääntöihin (tai pakottavassa tilanteessa otetaan suoraan käyttöön). Uusi Team ratingHuurustelin mielessäni edes hieman nykyistä paremmin sotajoukkojen voimasuhteita kuvaavaa Team ratingia. Tarkoituksena kuitenkin olisi, ettei sen laskeminen ole aivan älyttömän työlästä.
Tämän systeemin jälkeen TR-eroa voisi käyttää hieman hyödyksi matsien tasapainottamiseen. Jos TR-ero on 1-25, saa heikompi valita joko aloitusvuoron tai pöydänreunan ilman heittoa (toinen sitten heitetään). Jos ero on 26+, saa heikompi valita molemmat. Kamalan monimutkainen. Äänestän ei. -Navdi Aloitusraha
Käyttöön joo ei? -Navdi Lisää skenaarioitaVarjoherrat voivat käyttää näitä skenaarioita harkintansa mukaan. Tai niitä voidaan liittää uuteen skenaariotaulukkoon. Omia skenaarioita ei ole pelitestattu.
Vammaukot ja TREhdotan seuraavaa: MNG-ukon 5+xp vähennetään efektiivisestä TR:stä. Pysyvän vamman ukko lisää TR:ää 5 vähemmän (5+xp sijaan 0+xp). -Navdi MNG-vähennykset ovat perusteltuja. Vaikka kaverin kamppeet ovatkin muiden käytössä, on MissNextGame-tapauksissa aina kyseessä hero -> haitta on merkittävä. Kannatan MNG-vähennyksiä. Pysyviä vammoja sen sijaan on monenlaisia. Osa niistä on koko ukon käyttökelpoisuuden pilaavia, osa taas täysin yhdentekeviä. Toisaalta osa levelupeistakin on täysin yhdentekeviä. Kannatan pysyvästi vammutuneiden -5TR tietyn varauksin, enkä pidä tätä niin tärkeänä. Molemmat sääntöehdotukset ovat siitä hyviä, että vaikka ne ylimääräistä näpräämistä aiheuttavatkin, ei niiden unohtaminen ole merkittävä haitta/hyöty kenellekään. -Touko 2009-04-11 18:11
MNG kelpaa mullekin. Jos tuohon vammautuneisiin mennään, paljon reilumpaa olisi, jos se olisi muotoa -x TR per vamma. Ymmärrän, että tästä aiheutuu mahdollisesti miinus-TR:n ukkoja, jos vammautuvat pahoin heti alussa (kyllä, katson kääpiöitä). Ehkä min. 0 TR olisi ihan tarpeeksi. Jos joku pitää jengissä ihan paskaksi hakattua äijää, pitää siitä jotain lohtua saada. -Samuli 2009-04-12 10:33
Käy mulle tuo vaikkapa Samulin ehdottamalla tavalla. Ei-haitallisia vammoja ovat lähinnä Frenzy (ja toki Horrible Scars ja Hardened). Lisäksi Iniativen menetys tuskin pahasti kirpaisee, mutta nostaahan se nykyisin TR:ää myös ylös... -Jaakko
Aijoo, tarkoitin koko ajan vammoilla 16-41 tuloksia. Ehkä vähän hankalaa tulkita, mikä on haitallinen vamma ja mikä ei. -Samuli 2009-04-12 10:56
(:nonum:) |